Aili Pollari
Lapsuuden joulut olivat pienessä maalaiskylässä vaatimattomia. Olin ison perheen kolmanneksi vanhin lapsi. Pienviljelijäperheessä ei lahjoja jaeltu. Jos lahjapaketin sai, se oli pehmeä paketti, uusi esiliina, villahousut tai pusero. Joulun erottivat muista päivistä kuusi, kynttilät, koulun joulujuhlat. Siellä saatiin omena ja piparkakku tai pullapossu.
Kaupasta ei lahjoja ostettu. Ei kukaan kavereistakaan saanut sen kummemmin. Kukaan ei osannut edes kaivata mitään. Kotona leivottiin ja laitettiin vähän parempaa liharuokaa.
Kun 15-vuotiaana menin kaupunkiin kotiapulaiseksi, olivat joulut juhlavampia herrasväen kanssa. Siellä sain ensimmäiset lahjat. Hopeisen rannerenkaan ja kirjoja. Näin miten jotkut juhlivat, joulukirkko ja muut rutiinit tulivat tutuksi.
Kun perustin oman perheen, heti ensimmäisestä joulusta tuli unohtumaton. Olin pitkät päivät töissä, odotin ensimmäistä lastani. Äitiyslomaa ei ollut. Aattona siivosin pienen asuntomme, laitoin ruokaa ja tein torttuja. Tortut laitoin kylmäkomeroon. Aioin iltakahville ne paistaa.
Saahan sitä suunnitella. Elämä menee omaa rataansa. Ruuan jälkeen tuli väsymys ja huono olo. Oli mentävä lepäämään. Mitään en enää jaksanut tehdä. Nukuin levottomasti ja heräsin aamuyöllä selkäsärkyyn. Yksinäisen ja hiljaisen jouluaaton viettänyt mieheni joutui yöllä lähtemään soittamaan taksin minulle. Tulin sairaalaan neljän aikoihin ja joulukirkon Enkeli taivaan soi radiossa, kun synnytin tomeran tytön.
Toinen tytär syntyi seuraavana vuonna joulukuussa. Jouluaattona oli kotiutus. Mieheni oli pohjoisessa matkatöissä, Puhelimia ei ollut, Hänen yöpymispaikkaansa oli lähetetty sana, että minut ja vauva pitäisi aattona hakea sairaalasta. Hakijaa ei kuulunut. Hermostuin ja soitin vuokraemännälle että tulisi meidät hakemaan, Hän oli hoitanut sairaalassa olo ajan tytärtäni.
Pääsimme kotiin ja vietin joulun tyttöjeni kanssa.
Mieheni ei ollut viestiä saanut ja oli mennyt sisarensa luokse. En muista, oliko vuokraemäntä vai opiskeleva sisareni huolehtinut ruokaa kaappiin. Kaupat olivat kiinni jouluna. Ruokaa minulla kyllä oli ja rauhallinen joulu tyttöjeni kanssa.
Kolmas lapseni ei onneksi osunut joulun lapseksi. Joulut menivät tasaiseen tahtiin lasten ehdoilla. Kyläiltiin mummulassa ja herkuteltiin kaikilla jouluruoilla. Tortutkin tuli paistettua. Mieheni oli kaukana töissä, kävi kotona kaksi kertaa kuukaudessa.
Elämä meni vuosikausia omaa latuaan. Ryhdyin opiskelemaan työn ohessa iltakoulussa, kun lapset olivat isompia. Naapurin mummu oli päivät meillä, kun olin töissä. Hän jäi mielellään illaksikin kouluiltoinani. Hänellä ei ollut televisiota kotonaan.
Mieheni ei hyväksynyt opiskeluani. Hänestä tuli sairaalloisen mustasukkainen. Eikä hän halunnut minun tutustuvan uusiin ihmisiin. Lisäksi naapureissa kaikki olivat kotiäitejä eikä kukaan käsittänyt, miksi halusin opiskella. Minulla oli ihan hyvä työpaikka ja siihen olisi pitänyt tyytyä. Kostamon rakennusurakat kävivät miehelle kohtalokkaiksi. Hän alkoi juomaan.
Tytöt muuttivat pois kotoa. Pojalle tuli kouluongelmia. Yritin parhaani mukaan tasapainottaa elämää. Olin kuitenkin jo jaksamisen rajoilla Sitten repesi tietysti jouluna. Aatonaattona laitoin kinkun valmiiksi ritilälle paistoin pullaa ja seuraavana ennen kinkkua olivat tortut paistovuorossa.
Äkkiä minuun tartuttiin takaapäin ja lennätettiin pihalle.
Kaksikymmentäkolme astetta pakkasta. Minä paljain jaloin, paljain käsivarsin, ilman takkia hikisenä. Menin ulkorakennukseen katsomaan olisiko siellä jotain mitä kietoisin jalkoihin. Naapuriin ei ollut pitkä matka. Sinne täytyisi päästä pian. En löytänyt mitään käyttökelpoista. Onneksi poika oli tajunnut tilanteen ja salaa raivoavalta isältään toi minulle takin ja kengät.
Sain naapurista kyydin tuttavan luo, joka lainasi minulle rahaa. Naapuri vei minut kaupunkiin matkustajakotiin. Siellä istuin sängynlaidalla koko yön ja mietin mitä teen. Seuraavana päivänä jouluaattona kävin tavaratalosta ostamassa välttämättömät tarvikkeet pariksi päiväksi. Otin taksin ja pakenin ennestään outoon paikkaan maaseudulle. Halusin olla varma ettei minua löydettäisi.
Kun pyhät olivat menneet, tarkistin puhelimella naapurilta, että mieheni oli lähtenyt työmaalleen. Kävin keräämässä tavaroitani ja muutin pois. Jätin avioerohakemuksen ja olin vapaa puolen vuoden kuluttua. Elämäni paras ratkaisu. Monen monta rauhallista ja iloista joulua sen jälkeen.
Torttuja en leivo enkä syö. Ne tahtovat jäädä paistamatta. Koronasta huolimatta toivon kaikkien viettävän mieluisan joulun.
Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!