Pirkko Helander
Jonkinlaisen järkytyksen vallassa luin Janne Saarikiven kirjasta ”Suomen kieli ja mieli” (2019) äidinkielemme vaiheista. Erityisesti hirvittivät tulevaisuuden näkemykset, joita Saarikivi esitteli kirjassaan.
Mieleeni tuli kielen ja lukutaidon ajallinen lyhyys omassa suvussani. Äidinäitini ei kuulemma osannut hyvin lukea, kun ei ollut käynyt koulua ollenkaan. Hän oli jäänyt äidistään orvoksi kahden vuoden vanhana ja isä ei osallistunut kasvatukseen. Tyttö kasvoi sukulaisten nurkissa ja paimentyttönä juostessa ei tarvinnut lukutaitoa. Laskutaitoa kenties paremmin tarvitsi, kun piti karjan päälukua koossa.
Nyt en ole varma kuinka Justiina on ripille päässyt, jos ei lukutaitoa ollut. Luulen että meni ”yli siitä missä aita on matalin”, kun jossain vaiheessa oli pikku-piikana Ruoveden pappilassa. Pappi luultavasti teetti pikemmin töitä tytöllä kuin antoi lukuhommissa istuskella, sitten katsoi läpi sormien lukukinkereillä.
Vuonna 1907 oli ensimmäiset vaalit Suomessa ja äänestysoikeus tuli myös naisille. Tarina suvussani kertoi, että Justiina-muorilleni oli tehty ällätikkuun lovi sille kohtaa, minne piti se kuuluisa viiva äänestyslapussa vetää. Muorilleni opastettiin, mistä kulmasta isoa äänestyslippua laittoi ällätikun ja siihen nimen kohdalle tuli viiva vetää. Oletan että tiedettiin tarkkaan, kuinka iso se paperi oli ja missä se sosialidemokraatin nimi oli, jota piti äänestää. Näin yhteistuumin Justiinankin ääni tuli lukutaidottomuudesta huolimatta kuuluviin.
Muorini oli vilkas, sukkelasanainen ihminen ja leveä Ruoveden murre luontui hyvin hänen suuhunsa. Moni tarina on jälkipolville kerrottu ja kirjoitettu hänen elämästään, kertomuksia nälkävuosistakin. Ruotsin- ja venäjänkielestä vilahteli lainasanoja hänen puheisiinsa. Niinpä muori veti salusiinit tai kartiinit akkunaan, kahvia ryystettiin tassilta ja pestyt kälet (huom. Ruoveden murre) pyyhittiin reippaasti hantuukiin. Lainasanoja käytettiin silloin niin kuin nykyään, mutta lainasanat eivät olleet ainakaan usein englantia.
Kirjoittavia ja esittäviä ihmisiä on sukuni jälkipolviin syntynyt ja nyt on muorilla nimikaimakin, viisivuotias Eevi Justiina. Ajattelen oman neljännen polven lapsiani ja heidän tulevia kielikoulujaan. Englanniksi pikku Eevi Justiinakin lauloi syntymäpäivälaulua jo kahden vanhana. Koska itse lie ensikerran englantia kuulin. Isäni kertoi vitsejä Rongon veljesten edesottamuksista, kun tulivat Ameriikasta. Puhuivat sujuvasti fingelskaa – enimmäkseen tuhmia ralleja.
On todella surullista, että annetaan englannin vallata kaiken tiedonkulun ja kaupan portaat. Kaupassa ei tiedä mitä ostaa ja aina vähemmän on suomennoksia tölkkien etiketeissä. Isäni Seth, jota Setiksi kutsuttiin, olisi ihmeissään kun settejä myydään naisten alusvaateosastolla.
Viime aikoina olen huomannut televisio-ohjelmien ja sarjojen nimien olevan minulle tuntematonta kieltä. Ajatelkaa vaikka sitä paritushommaa siellä saarilla, kieli menee solmuun jo nimeä miettiessä. Suomessa sentään tekstitetään vielä vieraskieliset filmit televisioon. Olen eräällä matkallani seurannut arabiankielistä päälle dubattua Kauniit ja rohkeat -sarjaa. Ellei näille hullutuksille tule stoppia (tämäkin lainasana), niin tämän polven muori tarvitsee jonkun ällätikuun verrattavan opastuksen nähdäkseen vaikka tuon Kaunarit-sarjan tulevaisuudessa.
Kiitos Pirkko elämänmakuisesta kirjoituksestasi!
10 pistettä ja PAPUKAIJANMERKKI Sinulle!
Olet hienosti onnistunut luomaan tähän tekstiisi sukupolvien mukana siirtyvän ajatuskaaren ja kaikki ihan tätä päivää!
Peukutan sinulle hyvän kieliopillisen tekstisi puolesta ja olen vieläpä kanssasi samaa mieltä nykyhetken kauniin kielemme käyttötilanteesta!
Kouluissa ja työpaikoilla pitäisi paljon enemmän kiinnittää tähän asiaan huomiota.
Kaunista kieltämme tulisi käyttää ilman turhia apu- ja lainasanoja.
Seija
Olempa iloinen kun toisillakin mummuilla on huoli suomenkielestä.
Television uusien sarjojen katsominen on jäänyt kokonaan.En millään
viitsi aina sanakirjan kanssa keksiä mikähän tämänkin sarjan nimi
oikein olikaan.Väliäkö tuolla. Pidetään me mummut huoli siitä että
meidän jälkikasvumme puhuu ja kirjoittaa mahdollisimman puhdasta
äidinkieltä. Kolmanteen ja neljänteen polveen.
terveisin Aili Pollari
Hei Pirkko Helander!
Huolesi äidinkielemme tulevaisuudesta on ajankohtainen.
Janne Saarikiven kirja ” Suomen kieli ja mieli ” on todella tärkeä kirja. Kirjoittaja on hyvin huolissaan äidinkielemme tulevasta kohtalosta. Hän nostaa esille pari todella hälyttävää esimerkkiä: Espoon kaupunki aikoo julistautua ensimmäiseksi suomalaiseksi kunnaksi, joka ottaa englannin kielen Espoon viralliseksi kieleksi, vaikka ruotsia, venäjää, viroa,somaliaa ja arabiaa äidinkielenään puhuvia on Espoossa paljon enemmän kuin englanninkielisiä. Varsinkin ruotsia puhuvia on kymmenkertainen määrä verrattuna 2000 englantia haastavaan.
Toinen Saarikiven mainitsema esimerkki on ytliopiston ilmoitustaululla oleva tieto, että tulevia väitöskirjoja on valmisteilla 39 kappaletta. Niistä 38 on englanniksi ja yksi ruotsiksi. Ei siis yhtään
suomenkielistä!
Minä olin joskus 50-luvulla mummoni ystävän silmänä ja korvana pankki- yms, asioissa. Hän ei osannut lukea, mutta oli muuten mitä valistunein ihminen
Eli Juurakon Huldan sanoin: Vanhempani olivat oppimattomia, mutta he eivät olleet sivistymättö-miä.
Eli runoiijan sanoin – tosin ehkä hiukan vanhanaikaisesti: Suomen kieli, suomen mieli. Siin` on onni Suomenmaan…
Topi Berg
Hei Pirkko Helander.
Kirjoitat tärkeästä asiasta, kun puhut suomen kielen merkityksestä. Olen myös lukenut Janne
Saarikiven kirjan ” Suomen kieli ja mieli ”. Hän on todella huolissaan englannin kielen jatkuvasti
lisääntyvästä käytöstä. Hän antaa pari oivallista esimerkkiä siitä, englannin kanssa on käynyt:
Yliopiston ilmoitutaululla on ilmoitus 39 tulevasta väitöskirjasta. Niistä 38 on englanniksi ja yksi
ruotsiksi, ei siis yhtään suomeksi.
Toinen esimerkki on Espoon kaupunki, joka on päättänyt tehdä englannista Espoon virallisen kielen, vaikka Espoosta löytyy kymmenkertainen määrä ruotsinkielisiä englantia puhuviin espoo-
laisiin verrattuna. Englantia puhuvia löytyy Espoosta noin 2000. Jopa venäjää, arabiaa ja somaliaa puhuvia on enemmän.
Edellä vain pari poimintaa Saarikiven mainiosta kirjasta. Saarikivi on yliopiston professori, mutta
professorin titteliä arvokkaampana hän pitää sitä, kun oppi lukemaan ja tietenkin suomeksi. Se on olllut hänen elämänsä tärkein hetki.
Lukekaapa Saarikiven kirja! Se pistää ajattelemaan äidinkielen merkityksestä ja vaalimisesta.
Topi Berg
Vielä yksi kommentti kommentin perään. Kirjoitin aamulla jo yhden, Luulin, että se oli hukkunut taivaan tuuliin. Siksi kirjoitin äsken uuden. Mutta tuoltahan se löytyi. Mitä tästä kaikesta opimme:
Kaksi kommenttia on aina enemmän kuin yksi kommentti.
Topi Berg
Kiitos Toivo kommenteista. Kiitos myös Isakssonin Pekalle, kun antoi näin hyvän aiheen pohtia äidinkieltämme. Terv. Pirkko H