Rudolf Lindblad
Mediahan on uudissana, jonka suomeksi voinee parhaiten kääntää tiedotuskanavaksi, eli tavaksi millä ajatuksensa tai tarpeensa tuo toisten tiedoksi.
Ensimmäinen media, jota jokainen meistä aivan vaistomaisesti on oppinut käyttämään, on oma ääni, jolla kiljuen ilmoitimme ympäristössa oleville aikuisille olevamme jotakin vailla. Pikkuhiljaa opimme sanoja, joilla täsmennämme tarpeemme ja tunteemme sekä ilmaisemme ja ymmärrämme omien ja toisten ajatuksia.
Seuraava tiedotuskanava, jonka käyttöön tutustumme jo alakoulussa, onkin sitten luku- ja kirjoitustaito. Nämä avaasivat pääsymme kaikkiin niihin välineisiin, joita nykyisin mediaksi kutsutaan. Siitä päättäköön minua viisaammat, ovatko kuva ja musiikkikin medioita vaiko vain medioitten käyttökamaa.
Lukutaito avasi tien uuteen mediaan. Oppikirjojen lisäksi sarjakuvien ja seikkailukirjojen kautta maailmankirjallisuuteenkin. Suurista nimista on niilta ajoilta jäänyt mieleeni esimerkiksi Mark Twain, Jack London ja inkkarikirjojen tekijä James Fennimore Cooper.
Hupsista, elokuva meinasi unohtua. Muistan miten aivan pikkukundina jo ennen talvisotaa kävin mummon kanssa Hangon ainoassa elokuvateatterissa katsomassa Disneyn piirrettyä Mikkihiirikuvaa ja teini-ikäisena sodan jälkeen olin varsinainen elokuvien suurkuluttaja. Nykyisin katselen elokuvia etupäässä televisiosta, joka tänä päivänä taitaa olla Suomen suosituin media.
Puhelinkin taitaa olla jonkinlainen mediaväline. Ainakin nykyiset ns. älypuhelimet. Itse käytän kännykkääni etupäässä puhumiseen ja joskus tekstiviesteihin ja herätyskellona. Kännykkäkaupan myyjä katsoi minua hieman säälien, kun entinen luurini lakkasi toimimasta ja ainoa vaatimus uudelle oli, että sellainen jolla voi soittaa.
Minun ykkösmediat ovat edelleen kirjat ja lehdet. Niiden lukemisen lisäksi olen kirjoittanut juttuja, kolumneja ja pakinoita ja jopa runoja varsin moneen lehteen. Kirjojakin on tullut tehtyä. Tähän mennessä kolme pakinakirjaa ja yksi runokirja.
Radio on minulle ollut varsin läheinen media. Sitä kuuntelen aika paljon, nykyisin etupäässä autoradiosta, ja olen jopa tehnyt ohjelmia lähiradioon. Aloitin lakkoradiolla, josta myöhemmin kehittyi elintarvikealaa yleensä käsittelevä Leipäpuu ja myöhemmin tein Stadin vasemmistoa ja eläkeläisohjelmaa. Ohjelmien teko oli lopetettava, kun järjenjuoksu hidastui eikä mikki oikein tykkää empimisestä ja pitkistä tauoista.
Yksinkertainen media, jonka opin käyttämään jatkuvaa kolmivuoroa käyvän tehtaan pääluottamusmiehenä, oli ilmoitustaulu. Neuvottelut työnantajan kanssa käytiin yleensä iltapäivisin, ja kun kerroin iltavuorolaisille mitä oltiin sovittu, niin juttu oli siirtyessään vuorojen välillä usein muuttunut siinä määrin, että seuraavan päivän aamuvuoro usein kysyi, mitä helvettiä minä taas olin sopinut. Lopulta aloin heti kokousten jälkeen kirjoittaa ilmoitustaululle. mistä oli puhuttu ja mitä sovittu. Nykyisin meillä on kotonakin keittiössä ilmoitustaulu, johon kiinnitämme lappuja asioista, joita on määräaikana hoidetteva.
Media, jota tungetaan lähes päivittäin postiluukusta, on erilaiset ilmaislehdet ja mainoslehtiset. Kun eläkkeellä on aikaa, niin tuleehan ne aika usein selailtuakin, ja tulihan sitä työlämässä jaettua ja tehtyä jos jonkinlaisia mainoksia. Eräs mieleeni jäänyt mainos oli nopeasti oivallettu ja tehty vaalimainos 60-luvun alussa, jolloin olin puoluehommissa. Meillä oli ehdokkaana Gösta Rosenberg, ja kiersin hänen kanssaan ruotsinkielisillä alueilla monissa tilaisuuksissa ja levitin hänen mainoksiaan monelle ladonseinällekin. Svanska folkpartietillä oli yleismainos jossa kansallispukuun pukeutunut mies kohotetulla hatullaan osoitti tekstiä “Svenskar upp till val”. Minä naulasin siihen kohtaan mihin hattu osoitti valkoisen A-nelosen, joka isoilla mustilla kirjaimilla kehoitti “Rösta på Gösta”. Mainos taisi olla tehokas, koska Rosenberg pääsi eduskuntaan ja minä Huusiksen palstoille kierona politrukkina.
Ammattiosastojen neljä kertaa vuodessa ilmestyneet lehdet, tai ehkä pitäisi sanoa lehtykäiset, olivat tehokkaita propaganda- ja taisteluvälineitäkin. Piirissäni Elintarviketyöläisten liitossa niitä ilmestyi seitsemän, joihin kirjoitin. Työnantajatkin lukivat niitä niin ahkerasti, että minut Eteläranta kympissä sanottiin punaiseksi Rudolfiksi.
Nyt ei enää tule mieleen muuta kuin kirjeet, joista varsinkin ryhmäkirjeillä oli suurta merkitystä taisteltaessa edustajakokousvaaleissa liittojen poliittisesta vallasta.
Tietokonemedialla tervehtien Rudolf Lindblad