Kalevi Kivistö
Syntymäpäivän lähestyessä kysyi usea haastattelija käsitystäni siitä, miten politiikan tekeminen on muuttunut niiden vuosikymmenien aikana, jotka olen ollut pois politiikasta. Muutoksen suunta on selvä: käyttäytyminen on huonontunut, kielenkäyttö on aggressiivisempaa, ja alatyyli, suoranainen vihan purkaminen ovat yleistyneet niin, että jopa eduskunnan kyselytunteja on asiasta kiinnostuneenkin epämiellyttävää seurata.
Vihapuheen jäljet pelottavat. Äärioikeiston tekemät sisäministeri Heikki Ritavuoren ja Heinäveden kunnanvaltuuston puheenjohtajan Onni Happosen murhat, Lapuan liikkeen muut surmateot ja väkivaltaiset kyyditykset ovat poliittisen historiamme traagisimpia tapahtumia, vihapuheen seurauksia.
***
Vihapuhetta säestää usein huonoina pidettyjen päätösten selittäminen ministerien koulutus- ja kokemustaustalla. Työkokemus ”kassatyttönä”, akateemisen tutkinnon puuttuminen tai ministerin hallinnonalan tuntemuksen oletetut puutteet selittävä vihapuhujien mielestä ”tyhmät” päätökset.
Kokemukseni neljästä eri hallituksesta osoittivat hyvin vakuuttavasti, että ministerin pätevyys tehtävässään ei ole suoraan verrannollinen suoritetun tutkinnon korkeuteen. Hyviä ministereitä löytyi joka tasolta – samoin kuin tehtävässään heikommin menestyneitä. Monesti tuli mieleen Erno Paasilinnan toteamus: ”itseoppinut on ainoa oppinut, muut ovat opetettuja”.
***
Miten hallitustason päätökset sitten syntyvät?
Jokaista päätöstä edeltää monivaiheinen prosessi, jossa pyritään kokoamaan paras saatavilla oleva tieto päätöksenteon pohjaksi. Esimerkiksi korona-lakeja valmisteltaessa selvittävät lääketieteen asiantuntijat lähtötilanteen, ja kun se on selvillä, asettaa hallitus lain valmistelulle tavoitteen. Sen jälkeen parhaat terveydenhuollon asiantuntijat selvittävät, millä tavoin tavoite olisi toteutettavissa. Tämä tieto kirjoitetaan lain muotoon hallituksen esitykseksi ja kirjoittajia ovat kokeneet hallinnossa toimivat juristit. Oikeusministeriö vielä tarkistaa kaikki lakiesitykset.
Kun asiassa päästään siihen vaiheeseen, että valtioneuvosto voi päättää esityksen antamisesta eduskunnalle, on lukkona vielä valtioneuvoston istunnoissa aina läsnä oleva oikeuskansleri. Hän voi vaatia korjaamaan esitystä, jos siinä on juridisia puutteita. Omana aikanani totuin luottamaan oikeuskansleriin kuin kallioon, kun kysymys oli päätösten oikeudellisesta pätevyydestä. Häneltä sai niin ministeri kuin virkamieskin jo ennalta hyviä neuvoja, koska oikeuskanslerin virasto perehtyi esityksiin etukäteen. Mitään jälkikäteistä ”kyllähän minä mutta pojat” –tyyppistä jälkiviisautta en muista sillä taholla silloin esiintyneen.
Virkavastuulla toimiva esittelijä esittelee työn tuloksen hallitukselle. Sen jälkeen esitys siirtyy eduskunnalle, jolle hallitus ja asianomainen ministeri vastaavat valmistelun tuloksesta.
***
Eduskunta kuulee vielä lisää maan parhaita asiantuntijoita. Hallituksen esityksissä on silloin tällöin myös puutteita ja ongelmia. Useimmiten syynä on valmisteluresurssien vähäisyys, niitähän viime vuosina on vähennetty ”byrokratian” purkamisen nimissä kertomatta, mistä tehtävistä ja millaisin seurauksin tätä summittaista purkua on tehty. Joka tapauksessa eduskunta voi, jos havaitsee puutteita esityksessä, vaatia hallitusta korjaamaan esitystä tai korjata sitä itse.
Eduskunta vastaa sitten työnsä tuloksista kansalle.