”Kuntoutunut” vaarini Lauri ja Fanny-mummo

Tiina Rajala

 Minulla on kuva helsinkiläisestä rakennustyömaasta 1900-luvun alusta. Se on Sörnäisistä. Siinä seisoo komea mies rakennuspiirustukset käsissään. Hän vaikuttaa vakavalta ja samalla tyytyväiseltä. Hän on vaarini Lauri Rajala.

Lauri lähti 1930-luvun alussa Neuvostoliittoon Utopiaa rakentamaan. Lähtö tuntuu olleen määrätietoinen, koska hän yritti sitä salakuljettajien matkassa kahteenkin kertaan. Vaarin kirjeet olivat melko pian hänen lähtönsä jälkeen lakanneet tulemasta. Muutenkin perheeni oli jo vuosikymmeniä osannut aavistaa, ettei hänen matkansa ollut päättynyt hyvin. Silti oli hätkähdyttävää, kun poikani laittoi eteeni nämä tiedot Karjalan tasavallan muistokirjasta: Lauri Rajala, syntynyt Suomessa vuonna1893; pidätetty 9.7.1938; tuomittu 20.9.1938 (päivämäärään liittyy jokin kirjainkoodi); ammuttu 22.9.1938; hautapaikka Petroskoin läheisyydessä. Hirtehiseltä kuulostaa, että Karjalan tasavallan syyttäjä ilmoittaa hänet ”kuntoutuneeksi” vuonna 1989. Hänet siis rehabilioitiin.

Olisinpa saanut tuntea hänet, sanoo poikani. Samoin ajattelen minä, joka en koskaan saanut tavata omaa vaariani. Hänen sijastaan sain tuntea Fanny-mummoni. Laurin tarina olkoon osa hänen tarinaansa, jonka kerron niille, jotka jaksavat sen lukea.

 

Fanny-mummon perhesuhteet

Mummoni Fanny Rask syntyi Satakunnassa, Lavian Susikoskella 1897 mäkitupalaisperheeseen aviottomana lapsena. Ilmeisesti mummo ei varmuudella tiennyt isäänsä. Fannylla ja hänen kahdella vanhemmalla sisaruksellaan oli aluksi Fia-äitinsä tyttönimi Tamminen. Myöhemmin Fia meni naimisiin puuseppä Kalle Raskin kanssa, joka otti nimelleen Fian tuolloin alaikäiset Fannyn ja tämän nuoremman sisaren.

Perhe oli köyhä, varsinkin ennen Fian ja Kallen avioliittoa. Fia oli arvostettu pitokokki, joka kiersi taloissa juhlaruokia laittamassa. Perheellä oli yksi lehmä. Fia ei pystynyt elättämään lapsiaan vaan joutui lähettämään Fannyn piiaksi. Fanny oli tuolloin vain seitsenvuotias. Myöhemmin Kalle pelasti tilanteen. Hänestä tuli omalle isällenikin tärkeä ihminen. Hänen luokseen Laviaan isäni pääsi lapsena sotaa pakoon Helsingistä. Isäni muisteli usein, miten kynttilöillä valaistussa pirtissään Kalle aina lauloi Kansainvälistä lankkua höylätessään.

 

Fannyn ensimmäiset työpalvelukset

Fanny palveli taloissa taloushommissa, lastenhoitajana ja lehmäpiikana. Olosuhteet eri palveluspaikoissa vaihtelivat paljon. Kerran vuodessa palvelusväki sai uudet vaatteet ja Fanny sai muun muassa ensimmäiset alushousunsa. Lehmiä paimentaessaan pikkupiika-Fannya välillä pelotti, sillä petoeläimet saattoivat metsätaipaleilla tulla lähelle. Muistan Fanny-mummon kertoneen ilveksistä. Joskus talojen pojat tekivät kiusaa. Eräästä talosta jäi niinkin hyviä muistoja, että Fanny piti perheen lapsiin yhteyttä elämänsä loppuun saakka.

Eräs palveluspaikka oli kylän teurastajan luona. Homma taisi olla melkoisen roisia ja veristä nuorelle ihmiselle. Töihin piti herätä keskellä yötä, jotta lihat ja makkarat saatiin ajoissa torille myytäväksi. Ilmeisesti paikka ei silti ollut kaikkein pahin, sillä mummo kertoi usein naureskellen tällaista juttua: Hän oli kerran toripäivän päätteeksi päässyt vapaalle ja kotona käymään. Hän oli saanut viemisiksi kasan ”höystöjä” eli eläinten sisälmyksiä ja muita vähempiarvoisia, jäljelle jääneitä lihankappaleita. Hän oli onnellisena kotiin pääsystä – ja ehkä myös siitä, että viemisiä oli mukana, kulkenut niin iloisesti, että höystöpaketti oli päässyt aukeamaan ja sisältöä tipahdellut maantielle. Hänet tavanneet, markkinoiden jälkeen hiukan hiprakkaiset miehet, olivat huutaneet Fannylle: ”Hei likka, varos vähän, sun höystös putoo.”

Fanny sai piikomisaikoinaan käytyä kiertokoulua niin, että oppi lukemaan ja kirjoittamaan sujuvasti. Laskutekniikka jäi tosin tukkimiehen kirjanpidon varaan. Sen verran hyvin Fanny kyllä tunsi numerot, että osasi tarkistaa, olivatko palkka- ja myöhemmin eläkekuitin summat oikein. Rippikoulunkin hän suoritti, vaikka eräässä talossa oli yritetty estää hänen pääsynsä rippikuulusteluun.

Fannyn matka kulki palveluspaikasta toiseen. Hän muutti Laviasta Siuron kautta Nokialle ja sieltä Tampereelle ja puuvillatehtaalle töihin. Hurjia olivat kertomukset tuolloisista olosuhteista: mummo sai nukkua jonkin sukulaisensa pienessä tehtaalaiskämpässä sillä ehdolla, että oli töissä silloin, kun toiset nukkuivat. Tuolloin Fanny oli 15–16-vuotias.

 

Fannyn Helsinkiin tulo

Helsinkiin Fanny tuli 17–18-vuotiaana. Hän palveli aluksi varakkaassa venäläisessä perheessä, jossa hänellä oli hyvät oltavat. Tuosta muistan nähneeni joitakin kuvia. Mummolla hieno valkoesiliinainen palveluasu, perheenjäsenillä hienot puvut, taustalla viherkasveja ja samettiverhoja. Hän hommasi ensi töikseen itselleen tyylikkäitä kaupunkilaisvaatteita ja oikeat nyöritettävät varrelliset nahkasaapikkaat, jotka tekivät kateelliseksi maalta käymään tulleen sisaren.

Suomen itsenäistymisen vaiheissa palvelu venäläisperheessä ei enää voinut jatkua. Venäläisten poistuessa maasta Fanny jäi tyhjän päälle. Hän oli muun muassa siivoamassa sotilaskasarmeilla. Kovasta työstä ruplina maksettu palkka olikin yhtäkkiä arvoton ja työntekijät joutuivat ottamaan palkkansa sipuleina, sillä muita käyttökelpoisia elintarvikkeita ei ollut enää saatavilla.

Kansalaissodan alkuvaiheissa Fanny oli tupakkatehtaalla töissä. Tehdas ilmoitti työstä lehti-ilmoituksella. Työolot ja -ehdot tehtaalla olivat surkeat. Ihmiset tulivat aamuvarhain tarjolle ja heitä ”huudettiin naamakertoimen perusteella” töihin. Muut kuin valitut saivat palata kotiinsa tyhjin toimin.

 

Fanny punakaartilaisena

Punakaartit järjestäytyivät ja tehtaan tytöt kävivät työpäivän jälkeen ampumisharjoituksissa.  Punakaartiin osallistuminen oli työläistytölle luontevaa: ”kaikki me sinne mentiin.” Fannyn käyttöön annettiin ase, luultavasti kivääri. Se oli hänelle hyvin kookas: ”Se pyssy oli mulle niin iso, että se vallan laahas maata.” Mummo oli nimittäin korkosaappaat jalassa ja hattu päässä vain noin 155 senttiä pitkä.

Fanny ei missään vaiheessa osallistunut varsinaisiin sotatoimiin. Viime vaiheessa hän oli Helsingin Työväentalolla haavoittuneita auttamassa. Siellä hän luovutti aseensa ja muiden naisten tavoin noudatti pakenemiskäskyä valkoisten ja saksalaisten lähestyessä Pitkääsiltaa Hakaniemeen päin: ”sinne me paineltiin Linjoja pitkin ylös karkuun”. ”En tiärä, olisinko mää ketään voinu ampuakaan – mutta jaa, venttaas vähä, [häijyä naurunkäkätystä], voi olla, että sittenki jonku saksalaisen olisin pamauttanu.” Mummo selvisi kansalaissodan jälkiselvittelyistä pelkällä kuulustelulla.

 

Fanny ja Lauri

Fanny tutustui Helsingissä Lauri Rajalaan, jonka suku oli kotoisin Huittisten Lauttakylästä. Mummon kavereitten ja siskojen kertomuksen perusteella Lauri oli kohtelias, sivistynyt ja hyvin pukeutuva ”kunnon mies”. Suurin osa lapsuudenkotini suomalaisen ja maailmankirjallisuuden klassikoista oli hänen hankkimiaan. Fanny ei ollut turhaan kehumiseen taipuvainen mutta sanoi Laurista, että ”kyllä se olis muillekki likoille kelvannu”.

Fanny ja Lauri saivat kaksi poikaa. Esikoinen kuoli alle kaksivuotiaana. Vuonna 1929 syntyi isäni. Rippikoulun käyminen ei tuottanut Fannylle hyötyä avioliiton kannalta: siviiliavioliittoa ei vielä ollut ja Lauri oli ateisti, joten kirkollinen vihkiminen ei tullut kysymykseen. Hienon sormuksen Lauri oli joka tapauksessa Fannylle ostanut: Fanny piti sitä aina sormessaan juhlissa tai kun otettiin valokuvia. Fanny pysyi sukunimeltään Raskina elämänsä loppuun. Isäni tuli armeijaikään, ennen kuin hänen nimensä vaihdettiin Rajalaksi. Joku virkaintoinen upseeri oli nimittäin havainnut, että Lauri oli hänet virallisesti pojakseen tunnustanut ja näin ollen hänen tuli käyttää isänsä Rajala-nimeä.

Lauri oli rakennusammattilainen, raudoittaja. Hänellä oli oma firma, joka ilmeisesti pärjäsi hyvin. Perhe tuli hyvin toimeen, ainakin siitä päätellen, että se hankki kunnolliset huonekalut ja jopa tunnettujen taiteilijoiden maalauksia. Lauri oli sen verran Fannya enemmän osallistunut punakaartiin, että kansalaissodan jälkiselvittelyissä hänet vangittiin joksikin aikaa ja tuomittiin ”iäksi kansalaisluottamuksensa menettäneeksi”. Huonompana aikana tästä oli seurauksena, ettei hän saanut töitä. Osittain tästä johtui, että vaari lähti Neuvostoliittoon 1930-luvun alussa, isäni ollessa alle kaksivuotias. Sitä seuranneeseen lyhyeen kirjeenvaihtoon päättyivät tietomme Lauri-vaarista. Jos enemmän tiedettiin, siitä ei puhuttu.

 

Fanny yksinhuoltajana ja hänen työuransa loppuvaihe

Fannylla oli ystäviä, jotka avustivat yksinhuoltajaäitiä pahimmassa pulassa. Isäni kummivanhemmat olivat itse lapsettomia ja pystyivät auttamaan paljon. Heidän ansiostaan isäni pääsi oikein esikouluun, ruotsinkieliseen Ebenesseriin. Siellä tuskin oli monta punakaartilaisyksinhuoltajan lasta tuolloin. Pääsi isäni oppikouluunkin, kunnes sota keskeytti hänen opintonsa.

Fannyn työura jatkui tehtaissa ja lisätienestejä hän keräsi aamuisin lehtiä jakaen. Jonkin ammattikurssinkin hän tuli suorittaneeksi. Pisimpään hän työskenteli Keskusosuusliike OTK:ssa, josta hän jäi eläkkeelle. Fanny prässäsi vaatteita sekä pakkasi elintarvikkeita. Ammattiliiton myöntämät työväenlehtisetelit hän antoi minulle, jotta sain tilattua kotiin Kansan Uutiset. Se oli hyvä juttu, koska vanhempani olivat sitä mieltä, että Helsingin Sanomien ja Suomen Sosialidemokraatin piti riittää.

 

Fanny mummona

Fanny oli äitinsä Fian tavoin ”hyvä huusholli-ihminen”. Hän huolehti eläkkeellä ollessaan koko kuusihenkisen perheemme taloudesta vanhempieni tehdessä pitkiä päiviä töitä. Perheen elintaso alkoi parantua. Äitini odottaessa minua muutimme Porvoonkadun ”Sadan markan villoista” Munkkivuoreen.  Minnekään ei päässyt kertymään likaa tai hiventäkään pölyä ja lakanat olivat taatusti sileät. Mummon tekemä ruoka oli hyvää. Sen lisäksi hän leipoi pullaa ja ”rievää”.

Fanny oli säästäväinen mutta elintarvikkeiden laadun suhteen tarkka ja vaatelias. Elannosta ostimme päivittäiselintarvikkeet, mutta osuuskaupan liha tai kahvi eivät kelvanneet Fannylle. Ne oli hankittava erikseen. Mieleeni on jäänyt eräs kerta, kun mummo lähetti minut Elantoon. Olin kai saanut kansakoulussa varhaista terveyskasvatusta, koska erehdyin ostamaan täysmaidon sijasta kevytmaitoa.

Toin sellaisia siniraidallisella foliolla korkitettuja maitopulloja, vaikka olisi pitänyt tuoda punaraidallisia. Heti eteisessä mummo käski: ”pistäs likka vieren ny heti toi pluttana takasi sinne, mistä sen oot tuonukki”. Kaikki paistettiin voissa, jopa kissan silakat.

Fanny luki paljon ja seurasi yhteiskunnan tapahtumia aktiivisesti. Joskus vanhempieni ollessa töissä, hän piti eräänlaisia kotibileitä. Mummo tarjosi vieraille satakuntalaista ”klimppisoppaa” ja kahvin kanssa likööriä. Jotkut vieraista polttivat tupakkaakin. Myöhemmin mummon jäämistöstä löytyi Eläkeläiset ry:n jäsenkortti vuodelta 1966. Olisiko mummo pitänyt eläkeläisyhdistyksen kokouksia?

Kansandemokraattisen liikkeen kahtiajaon yhteydessä mummo kannatti maltillista linjaa. Minun poliittista aktiivisuuttani hän puolusti: ”kyllä se likka ny on oikeessa”. Vanhempani pelkäsivät minun ryhtyvän liian tiukaksi kommariksi eivätkä halunneet päästää teini-ikäisenä vappumarssille. Silloin mummo löi nyrkkinsä pöytään ja sanoi: ”mene sää likka munki puolestani.”

Vasemmistolaisena mummo oli luonnollisesti myös tasavaltalaismielinen. Hän osasi erään pilkkalaulun, joka kertoi Suomeen aiotusta saksalaiskuninkaasta. Hän halveerasi kuninkaita ja heidän palvontaansa. Meitä lapsia huvitti, että mummo kaikesta huolimatta oli aina kaikista parhaiten selvillä siitä, mitä kulloinkin Kaarle Kustaa tai Elisabeth olivat puuhanneet ja jaksoi lukea kuninkaallisista kertovia naistenlehtijuttuja. Mummo tykkäsi työväenlauluista ja fanitti Tapio Rautavaaraa.