Pirkko Helander
Jonkinlaisen järkytyksen vallassa luin Janne Saarikiven kirjasta ”Suomen kieli ja mieli” (2019) äidinkielemme vaiheista. Erityisesti hirvittivät tulevaisuuden näkemykset, joita Saarikivi esitteli kirjassaan.
Mieleeni tuli kielen ja lukutaidon ajallinen lyhyys omassa suvussani. Äidinäitini ei kuulemma osannut hyvin lukea, kun ei ollut käynyt koulua ollenkaan. Hän oli jäänyt äidistään orvoksi kahden vuoden vanhana ja isä ei osallistunut kasvatukseen. Tyttö kasvoi sukulaisten nurkissa ja paimentyttönä juostessa ei tarvinnut lukutaitoa. Laskutaitoa kenties paremmin tarvitsi, kun piti karjan päälukua koossa.
Nyt en ole varma kuinka Justiina on ripille päässyt, jos ei lukutaitoa ollut. Luulen että meni ”yli siitä missä aita on matalin”, kun jossain vaiheessa oli pikku-piikana Ruoveden pappilassa. Pappi luultavasti teetti pikemmin töitä tytöllä kuin antoi lukuhommissa istuskella, sitten katsoi läpi sormien lukukinkereillä.
Vuonna 1907 oli ensimmäiset vaalit Suomessa ja äänestysoikeus tuli myös naisille. Tarina suvussani kertoi, että Justiina-muorilleni oli tehty ällätikkuun lovi sille kohtaa, minne piti se kuuluisa viiva äänestyslapussa vetää. Muorilleni opastettiin, mistä kulmasta isoa äänestyslippua laittoi ällätikun ja siihen nimen kohdalle tuli viiva vetää. Oletan että tiedettiin tarkkaan, kuinka iso se paperi oli ja missä se sosialidemokraatin nimi oli, jota piti äänestää. Näin yhteistuumin Justiinankin ääni tuli lukutaidottomuudesta huolimatta kuuluviin.
Muorini oli vilkas, sukkelasanainen ihminen ja leveä Ruoveden murre luontui hyvin hänen suuhunsa. Moni tarina on jälkipolville kerrottu ja kirjoitettu hänen elämästään, kertomuksia nälkävuosistakin. Ruotsin- ja venäjänkielestä vilahteli lainasanoja hänen puheisiinsa. Niinpä muori veti salusiinit tai kartiinit akkunaan, kahvia ryystettiin tassilta ja pestyt kälet (huom. Ruoveden murre) pyyhittiin reippaasti hantuukiin. Lainasanoja käytettiin silloin niin kuin nykyään, mutta lainasanat eivät olleet ainakaan usein englantia.
Kirjoittavia ja esittäviä ihmisiä on sukuni jälkipolviin syntynyt ja nyt on muorilla nimikaimakin, viisivuotias Eevi Justiina. Ajattelen oman neljännen polven lapsiani ja heidän tulevia kielikoulujaan. Englanniksi pikku Eevi Justiinakin lauloi syntymäpäivälaulua jo kahden vanhana. Koska itse lie ensikerran englantia kuulin. Isäni kertoi vitsejä Rongon veljesten edesottamuksista, kun tulivat Ameriikasta. Puhuivat sujuvasti fingelskaa – enimmäkseen tuhmia ralleja.
On todella surullista, että annetaan englannin vallata kaiken tiedonkulun ja kaupan portaat. Kaupassa ei tiedä mitä ostaa ja aina vähemmän on suomennoksia tölkkien etiketeissä. Isäni Seth, jota Setiksi kutsuttiin, olisi ihmeissään kun settejä myydään naisten alusvaateosastolla.
Viime aikoina olen huomannut televisio-ohjelmien ja sarjojen nimien olevan minulle tuntematonta kieltä. Ajatelkaa vaikka sitä paritushommaa siellä saarilla, kieli menee solmuun jo nimeä miettiessä. Suomessa sentään tekstitetään vielä vieraskieliset filmit televisioon. Olen eräällä matkallani seurannut arabiankielistä päälle dubattua Kauniit ja rohkeat -sarjaa. Ellei näille hullutuksille tule stoppia (tämäkin lainasana), niin tämän polven muori tarvitsee jonkun ällätikuun verrattavan opastuksen nähdäkseen vaikka tuon Kaunarit-sarjan tulevaisuudessa.