Kulttuurikeskusteluja

Topi Berg

Olen käynyt kapakassa parikin kertaa, voi olla kolmekin, viime päivien aikana. Se ei ole huono juttu, koska me paikalla olleet olemme huomanneet olevamme kulttuuri-ihmisisiä. Olemme näet puhuneet kulttuurista jo parikin kertaa, joten voimme siis puhua kulttuuriperinteestä.

Emme olekaan haastelleet mistä tahansa kultturista. Ensimmäisenä iltana näet puhuimme Shakespearista ja näytelmästä Romeo ja Julia, Minä olen käynyt Veronassa Julian parvekkeen alla, joten sain osakseni aikamoista ihailua Shakespearen asiantuntijana, Itse näytelmässähän kaksi Veronan mahtisukua on riidoissa keskenään. Romeo kuuluu toiseen mahtisukuun ja Julia siihen toiseen. He rakastuvat, mutta eivät rakkaudessaan ehdi sen pidemmälle, kun nuorina erehdysten vuoksi tekevät itsemurhan tikarilla ja myrkyllä. Kuolee siinä sivussa joku kolmaskin. Nuorten kuolemien ansiosta sukujen välit normalisoituvat, kuten hienosti sanotaan.

Se minua eniten harmittaa, että kirjailija tappaa molemmat päähenkilöt niin nuorina. Julia on kahta viikkoa vaille neljätoista, Romeo parisen vuotta vanhempi. Olin pitkään lautamiehenä. Olisin suositellut Shakespearelle lapsenmurhista elinkautista linnatuomiota tai sitten vaihtoehtona joutumista soutajaksi kaleereille.

Parin päivän päästä pelasimme sököä pienillä panoksilla. Pelin jälkeen puhe kiertyi Amerikkaan ja siellä Villiin länteen. Pena, joka on länkkärifilmien suuri ystävä, alkoi puhua Kuolleen miehen kädestä. Mikä se  semmoinen käsi on? No, sehän se käsi, joka J. B (Villi Bill) Hickokilla oli kädessään, kun Jack McCall ampuihänet takaa päin saluunassa nykyisessä Etelä-Dakotassa 2.8.1876. Pyssysankari Villi Bill kuoli vain 40-vuotiaana. Hän oli taistellut Amerikan sisällissodassa Pohjoisvaltioiden puolella ja toiminut pitkään seriffinä. Mutta niin vain alkoi alamäki hänenkin kohdallaan. Hänestä tuli peluri. Kuolinhetkellä hänellä oli kädessään ässäpari ja kasipari ja joko ruutusotilas tai ruuturouva viidentenä korttina. Siitä nimitys Kuolleen miehen käsi. Jack Mc Call hirtettiin.

 Seuraavaksi puheenaiheeksi valikoitui jostakin kumman syystä hulluus ja sen eri alalajit. Eli kuka on eniten hullu? Onko se umpihullu, seinähullu, täyshullu, pähkähullu, urheiluhullu, juoppohullu vaiko kuuhullu? Tästä aloimme keskustella, mutta puhe tyssäsi heti alkuunsa. Irja alkoi nyyhkyttää, että hän valvoi viime yönä, kun oli täyskuu, mutta ei hän silti mikään kuuhullu ole. Totta kai Pena yhtyi puheeseen. Hän on kuulemma innokas penkkiurheilija, mutta ei hänkään mikään urheiluhullu ole. Totta puhuakseni jokaista meistä taisi joku hulluuden alalaji liipaista aika läheltä. Minäkin otan mielelläni pari, kolme tuoppia, mutta juoppohulluuteen on vielä runsaasti matkaa – ei tosin vaimoni mielestä. Meteli oli kiivas. Huusimme toistemme päälle. Silloin minä otin ohjat käsiini ja karjaisin: Hiljaa! Nyt otetaan rauhallisesti, suorastaan hirmurauhallisesti!

Me rauhoituimme ja vaihdoimme puheenaihetta, Ensi kerralla meillä onkin paljon rauhallisempi aihe ja vieläpä ihan kotimainen sellainen eli Maksalaatikkoa rusinoilla vai ilman? Tuomas alustaa