Pirkko Kaskikorpi
Minun mummuni tapasi Aleksanterin rippikoululeirillä Nurmijärvellä. Eikä Aleksanteri sen jälkeen Sylvi Emilia silmistään laskenut. Samana vuonna oltiin jo naimisissa ja seuraavana vuonna syntyi Armas.
Sylvia Emilia oli Rajamäeltä ja Aleksanteri Perttulasta. Talossa oli 11 veljestä eikä talo niin montaa poikaa elättänyt. Niinpä Aleksanteri sai talosta perintönä hevosen ja nosti nuorikkonsa rattaille, ja niin lähdettiin Helsinkiin. Sylville oli kapiona hienot kirjaillut lakanat ja tyynyliinat. Sylvi oli tunnettu kauniista käsitöistään. Opettaja oli huomannut, että tyttö oppi nopeasti lukemaan ja kirjoittamaan ja teki hienoja käsitöitä. Niinpä opettaja oli suositellut Sylvia Rajamäen viinatehtaan johtajalle ja hän pääsi tehtaan tyttärelle kirjontaa ja lukemista opettamaan.
Aleksanteri sai Punavuoresta tallin hevoselleen ja alkoi ajaa vossikkaa. Pian perheeseen syntyivät Eino ja Tauno. Mummu kertoi, että perhe muutti usein osoitetta, se lienee ollut siihen aikaan tapana. Vuonna 1918 mummu odotti neljättä lastaan. Helsingissä oli ruokapula, kaupunki oli sekasorron vallassa sisällissodan johdosta ja mummu ja pojat pääsivät Perttulaan sukulaisten luokse. Maalaistalossa sai sentään syödäkseen.
Toukokuussa 18.5. Perttulassa pienessä saunarakennuksessa mummu synnytti neljättä lastaan, tytärtään. Eine Sylviaa. Samaan aikaan hän kuuli, miten läheisen ladon seinää vasten ammuttiin punaisia. Saunarakennuksen näin vielä 2000-luvun alussa linja-auton ikkunasta Rajamäelle matkustaessa, lato oli jo purettu.
Mummun elämä Aleksanterin rinnalla ei ollut helppoa. Vossikalla ei kauan ansainnut. Autot yleistyivät. Mummu perusti kansankuppilan Lapinlahdenkadulle. Muutama vuosi sillä pärjättiin, mutta kun mummu hyväsydämisenä ei aina saanut maksua, vaan antoi kirjalle eli velaksi, oltiin pian konkurssissa.
Aleksanteri pääsi porttivahdiksi ja mummu pääsi siivoamaan tekniselle korkeakoululle Lönnrotin kadulle. Siinä menikin monta vuotta. Minäkin pääsin välistä mummun mukana ja siivoamaan suuria lasisia vetokaappeja. Leikin kotia, kun pyyhin kaappien laseja. Kun mummu täytti 70 vuotta, hän oli työssä. Rehtori oli kutsunut hänet kansliaan. Ehkä mummu oli odottanut pientä huomionosoitusta, mutta hänet irtisanottiin siltä istumalta. Vieläkö te olette täällä, mummu kertoi rehtorin sanoneen. Taisi mummu siinä vähän itkeä pirauttaa. Siinä oli kiitos kolmenkymmenen vuoden työstä.
Ei mummu toimettomaksi jäänyt. Mummun ansiosta lapsenlapset saivat viettää pitkiä kesälomia Rajamäellä mökissä, jonne kannettiin vesi sisään ja ulos ja puuhellalla paistettiin.
Mummu loihti ruokaa hyvin yksinkertaisista aineksista. Mutta ei kukaan osaa tehdä niin hyvää makaronilaatikkoa, lihapullia, imellettyä perunalaatikkoa, perunapuuroa, munajuustoa, pullaputinkia. piimäkakkua. Mummu ei ollut iltasatuja lukeva kiikkustuolimummu. Hänellä ei ollut siihen aikaan.
Voi mummukulta, oliko sinulla eläissäsi vapaa päivää – kesälomaa ei ainakaan.
Vastaa