Aili Pollari
Pitkä pimeä syksy on takanapäin. Joulupukin käytyä kierroksensa ja uuden vuoden räiskeen vielä kestettyämme saammakin alkaa odottamaan kevättä.
Tulipa varsinainen hirviö tuosta edellisestä lauseesta.
Todellista talveakin on täällä ollut.Viikonloppunakin on pikkupakkanen.
En aikonut jaaritella säätilasta vaan kertoa joulutarinan.
Viisikymmentäluvulla maalaskylän kauppiaalla oli susikoira. Puhdasrotuinen saksanpaimenkoira. Kauppias vaimoineen asui talon toisessa päädyssä ja kauppa oli toisessa. Koiran nimi oli Jeri. Se oli koulutettu kaikkien sääntöjen mukaan.
Talon rouva piti Jeriä juoksupoikana. Hän kiinitti asialapun koiran pantaan ja lähetti sen kauppaan. Jeri toi kauppa–asiat kiltisti emännälleen. Ei koskaan avannut mitään pakettia. Lihat ja makkaratkin tulivat perille.Palkinnon sai sitten emännän kädestä.
Jouluviikolla eräänä talvena Jeri katosi pariksi tunniksi. Silloin koirat saivat olla irti talviaikana.
Koskaan koira ei ollut viipynyt niin kauan juoksuissaan. Rouva alkoi jo huolestua.
Eivät kuitenkaan ehtineet lähteä etsimään.
Sitten kuuluikin jo koiran läähätys ja tassun koputus ulko–ovelta.
Emäntä meni avaamaan koira pyyhälsi keittiöön. Jotain sillä oli hampaissaan. Emäntä ei hämärässä ehtinyt nähdä sulkiessaan ulko–ovea.
Keittiössä Jeri seisoi läähättäen ja laski lattialle emännän jalkoihin palvatun lapakinkun.Monta kiloa painavan ja vasta palvatulle tuoksuvan.
Katsoi emätäänsä silmiin häntää heiluttaen ja odotti palkintoaan.
Kauppias kyseli pitkin kyliä keneltä oli kadonnut kinkku. Omistajaa ei löytynyt
Se oli Jerin lahja emännälleen.
Viettäkää hauskat juhlapyhät ja eläkää ihmisiksi. Onnittelut blogirengille hyvästä päätöksestä.