Orjuuden historiasta ja Trumpin historiattomuudesta

Pekka Isaksson
”Nämä kaksi sanaa, Neekeri ja Orja ovat tottumuksen voimasta kasvaneet samamerkityksisiksi ja keskenään vaihdettaviksi; kuten Neekeri ja Kristitty, Englantilainen ja Pakana ovat samanlaisen rappeutuneen tavan ja puolueellisuuden vuoksi muodostuneet vastakohdiksi; ikään kuin ilmaisemaan, että toinen ei voi olla Kristitty eikä toinen voi olla Uskoton.”

Lainaus on vuodelta 1680, siis 340 vuoden takaa, mutta se on edelleen todistusvoimainen.  Se kertoo myös siitä, miksi afroamerikkalaisen George Floydin murha synnytti niin voimakkaan kansalaisliikkeen mielenosoituksineen ja patsaankaatajaisineen tunnuksella Black Lives Matter (Mustilla elämillä on väliä). Tv-uutisia katsoessa ovat nousseet mieleen uutiskuvat 1960-luvun lopun niin sanotuista rotumellakoista.

Lainatun kappaleen kirjoitti Virginiassa ja Barbadoksella pappina työskennellyt Morgan Godwyn pamfletissaan Negro`s & Indians Advocate. Godwynin huomio on yksi monista aikalaistodistuksista, joiden perusteella on osoitettu, että orjuudelle syntyi Yhdysvalloissa ja Länsi-Intian saaristossa rasistinen perustelu jo 1600-luvulla, siis melko pian sen jälkeen, kun ensimmäiset orjat tuotiin Pohjois-Amerikan manterelle vuonna 1601.  Esimerkkejä löytyy myös siirtokuntien lainsäädännöstä.

Amerikkalaiselle orjuudelle oli ominaista jyrkkä roturaja orjien ja isäntien välillä. Godwynin pamfletin jälkeen roturaja Pohjois-Amerikan siirtokunnissa ja saarilla vain suureni. Roturajaa ja rasismia tarvittiin orjuuden oikeuttamiseen, kun vanha raamatullinen perustelu orjista veljesmurhaaja Kainin jälkeläisinä oli menettänyt uskottavuutensa.  Orjuus oli sentään niin rankka juttu, että se herätti moraalisia epäilyjä ja tunnontuskiakin. Ne vaimenivat, jos ja kun ”neekerit” leimattiin jollakin tavalla vajavaisiksi tai alempiarvoisiksi ihmisiksi.

Rasismi voimistui erityisesti reaktiona orjuuden vastaisen liikkeen syntyyn 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Siirtokuntien vapaussota, itsenäisyysjulistus ja perustuslaki eivät tuoneet muutosta. Itsenäisyysjulistuksessa on kyllä yleviä ajatuksia ja komeita lauseita kaikkien ihmisten tasa-arvosta, yhteiskuntasopimuksesta ja luovuttamattomasta oikeudesta elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun. Sitä on syystä juhlittu ensimmäisenä merkittävänä ihmisoikeuksien julistuksena.

Oikeuksia ja yhteiskuntasopimusta ei ulotettu koskemaan orjia, joita vuonna 1790 oli maassa runsaat 700 000 eli kuudennes maan väkiluvusta. Perustuslakiin kysymys orjuudesta muotoiltiin mahdollisimman varovasti niin, että lailla kiellettiin kongressia ennen vuotta 1808 estämästä ”sellaisten henkilöiden muuttoa tai tuontia, jotka nykyiset valtiot sallivat”. Käytännössä tämä tarkoitti, että orjakauppa jatkui ennallaan ainakin 20 vuotta. Orjuus vahvistettiin peruslain useissa muissa kohdissa, vaikka sanaa itseään ei edes mainittu. Orja laskettiin 3/5-henkilöksi osavaltioiden kongressiedustajien lukua ja liittovaltion verotusosuuksia määriteltäessä.

Orjuus lakkautettiin Yhdysvalloissa perustuslain 13. lisäyksellä sisällissodan päätteeksi ja osana Etelän yhteiskuntarakenteen uudelleenjärjestelyjä vuonna 1865. Seuraavana vuonna perustuslakiin tehtiin uusi lisäys, joka antoi jokaiselle Yhdysvalloissa syntyneelle täydet kansalaisoikeudet. Etelävaltiot vastasivat liittovaltion toimiin sosiaalisella ja työlainsäädännöllä, joka teki ”mustista pikemminkin yhteisönä kuin yksilöinä kaikkien Etelän valkoisten omaisuutta”, kuten historioitsija Philip Jenkins on kirjoittanut.

Samanaikaisesti käynnistettiin järjestäytyneitä vainotoimia, joissa sai surmansa tuhansia vapautettuja mustia ja heidän sympatisoijiaan. Epäjärjestyksestä nousi useita ääriliikkeitä, joista kuuluisin ja kohtalokkain oli Ku Klux Klan. Tavoitteena oli muun muassa pelotella mustat kuuliaisiksi halpatyöläisiksi.

Yksi pahimmista kausista mustien kannalta ajoittui vuosien 1890 ja 1925 väliin. Mustien äänioikeutta ryhdyttiin rajoittamaan veroilla ja lukutaitokokeilla. Esimerkiksi Lousianassa rekisteröityjen mustien äänestäjien määrä laski vuosien 1896 ja 1904 välillä 130 000:sta 1 350:een. Osavaltioiden niin sanotuilla Jim Crow -laeilla luotiin täydellinen rotuerottelu kaikkiin julkisiin tiloihin ja palveluihin. Korkein oikeus vahvisti vuonna 1896 rotuerottelun, joka tarjoiltiin naamioituna separate but equal -periaatteeksi (erillään, mutta tasa-arvoisia).

Jim Crow -lakeja alettiin purkaa 1950-luvulla ja vasta vuonna 1964 Yhdysvaltojen lainsäädäntöön liitettiin kaikki rotusyrjintä ja -erottelu kieltävä kansalaisoikeuslaki (Civil Right Act).  Aivan oikein: vuonna 1964, siis meidän elinaikanamme, sata vuotta orjuuden lakkauttamisen jälkeen. Rakenteellisena ja asenteissa rasismi on elänyt Yhdysvalloissa senkin jälkeen. Sen näkyvimpiä, mutta ei läheskään ainoita eikä edes laaja-alaisimpia muotoja on juuri afroamerikkalaisiin kohdistuva aiheeton ja kohtuuton poliisiväkivalta.

Ehkä tämä pitkähkö katsaus selventää hieman, miksi George Floydin murha synnytti niin voimakkaan kansanliikkeen ja miksi jotkut sen kannattajat ryhtyivät kaatamaan orjakauppiaiden ja orjuutta poliitikkoina suosineiden merkkimiesten patsaita. Onpa muutama eurooppalainenkin patsastelija saanut kyytiä. Niin kävi muun muassa englantilaisen orjakaupan keskuksessa Bristolissa. 

Mitä pitäisi tätä taustaa vasten sanoa USA:n presidentistä Donald Trumpista? Ei tee kyllä mieli viiden metrin kepilläkään lähestyä tätä aihetta, mutta olkoon. Kun katsoin tv-uutisten lyhyttä pätkää Yhdysvaltojen presidentti Trumpin itsenäisyyspäivän puheesta Mount Rushmoren muistomerkillä, minulle tuli mieleen koululainen, joka tankkaa läksyä, jota ei täysin ymmärrä.  

Yllättäen törmäsin vähän samanlaiseen mielikuvaan, kun jäljitin Trumpin puheen jälkikaikuja netistä. CNN:n verkkosivujen mielipide- ja kolumniosastolla on julkaistu Michael D`Antonion kirjoitus, jonka otsikko on suomennettuna ”Trumpin voimakas vihapuhe”. D`Antonio on toimittaja ja kirjailija, joka on kirjoittanut useita kirjoja ja keskittynyt viime vuosina Trumpin politiikan seuraamiseen. Hänelle oli puheen aikana syntynyt Trumpista mielikuva koulun viidenluokkalaisesta lukemassa satunnaisesti valittuja historiakirjan sivuja.

Mielikuvat sikseen, mutta on kai lupa arvioida, että näin merkittävässä tilaisuudessa pidetty puhe kuvastaa Trumpin valitsemaa vaalistrategiaa ja yleisemmin hänen hallintonsa kansalaisoikeuspolitiikkaa tai sen puutetta. Ei hyvältä näytä amerikkalaisten kannalta. Sen sijaan, että Trump olisi yrittänyt kertoa kansalaisille, kuinka maa selviää hirmuisesta koronakriisistä – yhteensä 130 000 kuollutta ja noin 50 000 tartuntaa päivittäin – ja kuinka yhdistää Floydin murhan ja sen jälkeisten katulevottomuuksien jakama kansa, hän ryhtyi syventämään kansanryhmien välisiä kuiluja. Tästä kirjoittaa terävästi Uuden Suomen blogissaan Antti Kasvio, suosittelen. 

Viisas tai edes järkevä ja tasapainoinen presidentti olisi käyttänyt Mount Rushmoren tarjoaman tilaisuuden hyväksi ja esittänyt itsenäisyysjulistuksen pohjalta vision uudesta tasa-arvosta ja välittämisestä. Vielä viisaampi olisi tietysti jättänyt juhlimatta kiistanalaisella muistomerkillä. Trump juhli, maalaili viholliskuvia Black Lives Matter -kansanliikkeestä ja meuhkasi itse keksimästään ”vasemmistofasistien” suunnitelmasta Amerikan historian ja lopulta Amerikan tuhoamiseksi.  Ainoa Amerikan historian tuholainen tässä tarinassa on Trump itse.