Tarinat: Veikko Mikkola
Kuvitus: Raimo Vahtera
Perheelläni on pieni kesänviettopaikka kauniin kalaisan järven rannalla. Siellä vietämme
vaimoni kanssa eläkepäiviä koko kesän. Kotona ei käydä kuin laskut maksamassa, kaupassa ja kukat kastelemassa. Lapset on etelä nielaissut, mutta joka kesä hekin viettävät viikon, jopa kaksi mökillämme.
Täällä voi seurata erilaisten eläinten toimintaa, on poroja, jäniksiä, pääskysiä ja erilaisia muita lintuja, joita edes kotona näe. Onhan niistä vähän harmiakin: porot polkevat perunamaan ja syövät kaikki kukat ja kasvit. Jänikset syövät mansikat, räkättirastaat syövät viinimarjat ja pääskyset sotkevat kaikki seinät. Mutta luonnossa tapahtuu kaikenlaista jännää, näistä tapauksista haluaisinkin kertoa teille.
Päätin lähteä tarkistamaan joko hillat alkavat kypsyä, lähestyin tuttua jänkkää jonka läpi kulkee pieni puro. Puronvarressa on kaksihaarainen koivu noin kuusikymmentä senttiä maasta. Ihmettelin miksi poronvasa tuikkii eestakas koivun juurella. Lähestyin poroa, se löi maaten ja vasen jalka jäi roikkumaan koivunhaaraan. Vasikka makasi aivan rauhallisena, kun yritin irrottaa sen jalkaa, mutta voimani ei riittänyt siihen. Näin myös heti, että jalka oli poikki polven alapuolelta.
Onneksi oli kännykkä mukana, soitin apuvoimia ja käskin ottamaan aseen mukaan. Asetta ei tullut mutta moottorisaha, jolla kaadoimme pienen männyn, jolla vääntämällä saimme sen verran rakoa koivuun, että jalka irtosi.
Poro jäi makuulle, kun jatkoin matkaani puron toiselle puolelle. Palattuani poro oli kadonnut.
Omatuntoni ei antanut rauhaa, soitin poroisännälle ja pyysin tulemaan aseen kanssa, eihän eläin pärjää kolmella jalalla metsässä. Isäntä kysyi, huomasinko aikuista poroa lähettyvillä, sanoin huomanneeni. Poroisäntä lohdutti, että ole vain rauhassa, emä kyllä pitää jälkeläisestään huolen ja nuorella vasikalla luutuminen tapahtuu nopeasti.
Kului kaksi vuotta, kun pihapiiriimme ilmestyi poro vasikan kanssa, ja vaikka touhusin pihatöissä, niin tulivat aivan viereeni. Katselimme vähän aikaa toisiamme ja kun erosimme, huomasin että emä ontui vasenta etujalkaa. Päättelin mielessäni, ehkä se kävi kiittämässä pelastajaansa.
Olin jälleen hillareisulla, lähestyin pienen vaaranlaidalla olevaa jänkkää. Panin merkille jänkän läpi kulkevaa pientä uraa ja uran keskellä oli
valtava ulostekasa, päättelin sen olevan karhun jätöksiä.
Samalla vaarasta alkoi kuulua juoksun ja risujen rapsahtelua, säikähdin tietenkin että mihinkä minä menen. Autolle on matkaa melkein kilometri, ei auttanut muu kun jäädä odottamaan mitä tapahtuu. Samalla poro juoksi vauhkona jänkälle ja suoraan minua kohti, pysähtyi noin kolmen metrin päähän, käännähti ympäri, nosti kuonon ylös, levitti takajalat ja laski hätäpapanat.
Siinä me peräkkäin odotimme mitä tapahtuu, mutta ei tapahtunut mitään. Ehkä karhu haistoi minun läsnäoloni eikä tullut jänkälle. Niin me erosimme, poro lähti jolkkasseen toiselle puolelle jänkkää ja minä toiselle. Hillat jäivät toiseen kertaan.
Ajoimme vaimoni kanssa autolla metsätietä hillareissulla. Vasemmalla puolen tietä ilmesty hirvi, joka juoksi vauhkoontuneena. Ihmettelimme miten hirvi on tällä aikaa liikkeellä, sehän on yöeläin, eikä nyt ole metsästysaika eikä kiima-aika. Jatkoimme matkaa, huomasimme miten toinen hirvi juoksee korkeata vaaranlaitaa ylös, vasikka vierellään. Mutta ei se voinutkaan olla vasikka, kun noin matala ja paksu takapuoli keikkui puolelta toiselle. Karhu oli ajanut kaksi hirveä liikekannalle.
Oli varhainen kevätaamu, lumi oli sulanut järvenjäältä, mutta jää kesti vielä. Yöllä oli satanut pienen lumikerroksen, päätimme vaimon kanssa lähteä käymään Metsähallituksen laavulla makkaranpaistossa, jonne oli matkaa noin kolme kilometriä.
Etenimme hissukseen läheisen Lammasniemen taakse. Yllättäen eteemme tuli valtavan suuret tassun jäljet jotka suuntasit toiselle puolelle järveä. Seurasimma jälkiä pienen matkaa, jäljet kääntyivätkin pohjoista kohti. Iso karhu löntysti suoraan laavua kohti, jonne mekin oltiin matkalla. Makkarat jäi sillä kertaa paistamatta.
Kävin päivällä kameran kanssa, mutta kevätaurinko oli tehnyt tehtävänsä. Varmaan pesään tullut kevätvesi oli herättänyt sen talviunesta.
Olen himo-onkija. Istuin veneessä vakio-onkipaikassani. Kaislikon reunaan ilmestyi jotakin noin kymmenen senttiä vedenpinnan
yläpuolelle, luulin ensin kepiksi, mutta se lähtikin yllättäin liikkeelle. Käärme lähti ylittämään järveä, matkaa vastarannalle noin kaksi kilometriä.
Löysäsin veneen ankkurista ja lähdin seuraamaan sitä. Seurasin puolijärveen ja palasin takasin. Hyvin käärme jaksoi saavutti varmaan vastarannan.
Istuin taas onkipaikallani, katseeni suuntautui taivaalle, jossa näin ison linnun leijailevan yläpuolellani. Arvelin ensin sen olevan maakotkan, mutta tarkkailtuani tarkemmin arvioin, että ei ollut ihan kotkan kokoinen. Samassa lintu pani siipensä vartalonmyötäiseksi, aloitti syöksyn, kuului vain molskaus ja lintu nousi takaisin siivilleen. En nähnyt saiko se saalista, mutta oletettavasti koska suunnisti järven toiselle puolelle ja katosi vaaran taakse. Päättelin sen olleen kalasääksen.
Vilvottelimme vaimon kanssa saunan parvekkeella ja ihailimme täysin rasvatyyntä järven pintaa, johon pilvetön taivas peilasi kauniin sinisenvärin. Katseemme nauliutuivat jonkun matkan päässä rannasta johon ilmesty pyöreä tumma rengas joka liikehti, kävi soikeana, välillä katosi kokonaan. Renkaan keskellä kävi näkösällä jokin musta ja katosi. Vilu alkoi painaa päälle saunan jälkeen, oli palattava sisälle. Ikkunasta seurasimme tätä näytelmää. Sitten alko aallonväre, lähti liikkeelle ja suuntasi rantaa kohti ja saavutti melkein rannan, alkoi valtava pikkukalojen leikki.
Kävin seuraavana päivänä ongella, sain jonkun ahvenen, mutta ämpärillisen särkiä.
Mikä oli tämä musta rengas. On kuulunut selityksenä, että saukko kokoaa kalaparven ja nautiskelee sitten rantavedessä. Voi olla myös iso hauki.
Sukulaispoika Helsingistä saapui poikakaverinsa kanssa varhain keväällä lomalle. Pojat soutelivat järvellä, heittivät uistinta ja onkivat, mutta eihän kala syö niin varhain keväällä.
Neuvoin poikia, että menkää lähellä vaarantakana olevalle Arkiriipilammelle. Lammesta laskee puro järveen ja keväällä kalat nousevat puroa myöten lampeen ja kun vesi laskee ne eivät pääse takaisin.
Itse olen uistinut sieltä lukemattoman määrän ahvenia ja haukia. Varoitin poikia, että lampi kasvaa aikojen saatossa umpeen. Nyt voi heittää uistinta pari kertaa, mutta sitten on siirryttävä eteenpäin, muuten saappaat hörppäävät vettä.
Pojat tulivat noin kahden tunnin jälkeen naurussa suin takasin, toisella roikkui valtavan suuri hauki selässä, painoi kahdeksan kiloa. Haukea yritettiin syödä, ei maistunut millekään. Toinen pojista kirjotti tarinan Metsästys ja Kalastus -lehteen. Tarinan nimenä oli Riipin salaisuus, minutkin mainittiin tarinassa, ei kuitenkaan sukunimeä.
Oli varhainen huhtikuun lopun aamu, istuimme rannalla ja keitimme nuotiolla nokipannukahvia. Huomasimme etelästä nousevan valtavan mustan pilven. Hopusti kamppeita kasaan, että keritään alta pois, samassa iski kuin hitsausliekki kirkas valo ja samassa kuului valtava pamaus, koko tanner tärisi. Sitten oli aivan hiljaista eikä pisaraakaan tullut vettä.
Jatkoimme kahvittelua, vilkaisin järvelle, sinne oli ilmestynyt noin kymmenen senttiä leveä railo, joka meni kiinni ja aukesi. Noin sadan metrin päässä railosta oli jokin musta esine, joka katosi kun railo meni kiinni ja tuli esiin kun railo aukesi. Lisäksi pienen matkan päässä iso Teeriparvi kujerteli.
Olen kuullut elosalamasta syksyllä, mutten tällaisesta rajusta luonnonilmiöstä keväällä. Otin railosta kuvan ja se julkaistiin lehdessäkin.
Veikko Mikkola on Aavasaksan Eläkeläisten jäsen
Raimo Vahtera on Vaasan Eläkeläisten jäsen
