Seija Koponen
Itsenäistyvän Suomen kohtalon hetket olivat sidoksissa Venäjän suuriin murroksiin. Suomi suuriruhtinaskuntana oli ollut täysin Venäjän vilja-aittojen varassa. Viljan saanti loppui, vaikka eriä oli jo maksettukin. Kuljetuskalusto oli siirretty palvelemaan sotatoimia. Vuoden 1917 lopulla ei saatu viljaa ostettua mistään muualtakaan, vaikka rahavaroja oli. Itsenäinen maa joutui ylläpitämään hitaasti poistuvaa Venäjän armeijaa. Sotilasannokset olivat suuria siviiliväestöön verrattuna.
Jo 1910 oli ollut puhetta huoltovarmuuden luomisesta. Tarve ymmärrettiin, mutta toimenpiteet jäivät tekemättä. Huoltokatastrofi oli valmis. Viljavarastojen seuranta ja säännöstely alkoivat syksyllä 1917. Syntyi monenlaista keinottelua. Hinnat nousivat. Maaseudulta maatonta väkeä siirtyi kaupunkeihin. Työväestö alkoi liikehtiä. Suurlakko pahensi tilannetta. Maaseudulla ei niinkään ollut pulaa elintarvikkeista, tilanne vaihteli maan eri osissa paljonkin. Epidemioiden torjunnassa toteutettiin v. 1915–1917 pakkorokottamisia. Lääkkeistä oli pulaa.
Ristiriidat puhkesivat tammikuussa 1918 veljessodaksi. Suurin syy oli mielestäni nälkä ja sen seurannaisilmiöt. Valkoinen armeija sai elintarvikkeet virallisen tahon kautta. Punaisten armeija osin takavarikoi sotaväelleen elintarvikkeita ja hevosia laittomasti. Siviiliväestö jäi heikommalle. Osuustoiminnan kiihkeän kannattajan Hedvig Gebhardin opastamana koulutettiin ohjaajia pula-ajan neuvonta-asemia varten tukemaan maaseudun väestöä. Perustettiin kansankeittiöitä yleistä ruokajakelua varten.
Sotatilan edetessä ja varsin pian päättyvänä nousi uusi ongelma. Suurten vankileirien huonon ravinnon ja täysin puutteellisten olojen seurauksena levisivät taudit. Vankileirien sairastuvuus kasvoi. Liikkeellä oli isorokkoa, punatautia, keuhkosairauksia ja niistä vakavampana tuberkuloosia. Kuumetauteja ja sota-ajan pöhötautia eli munuaistulehdusta oli runsaasti. Kuolema kohtasi erittäin nuorta väestöä.
Vankileirien ylläpitoon oli syynä uuden kapinan pelko, ja lopulta leirit oli purettava ulkomaiden paineen johdosta. Jäljelle jäi Poltinahon leiri. ”Pahimmat rikolliset” siirrettiin Tammisaaren leiriin. Minun mummuni oli ensin Hennalassa. Sieltä täysiä junavaunullisia vankeja siirrettiin sekä eristykseen että hoitoon Poltinaholle Hämeenlinnaan. Leiriä pidettiin sairaalana. Ruokajonoissa nuoria miehiä kaatui, ja vietiin pois haudattaviksi. Joukossa oli siis naisia ja lapsiakin.
Vuoden 1918 elokuussa alkoi espanjantautiepidemia, sitä seurasi myöhemmin vielä kolme epidemian jaksoa, joista viimeinen 1920 Lapissa. Inarissa kokonaiset perheet ja kylien asukkaiden valtaosa kuoli. Helsingistä lähetettiin sotilaita hoitamaan karjaa ja lämmittämään taloja. Hoitajia kuoli myös espanjantautiin työnsä yhteydessä ainakin Lahdessa.
Hämeenlinnassa ei ollut punakaartin taisteluasemia. Valkoinen armeijakunta saksalaisosaston avulla otti Hämeenlinnan hallintaan huhtikuun lopulla. Useita kymmeniä pelokkaita punaisia isorokkopotilaita karkasi tartuntavaaraa lisäten muun väestön joukkoon. Lisäksi kaupungissa oli jo aiemmin lännestä tulleita sotapakolaisjoukkoja aikomuksenaan paeta itään kohti rajaa. Hämeenlinna oli liikennesolmukohtana suurten liikkuvien väkijoukkojen kansoittama. Kaupungin päätöksissä asia ei näy. Päättäjät olivat kiinnostuneita enemmän rahataloudesta. Hämeen Sanomien kirjoitukset kertovat joistakin määräyksistä, joilla yritettiin valvoa tilannetta ja saada tartuntataudit hallintaan. Ruokajonoissa tuntikausia viettävien pisaratartuntavaara oli mahdollinen. Huono ravitsemustilanne ei parantanut asiaa. Itsenäisyyden alun surullisina vuosina syntyi suuri orpolasten joukko.
Naisten ja lasten terveydentilan kohottamiseksi oli jo jotain tehty. Alva Forsius , koulutukseltaan kätilö, oli jo 1899 perustanut synnytyslaitoksen Porvooseen. Hän näki yksinäisten äitien sosiaalisen ahdingon. Hän itse adoptoi kolme tyttöä. Vuonna 1914 hän avasi Suojakoti Solhemin yksinäisille äideille. Lisäksi hän kirjoitti ohjekirjasen kokemuksistaan kasvattilasten huoltajana. Barnavård i Finland oli jo v 1910 lähtien kouluttanut lastenhoitajia. Sitä työtä jatkoi Folkhälsan .
Sophie Mannerheim valmistui 1902 sairaanhoitajaksi Florence Nightingalen perustamassa oppilaitoksessa Lontoossa. Hänet nimitettiin Helsingin kirurgisen sairaalan ylihoitajaksi. Hän oli uudistamassa sairaanhoitajakoulutusta ja toimi myös sairaanhoitajataryhdistyksen puheenjohtajana. Arvo Ylppö, marsalkka Mannerheimin ja Sophie Mannerheim perustivat Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Ylppö julisti, että lapsi tuo ilon tullessaan, siksi on tärkeä kohottaa lasten terveydenhoitoa. Lapsikuolleisuus oli suurta. Marsalkka oli huolissaan nuorten miesten huonosta terveydestä. Väkiluku oli laskusuunnassa monestakin syystä. Elinajanodote oli v 1917 tilastollisesti 43 vuotta pojilla ja 49 vuotta tytöillä.
Vuonna 1921 MLL järjesti ensimmäiset kurssit sairaanhoitajille, kätilöille ja diakonissoille. Koulutuksessa keskityttiin ehkäisevään terveydenhuoltoon. Esikuvaa Sophie Mannerheim oli saanut Yhdysvalloista. Arvo Ylppö ja Toini Leikola olivat saaneet kokemuksia neuvontatyöstä Saksasta. Ensimmäisen kurssin opettajat olivat Sophie Mannerheim, tri Arvo Ylppö, tri Adolf von Bonsdorf, ja köyhäinhoidon tarkastaja Elli Tavastähti, myöhemmin Hiidenheimo. Harjoittelu tapahtui Lastenlinnassa, Maitopisarayhdistyksen neuvonta-asemalla, lastentarhassa ja Pippigsköldin asyylissä, mikä oli ensimmäisiä ensikotityyppisiä laitoksia. Kurssit onnistuivat ja niitä kehitettiin edelleen. Kunnat, teollisuuslaitokset ja MLL-osastot palkkasivat näitä huoltosisaria. Lisäksi kunnat lähettivät omia sairaanhoitajiaan näille kursseille. Uusi yhteiskunnallinen terveydenhuolto oli syntynyt, kansanterveystyö oli saanut alkunsa. Vasta vuonna 1931 alkoi valtion ylläpitämä terveyssisarkoulutus.
Kansan keskuudessa ei sisaria aina otettu riemuiten vastaan. Oli suoranaista taikauskoa ja esiintyi myös puoskarointia. Vastustusta esiintyi sekä pienissä hellahuoneissa että kunnanvaltuustoissa. Itse sisarten työ oli haasteellista pitkien matkojen ja tiettömien taipaleitten vuoksi. Pian, jo vuosien 1924–25 vuosien aikana ennakkoluulot hälvenivät. Kävijämäärät neuvonta-asemilla ja maitokeittiöissä lisääntyivät. Ohjeissa olivat esillä siisteys, raitis ilma ja ravitseva hyvin sulava ruoka. Myös ruoka-aikoihin pyrittiin vaikuttamaan. Liiallisen kahvinjuonnin sijaan tarjottiin ateriointia.
MLL lähetti v 1920 sairaanhoitaja Venny Snellmanin ja Suomen Punainen Risti Margaretha Sarenin Bedford Collegeen lisäoppiin. Venny Snellman aloitti terveydenhuollon tarkastajana ja terveydenhoitajien työn kehittäjänä. Hänellä oli tukenaan työryhmä, Sophie Mannerheim, Arvo Ylppö ja tuberkuloosia ehkäisevän työn uranuurtaja tri Severi Savonen.
Lastenlinnassa alkoi lastenhoitajien koulutus puolen vuoden kurssina. Kursseille otettiin työväen ja maaseudun tyttäriä ilman muodollisia pätevyysvaatimuksia. Suosittajan sopivuus oli riittävä. Tytöillä ei vielä ollut mahdollisuuksia ammattioppiin. Lastenlinnan kurssi oli uutta. Lastenlinnan kurssit jatkuivat vielä sotien jälkeenkin, ja 1949 toiminta siirtyi Helsingin kaupungin toteuttamaksi.
Ahkera innoittaja ja lasten puolestapuhuja Arvo Ylppö sai lääkärikollegansa innostumaan vapaaehtoistyöhön. Rahoituksena oli varainkeruu. Muistamme vappukukan. Vuoteen 1930 mennessä oli 527 MLL:n paikallisyhdistystä työtä tekemässä. Neuvonta-asemia, kiertäviä koreja eli äitiyspakkauksia, kiertäviä lastenhoitonäyttelyitä, riisitaudin ehkäisyä, lipeäkivimyrkytysten ehkäisyä, julkaisutoimintaa, lasten seimiä ja tarhoja, radio-ohjelmia ja paljon muuta voidaan mainita toiminnasta. Erityisesti lasten terveyden tilan kohottamiseen Raja-Karjalassa panostettiin. Arvo Ylpön opiskelutoveri Viljo Rantasalo keksi neuvola -sanan. Kouluruokailu oli Ylpön riemuvoittoja. Ravintosuositukset painatti v. 1929 Carl Tigerstedt. Koulukeittola saatiin kouluihin valtion tukemana.
Koulukaupunkini Hämeenlinna ja lapsuuteni koti 15 kilometrin päässä Lepaalla olivat minun juuriani. Sieltä katsottuna sekä itsenäisyyden alkuaikaan että toiseen suuntaan omaa koettuani elämää tutkaillen haluan kertoa kirjoituksellani, että yksittäiset ihmiset, jotka toimivat yhdessä yhdistyksissä, ovat saaneet kansakuntamme hyvinvoinnin parantamiseksi aikaan arvokkaita asioita, jotka lopulta lakisääteisinä koskevat meitä kansalaisia yhdenvertaisina. Huoltovarmuus on lakisääteinen, sisältäen kyberuhkatkin. Lääkesaatavuus ja suojarokotukset ovat takaamassa turvallisuuttamme.
Uhkana pidän kuitenkin nykyistä suuntaa jättää lapset rokottamatta. Toisinajattelulle on annettu lupa. Lapsilisän saanti olisi ehkä kytkettävä mukaan varmistamaan yhteiskunnassa sovitut asiat. Tapa-, normi- ja arvokasvatusta vastustavat tahot ja yksilöt eivät arvosta 100-vuotisen Suomen historiassa tapahtunutta kehityskulkua yhteiskuntamme hyvinvointiin. Isäni osallistui viisi vuotta sotaan, ja yhdessä äitini kanssa he rintamamiesmökistä vähin varoin kouluttivat viisi lastaan monen muun suomalaisen perheen tavoin.
Elinajan odote on kasvanut sadan vuoden ajan tasaisesti. Tällä hetkellä poikien elinajanodote on 78 vuotta ja tyttöjen 84 vuotta. Suomen lapsikuolleisuus on nykyään maailman pienimpiä. Väestön ikääntymistä pidetään aivan turhaan uhkana. Valtaosa ikääntyneistä osallistuu yhteiskunnalliseen elämään ja tulee toimeen omillaan. Saavutettu hyvinvointi on mahdollista säilyttää uskomalla kansakunnan omiin voimiin ja toimivaan demokratiaan.
Mummu Seija Koponen