Pekka Isaksson
Vanhan sanonnan mukaan eduskunta on Suomen kansa pienoiskoossa. Viime viikko on paljastanut, että myös hallitus on kansa pienoiskoossa. Kesken koronaepidemian pahenemisen ja vastoin ohjeita ja tervettä järkeä osa ministereistä, tällä tietoa joka neljäs, lähtee bilettämään, urheilukilpailun katsomoon tai pelaamaa pipolätkää. Se ero kansalla ja ministereillä on, että ministerit – osa heistä – on pyytänyt anteeksi tekosiaan.
Koronapandemian alkuvaiheessa ja pitkään sen jatkuessa hallitus toimi kaikille uudessa tilanteessa hyvin ja sai myös suomalaiset yleensä toimimaan hyvin. Nyt sekä hallitukselle että kansalle on tullut väsy, mikä sinänsä ei ole ihme. Pahempaa on, että hallituksessa on alettu käyttäytyä kuin keskenkasvuiset pojat ja aikuiset uhourokset, joita on pitkin koronapandemiaa ryyhältänyt kaupoissa ja katsomoissa maskeitta ja turvaväleistä välittämättä.
Onneksi hallituksessa on yksi nainen, peruspalveluministeri Krista Kiuru. Mitä kauemmin korona on kestänyt, sitä enemmän olen alkanut arvostaa häntä. Kaikesta ryöpytyksestä ja pikkuilkeilystä huolimatta hän on jaksanut pitää kiinni tavoitteesta, että kaikki tehdään terveysturvallisuus edellä. Muistettakoon vaikkapa viimekesäinen kähinä tiukoista rajamuodollisuuksista ja muiden rajoituksien jatkamisesta. Kiuru puolusti niitä vastoin yleistä toivetta matkustamisen ja ravintoalaelämän rajattomuudesta. Kaikkitietävät kolumnistit menettivät vähäisenkin harkintakyvyn.
Syksyllä Kiuru patisteli Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja KRAR:lta eli Kansalliselta rokotusasiantuntijaryhmältä esityksiä ja kantoja lasten rokotuksiin ja muun väen kolmansiin rokotuksiin. Eilen hän esitteli eduskunnalle esityksen niin sanotuista pakkorokotuksista eli tartuntatautilain muuttamisesta niin, että riskiryhmien kanssa työskenteleviltä sote-työntekijöiltä voidaan edellyttää rokottautumista. Esityksessä ei ole muuta vikaa kuin se, että semmoinen olisi pitänyt saada aikaan jo paljon aikaisemmin.
Hallituksen koronanyrkkinä toimimisen ohella Kiuru on ministerikaudellaan vienyt loppuun sote-hankkeen, josta uhkasi tulla poliittinen ikiliikkuja. Se ei ole jäänyt ainoaksi uudistukseksi, jonka valmistelussa Kiurulla on ollut vahva ote. Eilen eduskunta sai käsiteltäväksi myös esityksen kotihoidon uudistamisesta.
Kiurua on arvosteltu epäselvistä puheista. Joku toimittajanplanttu saattaa ihan muuta kuin Suomen koronatilannetta koskevassa jutussa verrata asioiden sekavuutta ministeri Kiurun puheisiin. Kiurun puheilmaisussa on joskus ollut toivomisen varaa. Virkkeet voisi katkaista ennen kuin niiden loppu karkaa toiseen todellisuuteen. Yleensä puhujan tarkoituksesta on silti saanut selvää.
Ja siksi toiseksi, tunnetaanpa Suomen politiikassa muuan toinenkin menestynyt ja pätevä länsisuomalainen, jonka puheissa oli paljon enemmän monimielisyyttä kuin Kiurulla. Mutta hän olikin mies, jolla oli ah niin hurmaava otsakiehkura. Mauno Koiviston kiehkuraiset puheet selitettiin syvämietteisyydeksi.
Näin harmaana päivänä sallittakoon Aleksis Kivi -sitaatti: ”Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niin kuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä istuu ikävyys kuin riutuva syksyilta. Mutta hyvä emäntä on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää.”