Unohtunut pääsykoodi ja Kivalo 3

Pekka Isaksson

Sattui tässä muutamana päivänä, että unohdin puhelimen pääsykoodin kaksi viimeistä numeroa. Neljä ensimmäistä kyllä muistin, mutta sitten tuli täydellinen katkos. Kokeilin erilaisia yhdistelmiä. Kun ne olivat väärin, ilmestyi puhelimen näytölle teksti, joka kertoi, että seuraavan kerran voi yrittää 5 minuutin kuluttua. Niin toimin, ja kun numerot olivat edelleen väärin, oli karenssi 10 minuuttia, sitten 15 minuuttia…

Tunsin itseni hölmöksi, mutta onneksi en tiennyt, että vielä hölmömmäksi tulisin itseni tuntemaan.  Kun puhelinkarensseja kesti aikansa, ehdin mennä tietokoneella nettiin ja etsiä tietoa pääsykoodin palauttamisesta. Se löytyi helposti, ja ohjeita noudattamalla sain vähitellen puretuksi lukon, palautetuksi puhelimen eloon ja asennetuksi uuden koodin. Olin vähän aikaa tyytyväinen.

Kun sitten avasin puhelimen, paljastui virhe: olin ladannut vanhan varmuuskopion. Esimerkiksi puhelimen yhteystiedot olivat 3,5 vuoden takaisia. Yhtä vanhoja olivat viimeiset puhelimelle tallennetut kuvat. Mitään sen jälkeen puhelimelle ladattua, muun muassa Nordean tunnuslukusovellusta ja erilaisia yhteysohjelmia osoitetietoineen, ei puhelimella enää ollut.

Virhe saattoi johtua siitä, että samanaikaisesti puhelimen tilttaamisen kanssa asuntomme verkkoyhteydet kangertelivat. Sen vuoksi puhelimet jumittivat muutenkin, tietokone takkuili ja televisio pätki. Minulle oli selvinnyt keskusteluista laajakaistaoperaattorin parin tukihenkilön kanssa, että joutuisin siirtämään reititintä, hankkimaan lisää lyhyitä verkkoyhteyskaapeleita ja mahdollisesti käymään läpi puhelinten ja muiden verkkoon yhteydessä olevien laitteiden asetukset.

Tässä vaiheessa, ehkä 4–5 tuntia puhelimen kanssa ährättyäni, keskeytin tiedostojen pelastusyritykset ja menin nukkumaan. Nytpä sitten ne kaksi viimeistä numeroa putkahtivat mieleen, mutta se oli auttamattomasti myöhäistä. Aamulla soitin puhelimenvalmistajan tekniseen tukeen. Numeron ja puhelimen näytölle ilmestyneen tekstin mukaan se sijaitsi fyysisesti Corkin kreivikunnassa Irlannissa.

Vastaaja oli kyllä syntyperäinen suomen kielen puhuja, toisin kuin joissakin muissa palvelunumeroissa. Palvelu oli ystävällistä, ja tukinumerosta soitettiin ongelman alkuesittelyn jälkeen takaisin minulle ihan sovittuun aikaan. Nyt saamieni ohjeiden mukaisesti sain puhelimen palautetuksi niin, että vain kolmen viimeisen viikon tiedot joutuivat virtuaalikadotukseen. Noin 14 tunnin ponnistelujen jälkeen – aikaan on kyllä laskettu muutaman tunnin levoton työuni – olin onnistunut palauttamaan puhelimen eloon ja suurin piirtein katastrofia edeltäneeseen tilaan.

Tätä voi miettiä kahdelta kantilta, joko käyttäjän aiheuttamana ongelmana tai puhelimen valmistajan ja yleensä digimaailman vajavaisuutena. Totta kai minulla olisi pitänyt olla pääsykoodi, joka siis ei ole PIN-koodi eikä PUK-koodi, vaan itse laitteen käynnistysavain, jossakin muuallakin kuin hatarassa muistissani.  Tietysti minun olisi pitänyt lukea ohjeet niin tarkasti, että en olisi lähtenyt palauttamaan puhelinta väärästä tiedostosta.

Enpä kuitenkaan ota koko häslinkiä omaan piikkiin. Kyllä laitevalmistajilta voi odottaa käyttäjäystävällisempiä ratkaisuja ja ainakin selkeämpiä ohjeita. Entäpä jos minun puhelimeni olisi mennyt niin jumiin, etten olisi saanut soitetuksi edes tietotekniikkavelhoille Corkin kreivikuntaan. Ja jos asuisinkin varsinaisella syrjäseudulla. Mitenpä sitten: ohjeissa nimittäin annettiin itsestään selvyytenä ohjeeksi laitteen vieminen lähimpään jälleenmyyntipisteeseen ihan kuin se kaikilla asiakkailla olisi tuossa nurkan takana.

Kaiken verkko-, koodi- ja laitesotkuilun keskellä tuli ikävä lapsuudenkodin seinäpuhelinta, semmoista komeaa kammellista laatikkoa. Sen ainoa PIN, PUK- ja pääsykoodi, jos tällainen virheajoitus sallitaan, tuntui olevan Kivalo 3.  Sitä aikuiset huutelivat kauniisti kiiltävään mustaan luuriin väännettyään ensin puhelimen kammesta. Hyvin sillä saatiin toimitetuksi sekä omat että naapureiden asiat.

Jos puhelin ei pelannut, ei kukaan odottanut, että isoisä olisi lähtenyt korjaamaan puhelinlinjaa eli sen ajan verkkoa tai hajottanut puhelimen alkutekijöihinsä löytääkseen mahdollisen vian. Tämä juuttaan digimaailma odottaa, että me teemme niin. Ja mehän teemme, jotta emme paljastuisi juuri niin ajasta jälkeenjääneiksi kuin olemme.