Topi Berg
Olipa kiinnostavaa lukea Liisa Pajukaarteen Sisä-Savoon kirjoittamaa artikkelia ”Poliittisia intohimoja Iivedellä 1945 ” (11.4.2019). Artikkeli oli mielenkiintoinen sen vuoksi, että olin vuonna 1945 elämäni ensimmäisissä vappujuhlissa, juuri samoissa joista Pajukaarre kirjoittaa. Olin kuukautta vaille viisivuotias, joten en muista marssinko mukana vai ihmettelinkö tien poskesta. Kulkueen kuitenkin muistan. Sontakuormalla karauttamisesta päin marssijoita sain tietää vasta artikkelin luettuani.
Ensimmäisen ja myöhempien vappujuhlien tapahtumapaikkana oli Suonenjoen Käpylässä sijaitseva urheiluseura Käpylän Vauhdin kenttä. Iisvedeltä ja Suonenjoelta lähteneet marssijat kohtasivat Käpylässä. Vappujuhlat ovat jääneet mieleeni ennen kaikkea siksi, että äitini Helvi Berg ja August Kukkonen lausuivat niissä runoja, kuten tekivät muissa työväenliikkeen juhlissa. Kun äitini lausui lavalla, me lapset lausuimme samaan tahtiin yleisön joukossa. Uuno Kailaan Pallokentällä, Eino Leinon Hymni tulelle ja Aleksi Kivi sekä Elvi Sinervon Natalia ja Kivinen laulu, joka kertoo SKP:sta, tulivat silloin tutuiksi.
Perheemme asui aluksi Vetelin Esan yläkerrassa yhden huoneen asunnossa. Esa oli seppä. Hänen pajansa olikin hieno paikka pikkupojille. Oli tosi hyödyllistä asua sepän pihassa. Nimittäin pari kuukautta vapun jälkeen eli 9.7.1945 oli täydellinen auringonpimennys. Me tihrustimme aurinkoa Esan nokeamien lasien läpi. Pari vuotta myöhemmin katselimme samassa paikassa, kun Iisveden työväentalo paloi. Kun perheemme kasvoi, huoneenvuokralautakunta osoitti meille keittiön ja kamarin Kalle Matilaisen talon yläkerrasta.
Kakaroille Iisvesi oli mielenkiintoinen paikka ja kakaroita riitti. Urheilimme ja leikimme yhdessä. Tapperin Ollilla, kauppiaan pojalla, oli potkupallo, kuula ja keihäs. Tapperin kaupan piha olikin meidän urheilukenttämme. Ei työläis- ja herraskakaroiden välillä suurta kovin suurta eroa ollut, mitä nyt joskus puolin ja toisin pantiin turpaan. Joittenkin vanhempien käytös tosin oli joskus aika loukkaavaa. En ymmärtänyt syytä. Kymin ja Peuran lautatarhat olivat tietenkin jännittäviä, mutta kiellettyjä paikkoja. Tietenkin niihin mentiin rullavaunuilla ajelemaan ja lautatapulien alle ensimmäisiä tupakoita polttelemaan. Ykskaks näkyi kaukana järven selällä savupilvi. Kilvan juostiin rantaan katsomaan ja riitelemään siitä, mikä hinaaja siellä kiskoi tukkilauttaa sahaa kohti. Oliko se savupilvestä päätellen Hurtti, Kymi I vai Kymi II?
Isäni Perkin Topi kulki pitkin pitäjiä metsiä leimaassa jo sota-aikana – metsänleimaajaksi minäkin ensin havittelin. Isä oli paljon poissa kotoa. Onnekseen, sanoisin. Hän oli näet välirauhan aikana ollut aktiivijäsen Suomen ja Neuvostoliiton Ystävyyden Seurassa. Kai hän oli myös kommunisti. Kuulin vasta paljon myöhemmin, että hänet oli jatkosodan alkaessa määritelty ensimmäisten ammuttavien joukkoon?
Meidän perheemme kannalta jatkosota päättyi hyvin. Henki säilyi. Sodan jälkeen Ystävyyden Seura jatkoi toimintaansa Suomi-Neuvostoliitto-Seurana. Kävin äitini kanssa kävin sen samoin kuin Suomen Naisten Demokraattisen Liiton Iisveden osastojen tilaisuuksissa. SNS:n iltamissa esitettiin ensimmäisiä neuvostoliittolaisia elokuvia. Niistä muistan elokuvat Stalingradin taistelu ja Laulu Volgalla. Stalingradin taistelu oli filmattu sodan vielä jatkuessa. Siinä Stalin oli piippua ahkerasti poltteleva, myhäilevä sankari. Laulu Tumma yö on tuttu niin kaukaa. Kirintalon elokuvat alkoivat vasta myöhemmin. Sieltä muistan totta kai Tarzan-elokuvat, Kolme muskettisoturia, Abbotin ja Costellon sekä suomalaisen seikkailuelokuvan Sadan miekan mies mies. Parhaiten on mieleeni kuitenkin jäänyt elokuva Yli esteiden, jossa 15-vuotias Elisabeth Taylor näytteli pääosaa. Rakastuin häneen oitis.
Olen joskus ihmetellyt sitä mistä olen oppinut iskelmät Hurmaalan häät, Muurari, Kostervalssi, Kultainen nuoruus, Pikardin ruusuja. Emman ja Villiruusun yms. Asemalahden luistinradallahan niitä soitettiin. Asuimme Kalle Matilaisen talon yläkerrassa radan takana, joten soitto kuului meille kotiin. Eipä 50-luvun alussa tainnut monellakaan olla hokkareita saati kaunoluistimia. Puuluisti- luistimilla, joitten terät oli katkaistu sahanteristä ja jotka sidottiin narulla nilkkojen ympärille, viiletettiin pitkin jäätä. Vasta myöhemmin meidänkin perheeseemme ostettiin nurmekset, jotka kiinnitettiin avaimella monoihin. Aika sopuisasti me jaoimme luisteluvuorot minua nuorempien sisarusteni kanssa. Asemalahden luistinradalla sain elämäni ensimmäisen porttikiellon. Syytä en muista, kaipa se oli sopimaton käytös.
Iisveden lastentarha siirtyi työväentalon palon jälkeen Kirintalolle. Keväällä 1947 lastentarha päät- tyi minun osaltani. Edessä oli kansakouluun lähtö. Viimeisenä tarhapäivänä kouluun meille kouluun lähteville tarjottiin pullakahvit. Koulu alkoi sitten syyskuussa. Alakansakoulun opettajana meillä oli Eetla Konttinen. Hän se meille opetti sivistyksen alkeet, ensin tavaamaan, sitten lukemaan, laske maan ja ennen kaikkea käyttäytymään. Hänestä on minulle jäänyt erittäin miellyttävä ja arvostava muisto. Hän on ollut tärkein opettajani. Olen paljon myöhemmin tavannut muita ihmisiä, jotka ovat alkaneet puhua Eetla Konttisesta ensimmäisenä opettajanaan. Koulumatkaa Asemakylältä kouluun oli vajaan kilometrin verran, mutta sitäkin lyhensi se, että koulutien varrella oli Simolan turnipsipelto, josta oli mukava poimia vähän evästä.
Vuonna 1952 Iisvedellä käytiin olympiakarsinnat Oslon talviolympialaisia varten. Ykskas kylä
oli täynnä huippuhiihtäjiä. Me pikkupojat olimme tärkeässä tehtävässä. Me näet hiihdimme Lintikolta oikolatua pitkin viemään väliaikoja Tapiolan urheilukentälle, jossa oli lähtö- ja maalipaikka.. Radiopuhelin taisi silloin olla harvinaisuus, vai olimmeko me pojat radioaaltoja nopeampia? Hiihdin hirmuvauhtia väkiaikalappu puseron rintataskussa, kun joku huusi, että anna poika latua. Se joku oli mestarihiihtäjä Kerttu Pehkonen. Miesten 18 kilometrin karsinnan voitti Veini Kontinen. Hän oli Oslossa varamiehenä. Mikäpä meidän poikien oli hiihdellessä, kun Esa Rossi ja Jussi Kurikkala testauttivat meillä suksivoiteitaan.
Niin kuin Poliittisia intohimoja Iisvedellä 1945 -artikkelissa todetaan, Iisvedellä oli paljon kommunisteja. Se oli Suomen suurin sisävesisatama, kun Antrea jäi rauhan teossa rajan taakse. Monta sahaa jyskytti yötä päivää. Sijaintinsa vuoksi Iisvesi olisi ollut oiva paikka sinne suunnitellulle sellutehtaalle, mutta kommunismin pelossa sitä ei koskaan sinne tullut. Kun sitten Korea sota loppui vuonna 1953, heikkenivät suhdanteet, kuten hienosti sanotaan. Maailmalla ei tarvittukaan enää yhtä paljon puutavaraa kuin ennen. Metsäyhtiö Lohja-Kotka, jossa isäni oli töissä, lopetti toimintansa. Samoin kävi Kymin sahalle. Iisvedeltä lähdettiin muualle töihin. Meidän perheemme muutti 1953 Hyrynsalmelle, jossa oli alkanut toimintansa uusi saha. Hyryllä olikin parhaimmillaan iso joukko entisiä iisveteläisiä. Minä olin kolmetoistavuotias. Ennen muuttoamme äitini oli aktiivisesti mukana ajamassa Iisvedelle uutta lastentarhaa.
Tämä juttu alkoi vappumarssista ja päättyköön siihen. Viime vapun marssi Hakaniemestä Rautatientorille taisi olla elämäni seitsemäskymmenes.