Suomeen on tullut paljon turvapaikanhakijoita Syyriasta ja Irakista. Kumpi maa kuulostaa vaarallisemmalta, Syyria vai Irak? Kumpaakaan en tunne. Irak kuulostaa sotaisammalta, joten tarjoan mummolan irakilaiselle.
Voin, ja perheemme voi tarjota pakolaiselle paljonkin. Meillä on kokemusta isäntäperheenä olosta iranilaiselle poikateekkarille ja kreikkalaiselle poikateekkarille. Isäntäperheenä olo oli mukavaa. Jäimme saajan puolelle, emme ottajan puolelle. Iranilainen kertoi Vasemmistoliiton paikallisyhdistyksen ihmisille Iranista, sen kansasta, kulttuurista, uskonnosta hallitusmuodosta ja maantieteestä. Iranilaisesta opiskelijasta muistan parhaiten hänen äärimmäisen kohteliaisuutensa, joka ylitti omamme.
Kreikkalainen poika taas oli hauska, hyvä kokki ja polkupyöräilijä. Hän oli mukana kanssani pystyttämässä vasemmistoliiton vaalitelttaa ja jakoi Lappeenrannan torilla vaalimateriaalia hymyillen kuin Kiinan keisari. Eivät löytäneet vihaiset mummot torilla mitään pahaa sanottavaa pojasta.
Poika on nyt USA:ssa ja saamme häneltä puhelinviestejä säännöllisesti ja vielä suomen kielellä.
Hän on näköjään pysyvästi adoptoinut meidän perheemme toiseksi omaksi perheekseen. Tämä sopii meille. Rinnassa lämpimästi ailahtaa, kun Edmondilta tulee viestejä maailmalta.
Nuori, mielellään kohtelias irakilaispoika sopii meille uudeksi, seuraavaksi ystäväksi, kaveriksi tai muuten vaan keskustelukumppaniksi.
Ajattelen jo huolestuneena vuoden 2017 kuntavaaleja, Suomen 100-vuotissynttäreitä ja muita juhlia.
Taas tarvitsemme teltan pystytysapua, apua mainosten ja vaalimateriaalin jaossa.
Me paistamme vastapalveluksena apulaisellemme muurinpohjalettuja vaikka koko kesän ja talven, viemme ystävämme ajelulle kauniin Saimaan kauniille uimarannoille ja sienimetsään.
Sitten joskus illalla toivottavasti saamme kuulla tarinoita sadunhohtoisesta Irakista.
Rakennamme pojalle mielessämme yhdessä hänen kanssaan uutta tulevaisuutta entisessä kotimaassa tai tässä uudessa kotimaassa.
Olen varma, että suunnitelma toteutuessaan tuottaa meille kaikille vain paljon iloa.
– Sirpa Minkkinen