Kello viisi heräsin oudosta unesta. Olin kattanut runsaan joulupöydän ja istuin vieraitteni kanssa syömään. Pöydän toisella puolella istuivat Tiku ja Taku, pikku oravat.
Meidän lautasillamme oli paistettuja käpyjä kermakastikkeessa.
Pari viikkoa sitten sanomalehti Kalevassa oli resepti käpyjen paistamiseksi ruuaksi. Kokeilun-haluinen kokki oli kehittänyt muitakin ruokia metsän puiden antimista.
Sieltä se oli alitajuntaani jäänyt ja tuli unessa muistuttamaan laiminlyönnistä.
Eräässä tilaisuudessa minulle kerrottiin tosi tarina pula-ajan joulusta. Sain tehtäväksi kertoa sitä eteenpäin. Kertoja oli seniori-ikäinen ja tarina on hänen lapsuusmuistonsa 1940-luvulta.
Pohjanmaalla on monissa paikoin kyliä jotka ovat syntyneet herraskartanoiden lähistölle.
Työväen asunnoiksi rakennetut mökit ovat pieniä. Monessa asuu kuitenkin suuri perhe. Pieni peltotilkku ei kunnolla riitä tuottamaan ruokaa suurelle perheelle. Perunaa ja naurista, ehkä ohraa. Huonona vuotena ruoka alkaa loppua jo ennen joulua.
Parhaassa tapauksessa voi perheellä olla lehmä. Siitä saadaan maitoa osan vuotta. Mutta lehmäkin lakkaa lypsämästä talveksi. Maidontuotanto loppuu juuri huonoon aikaan. Jos perheen isällä ei ole ansiotyötä, esimerkiksi savottahommia, on lasten mentävä kerjäämään.
Tämän tarinan lapset ovat kauimpana kartanosta olevasta mökistä. Siellä on viisi lasta, sairaalloinen äiti ja isä sodassa. Vanhimmat lapset, kuusi- ja kahdeksanvuotiaat tytöt, ovat kylän koulun oppilaita. Lisäksi he huolehtivat nuoremmista sisaruksista. Heidän nimensä olkoot vaikka Hilma ja Hanna.
Herraskartanon tytär on samassa koulussa mökkiläisten lasten kanssa Hänen nimensä on Liisa-Maija. Hänkin on kahdeksanvuotias.
Kartanossa on valmisteltu joulua viikkokausia. Tuoksut ovat herkullisia. Monenlaisia paisteja, piirakoita, laatikoita, pullaa ja pikkuleipiä on paistettu ja keitetty.
Liisa-Maija pelkää jouluviikon alkamista. Hän on ystävystynyt mökkiläisen tyttöjen kanssa. Hän tietää, mitä on tulossa eikä halua sitä nähdä. Sisäkkö Liinu on luvannut varoittaa häntä, että hän ehtii uunin pankolle piiloon. Mutta Liisa-Maija pelkää kuitenkin. Hän näkee sitä pahempia painajaisia mitä lähemmäksi joulua tullaan. Uni jää vähiin, kun hän kauhuissaan herää kesken unien monta kertaa yön aikana.
Jo koittaa se päivä.
– Nyt ne tulloo, Liinu huutaa.
Liisa-Maija livahtaa sukkelasti uuninpankolle verhojen taakse piiloon. Sulkee silmät, painaa kädet korvilleen, polvistuu ja rukoilee mielessään. Rakas Jumala, auta ettei minun tarvitse koskaan joutua tuohon tilanteeseen, missä Hanna ja Hilma ovat.
Pirtin ovi käy ja kuuluu reippaasti pienten kerjäläisten äänellä tervehdys ja sanat
– Me tultiin joulun tekkoon.
Emännän käskystä Liinu on laittanut lapsille valmiiksi pärekorillisen jouluruokia. Hän kantaa sen lasten kelkkaan. Lapset saavat mehua juodakseen ja jotain suupalaa. Lähtevät viemään kelkassaan Joulua kotimökkiinsä.
Koskaan ei Liisa–Maija tätä tapahtumaa unohtanut. Kertoi sen minulle silmät kyynelissä.
OIKEIN HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!
Toivo Berg sanoo
Liikuttava ja aito kertomus!
Leena Toivanen sanoo
Kiitos erittäin koskettavasta kertomuksesta!
Hyvää alkavaa vuotta 2020!