Tauno Tuomivaara
Nyt eläkkeellä on aikaa muistella elämän tärkeitä kulmapisteitä. Näin kesäpäiviemme kynnyksellä voin tunnustaa, että minulle Sotkamo on eräs tärkeimmistä. Miksi Sotkamo?
Olen kotoisin Pohjois-Hämeen ”mettäkulmalta”. 14-vuotiaana pääsin ripille ja sain kansalaiskoulun loppuun. Metsätyöt olivat ainoita saatavilla olevia. Tein halkoja naapurin metsässä. Hartiat olivat hennot, joten lyhyelläkin työpäivällä oli pantava pienet tulet ja syötävä eväät. Lisäksi repussa oli aina kirja luettavaksi, tulilla levätessä.
Näen vieläkin kuvana mielessäni Pajulan järvelle laskevan rinteen, sen takana järven ja edelleen metsän sinertävän reunan. Luen siellä Veikko Huovisen pienoisromaania Siintävät vuoret. Eivät edes etiäiset vielä kuiskutelleet, että 15 vuoden kuluttua asun Sotkamossa, maksan vt. terveyskeskuksen talouspäällikkönä palkkaa Veikko Huovisen vaimolle ja vaimoni opettaa heidän lapsiaan.
Muistan siintävät vuoret, kun 30 vuotta juuri täytettyäni saan työpaikan Sotkamosta. Olimme päättäneet vaimoni kanssa, että haemme töitä maalta, vaikka olimmekin opiskeluajasta lähtien helsinkiläisiä. Äitini oli sairastunut, eikä oikein enää selvinnyt yksin
Vaimo sai äidinkielen opettajan viran ja minä työsuojelutarkastajan. Olin opiskellut rakennusmestariksi, ja vähän kunnallis- ja julkisoikeutta Tampereella. Takana oli 3½ vuotta Etelä-Suomessa työmaamestarina ja 5 vuotta jätevesijärjestelmien suunnittelua ja rakennuttamista, maan eri puolilla. Kesällä 1974 olin suunnittelemassa Paltamon laitoksia ja kävin samalla katsomassa miltä Sotkamo näyttää, ja totisesti, hyvältä näytti. Niin hyvältä, että syksyllä Hiukan harjulla kävellessämme päätimme hankkia toisen lapsen.
Vuonna 1975 toimin valtiollisten vaalien keskusvaalilautakunnan sihteerinä. Oli opettavaista, hienoa, käydä läpi äänioikeutettujen luettelot vaalilautakuntien kanssa. Tutuiksi tulivat tarinat ihmisistä ja hieno Kainuun murre, puolet savolaista lupsakkuutta, puolet pohjalaista harkitsevuutta. Kokemusympäristöäni lavensi myös sivutoimi Yleisradion Sotkamon kirjeenvaihtajana ja paikallistoimittajana. Samaa voi sanoa myös toimimisesta keskussairaalan liittohallituksessa, läänin ympäristönsuojelulautakunnassa ja monissa oman kunnan ja maakunnan lautakunnissa ja ennen kaikkea meidän omissa järjestöissä.
Oli sydäntä lämmittävää saada muualta tulleena heti luottamusta osakseen. Joskus olenkin sanonut, että tulin poliittiseen paratiisiin. Helsingissä oli osapuoliriidat pahimmoillaan (olin piirin varapuheenjohtaja) Sotkamossa oli meidän kannatus lähes puolet, eikä mitään osapuoliriitoja. Luottamusmieskunta oli tosi monipuolinen.
Vaimo ei kuitenkaan viihtynyt työssään, eikä äiti kaukana suvustaan. Lähdimme siis eteenpäin, pohjoiseen, toimialueenani Oulun ja Lapin läänit. Yli 40 osoitteessa olen asunut. Lappilaiset kysyvät: Mistä sie ot poissa. Vastaisinko: Mie en o misthän poissa. Olen sentään, monestakin, mutta pysyvästi, aina, myös Sotkamosta. Meillä on myös lomapaikka parille viikolle Sotkamossa, sotkamolainen tytär, toisen tyttären perhe Raahessa ja ystäviä Sotkamossa, joiden luokse tunnen olevani aina tervetullut.