Pekka Isaksson
Jälleen on kulunut viikko pässien Sata vuotta Suomea – sata päivää Sotkamoon -kampanjasta. Ennen kuin katsomme yhdessä, minne olemme virtuaalireitillä päässeet, leikkikäämme toinen leikki. Siinäkin luvuilla on tärkeä sija.
Pässit olivat sunnuntai-iltaan mennessä olleet matkalla 29 päivää. Jos sen muuttaa vuosiksi tempauksemme teemaa mukaillen, se vastaisi siis samaa määrää vuosia. Kun lähtövuosi on Suomen itsenäistymisvuosi eli vuosi 1917, olemme vuodessa 1946.
Suomi on selvinnyt sodista. Se ”silvottiin ja raadeltiin, mutta se säilytti itsenäisyytensä”, kuten historioitsija Henrik Meinanander kirjoittaa Suomen historia -teoksessaan. Jatkosota loppui syyskuun 4. päivänä 1944, mutta välirauhanehtojen mukaisesti suomalaisten oli vielä ajettava entiset aseveljet, saksalaiset, maasta. Oli käytävä Lapin sota. Nyt senkin päättymisestä on vuosi.
Suomi elää kolmen valtavan poliittisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen välttämättömyyden puristuksessa: on käytävä taistelu poliittisesta suunnasta, on rakennettava sodan vaurioittama maa ja on asutettava 420 000 evakkoa, joista 230 000 kuuluu viljelijäperheisiin. Ne ovat pakkoja, joista lopulta kuoriutuu mahdollisuuksia. Se on vielä nykyisyyden, siis vuoden 1946, udussa.
Maa on asetettu liittoutuneiden valvontakomission alaisuuteen. Sitä johtaa Stalinin oikea, vai pitäisikö tässä sanoa vasen käsi, kenraalieversti Andrei Zdanov. Tutummaksi suomalaisille on käynyt komiteaa käytännössä johtava varapuheenjohtaja Grigori Savenkov. Yli 400 yhdistystä ja järjestöä on lakkautettu neuvostovastaisina ja fasistisina. Suojeluskunnat on hajotettu, ja niiden hajottamispäivänä 30.10.1944 on rekisteröity Suomen Kommunistinen Puolue. Kevään 1945 eduskuntavaaleissa SKDL on saanut lähes 25 prosenttia äänistä. Syksyllä 1945 alkanut sotasyyllisyysoikeudenkäynti on päättynyt helmikuussa. Indeksisidonnaisina 500 miljoonaan dollariin paisuvien sotakorvausten maksaminen on alkanut vuodenvaihteessa 1945–1946, joskin ensimmäiset sotakorvaustoimitukset on tehty jo vuotta aikaisemmin.
Tämä on suuri kuva. Entä pieni, entä ihmiset? Mitä voimme heistä sanoa? Varmasti voimme sanoa, että kaiken surun, toivon, nääntymyksen, katkeruuden, epävarmuuden ja pelon keskellä he elävät. Tänä ja seuraavana vuonna siitetään Suomessa enemmän lapsia kuin koskaan tätä ennen ja jälkeen. Vuonna 1947 syntyy suurista ikäluokista suurin.
Kaksi vanhinta pässiämme on parivuotiaita, yksi taitaa olla vuotias. Meitä muita aika vielä joutuu tovin tai kaksi odottamaan. Toivottavasti odotus kannattaa.
Sunnuntaina, 29 päivää lähtönsä jälkeen, virtuaalisena vuonna 1946 kävelypässit olivat vitostiellä Mäntyharjulla, Tiilikkalan kylässä. Olemme ohittaneet pari päivää aikaisemmin Vihantasalmen Nesteen, joka lie monelle tutumpi paikka kuin Tiilikkala. Tällä 4. tempausviikolla kävelypässit ovat kävelleet 51,8 kilometriä, siis reilut 12 kilometriä viikkotavoitetta enemmän.
Entäs se 400 metriä, jolla keskitavoite jäi minulta saavuttamatta edellisellä viikolla. Sen sain komeasti paikatuksi, vaikka en ihan yltänyt pässien tämän viikon keskimatkaan, tuohon 51,8 kilometriin. Ylitin sentään 50 kilometriä, naftisti 100 metrillä, mutta kuitenkin. Parempaa kohti tässä mennään, pohjoiseen taivalletaan. Kävelkää tekin, hyvät ihmiset, viis matkoista ja suunnista, kunhan on mukavaa!
