Ale Koivuniemi
Koivun latvaoksilla kaksi varista. Istuneet siinä kevyen merituulen tuulikeinussa jo tovin. Seuranneet katseillaan kultaista noutajaa tämän lukiessa tarmokkaasti eilen illalla tai tänään aamutuimaan lumikinoksiin ilmestyneitä kellertäviä viestejä. Joihinkin noutaja oli vastannut, toiset se oli määrätietoisesti silpunnut koirien roskakoriin.
Kolmas varis lentelee hetken koivun ympärillä, perääntyy ja istahtaa sitten lähitalon katolla olevan ilmastointipiipun päälle, levittää siipensä, ravistelee niitä ikään kuin pudottaisi niihin tarttuneet lumihiutaleet. Siinä istuneet toisilleen mitään raakkumatta kuin kaikki asiat olisivat tulleet eilen käsitellyiksi tai vain siksi, että tänään on sentään lauantai.
Yksinäinen talitintti esitti äsken noutajan kunniaksi sointuvan kevätsoolon. Erehtynyt raukka ajasta, huomiseksi luvattu lumimyräkkää ja myrskytuulta. Kumpaakaan niistä en kaipaa, en sen enempää lunta kuin tuultakaan. Piha-alueen korkeat lumivallit kertovat lunta tulleen jo vuoden tarpeiksi. Tuuli puolestaan rikkoo talojen suojassa olevan taideteoksen, mäntyjen lumikruunut katoavat.
Erikoisia ne männyt, muualla männyissä vain pieniä lumirakennelmia, täällä latvojen lumi kuin sheikkien valkoiset turbaanit. Vaivaismäntyjä ne, ihmisten runtelemia. Yli kaksi metriä korkeat kivirakennelmat mäntyjen keskellä. Kaksi tässä talojen muodostamassa aitauksessa, toiset kaksi näkymättömissä aitauksen takana, samanlaiset ne kuitenkin.
Rakennelmien vuoksi nuo männyt on runneltu. Ilmatorjuntatykkien ampumasektoria tähden ne on tympätty, asemien naamioimisen vuoksi ei kaadettu. Vuosien kuluessa nuo latvattomat männyt kasvaneet, oksat pidentyneet. Nyt ylimmät oksat muodostavat sopivat jalustat hienoille lumikruunuille. Valitettavasti tuo luvattu myrskytuuli repii tuon uljaan maisemataulun. Tilalle jää toisenlainen taulu. Kaunis sekin, vain paljon karumpi.
Ihmeellisiä nuo taulut mummolan ikkunan lävitse katsottuina. Vielä muutama viikko ja maalauksen perusväri saa toisenlaisen sävytyksen. Ensin likaisenruskean syksynkeltaisten koivunlehtien peittämän nurmikon värjäydyttyä lumen alla miltei tuhkanharmaaksi. Ja vain muutama päivä lumipeitteestä vapautumisen jälkeen keväänvihreät ruohot luovat uuden pohjavärin.
Enää ei voi puhua perinteisestä kolmiulotteisesta taulusta. Se muuttuu kuin taikaiskusta viisiulotteiseksi peipposten ja rastaiden sävelvyörystä sekä ajan luomasta tunnetasosta. Lehtipuut pukeutuvat vihreänhohtoisiin pukuihin, jotka muuttuvat jotenkin tummemmiksi kesäauringon lämmössä. Vaihtavat sitten muuttolintujen häipyessä ylleen syksyn karnevaaliasut. Riisuvat viimein nurmikolle asunsa ja jäävät odottamaan vaatturin heräämistä talviunilta,
Kaikki tuo ja sadepisarat ikkunaruudulla, pystyykö joku maalaamaan kauniimman taulun?
Vastaa