Pekka Isaksson
Tänäkin aamuna luin heti välttämättömien aamutoimien jälkeen Yleisradion verkkosivuilla aamuyöstä julkaistut uutiset. Viime kuukausina olen seurannut ymmärrettävästi varsinkin korona-uutisia. Yleisradion verkkosivujen jutut ovat täydentäneet hienosti tv-uutisissa sekä ajankohtais- ja erikoisohjelmissa julkaistuja uutisia.
Kaupallinen media on vuosikausia ja erityisesti Ylen verkkopalvelujen kehittymisen jälkeen kampanjoinut yleisradioyhtiötä vastaan. Sen aseman ja toiminnan on väitetty vääristävän mediamarkkinoita.
Nyt kaupallisia tiedotusvälineitä edustava Medialiitto näyttää onnistuvan hankkeissaan. Parhaillaan on lausuntokierroksella hallituksen esitys Yleisradiolain 7. pykälän muuttamisesta. Muutos heikentää Ylen palvelua, koska se supistaa yhtiön mahdollisuuksia julkaista tekstimuotoisia uutisia verkkosivuilla. Lausunnon voivat antaa kaikkien organisaatioiden lisäksi myös yksityiset henkilöt. Ylen verkkosivujen ystävillä alkaa siis olla kiire.
Muutosehdotuksen taustalla on Medialiiton kantelu Euroopan komissiolle reilut kolme vuotta sitten, kesäkuussa 2017. Liiton mukaan Yleisradio on julkaissut verkossa runsaasti sellaisia tekstimuotoisia juttuja, jotka eivät liity julkisen palvelun yleisradio-ohjelmistoihin ja joiden tuottaminen julkisella rahoituksella on EU:n valtiontukisäännösten vastaista. Komissio on tähän asti käsitellyt asiaa epävirallisesti, mutta keskusteluissa on todettu tarve tarkentaa Suomen yleisradiolakia verkkosisältöjen osalta.
Lakiesityksen hyväksyminen jälkeen Yleisradion tekstimuotoisten sisältöjen tulee pääsääntöisesti liittyä johonkin liikkuvaa kuvaa tai ääntä sisältävään julkaisuun. Poikkeuksia olisivat STT:n uutiset, nopeisiin uutistilanteisiin liittyvät uutissisällöt ja lain mukaan välitetyt viranomaistiedotukset. Julkaista voi myös ruotsinkielisiä alueellisia uutisia sekä uutisia saamen- ja romaninkielellä ja muilla vähemmistökielillä. Julkaisurajoitus ei koskisi kulttuuriin ja oppimiseen liittyviä tekstimuotoisia juttuja.
Tämäkään ei tyydytä Medialiiton väkeä. Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu kirjoitti keskiviikkona artikkelissaan Hankala käsite: laiton valtiontuki, että ”ehdotetut poikkeukset eivät ole peräisin komissiosta eivätkä perustu muutenkaan mihinkään vaan ovat yhtä selvästi EU-oikeuden vastaisia kuin kaikki muutkin Ylen verkon tekstisisällöt”.
Tuulensuu onnistuu kirjoittamaan samaan virkkeenpätkään yhden epätotuuden ja tiivistämään Medialiiton kampanjan niin, että se paljastuu juuri niin henkisesti köyhäksi kuin se onkin. Ei ole totta, etteivät poikkeukset perustu mihinkään. Jos vähemmistökielisten palvelu ei ole Yleisradiolle kuuluvaan julkista palvelua, niin mikä sitten on? Sama pätee oppimiseen liittyviin teksteihin.
Riippuu tietysti lopulta tulkinnasta, mitä sisältöjä nykyisestä Ylen verkkopalvelusta poistetaan ja minkä juttujen katsotaan liittyvän ”liikkuvaa kuvaa tai ääntä sisältävään julkaisuun”. Minulla on huoli sekä Ylen uutisseurannan kattavuudesta että erinomaisista Yle-kolumneista, joita ovat kirjoittaneet muun muassa Kari Enqvist, Ulla Järvi, Mia Rönkä, Janne Saarikivi ja Pekka Juntti. Toivoni panen muutosesityksessä sanaan pääsääntöisesti, koska se ei jyrkästi estä kaikkea tekstimuotoista sisältöä.
Tuulensuulla ei ole mitään sanottavaa Yleisradion journalismin laadusta, vaan hän perustelee nykyisen tilan kritiikin EU:n säännöstöllä ja oikeudellisilla argumenteilla. Hän tulee jopa kysyneeksi, ”voiko Suomen valtio mielivaltaisesti tukea mitä tahansa toimia vai pitääkö sen noudattaa markkinatalouden sääntöjä”. Tämä oikeuttaa vastakysymyksen, menevätkö markkinatalouden säännöt Tuulensuun mielestä todella ohi valtion lainsäädännön?
Keskustelussa on väitetty, että kilpailu vääristyy, kun Yleisradio jakaa uutisia ja muita yleensä sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistavia juttumuotoja verkossa maksutta. Näin tekee myös Tuulensuu. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Ainakin minun verotuspäätöksessäni viime vuodelta lukee selvällä suomen kielellä: Yleisradiovero, 163,00.
Yleisradioveroa on maksettu vuoden 2014 alusta lähtien. Vero on tätä nykyä progressiivinen 14 000 euron vuosituloista alkaen. Sen alla jäävistä tuloista ei veroa makseta. Henkilökohtaisen Yle-veron enimmäismäärä on tätä nykyä juuri tuo 163 euroa. Se maksetaan, jos pakkatulo on noin 21 270 euroa vuodessa tai eläke- ja päivärahatulot noin 20 520 euroa vuodessa. Siten suhteellisen pienituloinenkin kahden tulonsaajan perhe maksaa Ylen palveluista enemmän kuin ennen vuotta 2014. Viimeisen tv-lupamaksun suuruus vuonna 2013 oli nimittäin 252 euroa. Tiensuun väite pätee vain todella pienituloisiin, kuukaudessa hieman vajaat 1 200 euroa tuloa tai eläkettä saaviin.
Yleisradio on kehittänyt viime vuosien aikana nettijulkaisujaan tavalla, joka on saanut paljon kiitosta yleisöltä että media-alan muilta asiantuntijoilta, kaupallisen median edustajat mukaan lukien. Ylen verkkosivut ovat käyttäjämäärissä kolmantena Iltasanomien ja Iltalehden nettilehtien jälkeen. Iltalehtien nettisivut sivut todella ovat maksuttomia.
Tästähän lopulta on kysymys. Yleisradio on liian hyvä, ja se harmittaa kovasti kaupallisen median edusmiehiä ja -naisia. Sopii kysyä, kuinka palvelee moniäänistä tiedonvälitystä, että lukijat siirtyvät Ylen sivuilta iltalehtien sivuille. Yhtään niitä aliarvioimatta voi kysyä, koheneeko siitä yleisölle tarjolla olevan verkkojuttujen sisältö.
Lausuntopyyntö on julkaistu vastausosoitteineen netissä osoitteessa lausuntopalvelu.fi, ja sieltä löytyy myös hallituksen esitys perusteluineen. Tähän liittyy kyllä se ongelma, että vastauksille ei anneta kirjepostiosoitetta, vaan pelkästään netti- ja sähköpostiosoitteet.
Vastaa