Kalevi Kivistö
Ensimmäisen kerran jouduin pohtimaan perusteellisemmin ihmisoikeuksia tultuani pian kansanedustajan kauteni alussa Valtiosääntökomitean jäseneksi. Valtiosäännön uudistamisen tarpeesta keskusteltaessa pohdittiin erityisesti sitä, miten perusoikeudet oli perustuslaissa määriteltävä. Vanhassa 1920-luvun taitteessa säädetyssä valtiosäännössä perusoikeuksien ala ja niiden määrittely jäivät suppeiksi. Oikeudet olivat lähinnä ns. vapausoikeuksia: sananvapaus, yhdistys- ja kokoontumisvapaus, oikeus valita asuinpaikkansa, uskonnonvapaus, vaaleihin liittyvät oikeudet jne. Yhteistä useimmille niistä on, että valtiovaltaa kielletään puuttumasta kansalaisten elämään heidän vapauksiaan rajoittamalla.
Valtiosääntökomitean keskeinen avaus perusoikeuksien osalta oli niiden alan laajentaminen myös taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin (TSS) perusoikeuksiin. Valtiovallan ei tullut ainoastaan pidättyä puuttumasta kansalaisten elämänpiiriin. Sen tuli myös pitää huolta siitä, että kansalaisilla on tosiasialliset mahdollisuudet toteuttaa perusoikeuksia: hankkia koulutus ja elää sosiaalisesti ja taloudellisesti turvattua elämää.
Jos halutaan käyttää englantilaisen filosofin Isaiah Berlinin hahmottelemaa jakoa, voidaan ensimmäisestä vaiheesta puhua negatiivisen vapauden toteutumisesta, jossa vapaus turvataan kieltämällä puuttuminen sen käyttämiseen. Positiivisella vapaudella ymmärretään vapauksia, joiden edellytyksenä on huolenpito siitä, että vapauden toteutumiselle on reaaliset edellytykset. Ranskalaisen kirjailijan Anatole Francen kuuluisa ironinen lausahdus, jonka mukaan ”laki rankaisee majesteettisen tasapuolisesti sekä rikkaita että köyhiä, jotka kerjäävät kadulla ja nukkuvat siltojen alla”, kuvaa havainnollisesti ns. negatiivisen vapauskäsitteen rajoittuneisuutta.
***
Jo vanhassa perustuslaissa, Hallitusmuodon 5 §:ssä, oli säädös kansalaisten yhdenvertaisuudesta lain edessä. Valtiosääntökomitea esitti sen täydentämistä ja täsmentämistä normilla, joka ”kieltää kaikenlaisen rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai muuhun alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun yhteiskunnalliseen asemaan perustuvan syrjinnän ja suosinnan”. Tämä laajasti käsitetty syrjintäkielto tulikin uuteen perustuslakiin (6 §) niin, että sitä täydennettiin vielä vammaisuuteen tai terveydentilaan liittyvällä syrjintäkiellolla. Sukupuolten tasa-arvosta on perustuslain lisäksi säädetty vielä erillisellä lailla.
Uusi perustuslaki turvaakin ns. vapausoikeuksien lisäksi kansalaisille oikeuden koulutukseen, oikeuden omaan kieleen ja kulttuuriin, oikeuden työhön ja elinkeinon harjoittamiseen sekä oikeuden sosiaaliturvaan (§§ 16 – 19). Julkisen vallan velvollisuudeksi säädetään myös velvoite edistää jokaisen oikeutta asuntoon tai asumisen omatoimiseen järjestämiseen. Esimerkiksi romaniväestön ja vammaisten kohdalla tämän velvoitteen toteuttamisessa on edelleen tehtävää, ei vain taloudellisten vaan myös asenteellisten esteiden poistamisessa. Tärkein muutos vanhaan perustuslakiin verrattuna oli perusoikeuksien laajennus TSS-oikeuksiin. Julkinen valta velvoitettiin huolehtimaan myös perusoikeuksien toteutumisen edellytyksistä.
***
Maailma muuttuu kiihtyvällä vauhdilla ja tuo ihmisoikeuksien puolustajalle eteen uudenlaisia ongelmia. Perustuslakeja uudistettaessa ajateltiin esim. yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon vielä tarkoittavan lähinnä perinteisten vähemmistöjemme, mm. saamelaisten ja romanien, oikeuksien turvaamista ja heihin kohdistuvan syrjinnän torjumista. Haasteita riittää näissäkin tehtävissä riittää edelleen, ajatellaanpa vaikka saamelaisten ja romanien oikeutta omankieliseen koulutukseen ja oman kulttuurin vaalimiseen.
Jo 1970-luvun komiteassa huolehdittiin ”vieraan maan kansalaisten ja kansalaisuutta vailla olevien” oikeusturvasta ja edellytettiin, että perustuslaissa turvattaisiin pakolaisille turvapaikka. Maahanmuuton ja pakolaisuuden nopea kasvu on tuonut syrjintäkiellon valvojalle uusia, entistä vaativampia haasteita ja tehtäviä. Samaan aikaan on sosiaalisessa mediassa tapahtuva viestintä räjähdysmäisesti lisääntynyt. Uudessa viestinnässä ei viestejä moderoida perinteisen median tapaan. Sen seurauksena ns. vihapuhe on nopeasti lisääntynyt. Se ruokkii ennakkoluuloja, antaa ”polttoainetta” syrjinnälle ja ruokkii pahimmillaan suoranaista väkivaltaa, kuten esimerkiksi iskut vastaanottokeskuksiin osoittavat. Pahinta on vihapuheen kohdistaminen erittelemättä kokonaisiin väestöryhmiin, kuten valtaväestöstä poikkeavan etnisen taustan tai omasta poikkeavan uskonnollisen tai muun vakaumuksen edustajiin. Tällainen kehitys murentaa sitä luottamusta, jolle yhteiskuntien koko olemassaolo rakentuu.
Syrjinnän herkkä tunnistaminen ja siihen reagoiminen ovat edellytys sille, että vihapuhe ei pääse rapauttamaan yhteiskuntaamme.
***
Nopea tekninen kehitys on tuottanut myös uusia haasteita yhdenvertaisuuden toteuttamiselle. Yhä suurempi osa viestinnästä tapahtuu digitaalisessa muodossa. Esimerkiksi viranomaisviestinnässä on päätetty siirtyä kokonaan sähköiseen viestintään. Suurelle osalle väestöstä tämä merkitsee viestinnän sujuvoitumista ja nopeutumista, mutta ei suinkaan kaikille. Eri väestöryhmillä on hyvin erilaiset edellytykset käyttää digitaalisia palveluja.
Esteet saattavat olla puhtaasti taloudellisia, kaikilla ei ole välttämättä mahdollisuutta hankkia tarvittavia laitteita, koska ei ole hankinnan vaatimia varoja. Esteet saattavat liittyä myös osaamiseen, varsinkin iäkkäämmillä sukupolvilla ei välttämättä ole ollut tilaisuutta opiskella tietotekniikan käytön vaatimia taitoja. Ongelmat saattavat liittyä myös esimerkiksi vammaisuuteen, aistivammaisten tai liikuntavammaisten saattaa olla vaikea tai mahdoton käyttää tietotekniikkaa. Jopa yksinkertainen ikääntymiseen usein liittyvä vapina saattaa tehdä näppäimistön tai hiiren käytön mahdottomaksi. Avustajan käyttö pankkitunnusten takana olevien viestiyhteyksien käytössä saattaa sisältää riskejä silloin, kun esimerkiksi luotettavaa lähiomaista ei ole käytettävissä. Apuun turvautuminen saattaa vaarantaa perusoikeuksissa turvatun oikeuden yksityiselämän suojaan.
Perusoikeuksien ymmärtämiseen edellä mainitun positiivisen vapaus -käsitteen kautta sisältää myös oikeuden erityiskohteluun silloin, kun tuen tarve on keskimääräistä suurempi. Tämä oikeus, josta puhutaan myös ns. ”positiivisen syrjinnän” käsitteellä ja jonka oikeutuksen myös EU:n säädökset ja käytännöt vahvistavat, merkitsee sitä, että muita vaikeammassa asemassa oleville voidaan osoittaa erityisiä tukitoimia. Niillä väestöryhmillä, joilla on muita enemmän ongelmia tietotekniikan käytössä, on oikeus saada siihen tukea. Tuki voi olla koulutusta ja opastusta, se voi olla avustamista laitteiden hankinnassa, se voi olla huolehtimista siitä, että palveluissa ovat saatavilla tarvittavat kieliversiot. Se voi olla myös sen seikan varmistamista, että palveluja on maan eri osissa saatavissa. Aina pitää olla mahdollisuus myös vaihtoehtoisen viestintätekniikan käyttöön.
***
Yhdenvertaisuuden toteutuminen digitaalisen viestinnän aikakaudella tuo väistämättä mieleen yhden nopeasti kasvavan yhdenvertaisuutta koskevan haasteen. Pari vuotta sitten 65 vuotta täyttäneiden suomalaisten määrä ylitti miljoonan rajan ja eläkeläisväestön koko on noin 1.5 miljoonaa. Ikäpyramidin yläosaan sijoittuvien määrä ja osuus kokonaisväestöstä lisääntyy nopeasti keskimääräisen eliniän pidentyessä ja suurten ikäluokkien eläköityessä. Kysymys ikäsyrjinnästä ja sen torjunnasta tulee yhä ajankohtaisemmaksi.
Syrjintä alkaa jo ennen eläkeikää, liian paljon on esimerkkejä siitä, että esimerkiksi työhönotossa jo viittäkymmentä ikävuottaan lähestyviä katsotaan karsaasti. Samaan aikaan kuitenkin halutaan, että ihmiset olisivat työelämässä nykyistä pidempään ja että työurat pitenisivät. Siksi eläkeuudistuksen yhteydessä eläkeikä kytketään eliniän keskimääräisen pitenemiseen. Vanhempiin työikäisten ikäryhmiin kohdistuva syrjintä on kansantaloudellisesti epäviisasta ja ennen kaikkea väärin työnhakijoita kohtaan, pahimmillaan selvää ikäsyrjintää.
Eläkkeelle siirtyneet kohtaavat ihmisoikeuksiinsa liittyvät ongelmat siinä, miten yhteiskunta reagoi heidän toimintakyvyssään tapahtuneiden muutosten aiheuttamaan palvelutarpeiden lisääntymiseen. Erityiskohtelun tarve liittyy ennen kaikkea toimintakyvyssä tapahtuviin muutoksiin. Niin kauan kuin toimintakyky on hyvä, kuuluu eläkeläiselle oikeus valtavirran palveluihin alentamalla tarvittaessa niiden taloudellista käyttökynnystä, esim. asiakasmaksuja.
Kun toimintakyky heikkenee, kuuluu eläkeläiselle oikeus tuettuihin palveluihin, esim. kotihoitoon. Kun toimintakyky heikkenee niin, että arjesta selviytyminen edellyttää jokapäiväistä ja kokoaikaista apua, tulee avun tarvitsijalle taata ympärivuorokautinen hoito. Palveluja ja hoitoa järjestettäessä on kaikissa vaiheissa kunnioitettava jokaisen itsemääräämisoikeutta, ihmisarvoa ja perusoikeuksia.
***
Yhdenvertaisuutta puolustaessamme perustelemme usein asiaa toteamalla, että yhteiskunnan tulee suvaita erilaisia ajatuksia, toimintatapoja ja kulttuureja. Toivomme suvaitsevaisuuden lisääntymistä ja toimimme sen puolesta. Toisaalta vihapuhetta käyttävät puhuvat suvaitsevaisuutta kannattavista halveeraavasti ”suwakkeina”. Tämä terminologia tuo mieleen yhden mieleen jääneen henkilökohtaisen muiston.
Osallistuin taannoin erääseen Euroopan Neuvoston järjestämään seminaariin, johon yhdeksi alustajaksi oli kutsuttu alun perin norjalainen, sittemmin muualla maailmassa professorina toiminut sosiologi ja rauhantutkimuksen uranuurtaja Johan Galtung. Omassa nuoruudessaan hän oli kokenut vakaumuksensa vuoksi syrjintää, jopa vankilarangaistuksen, kieltäytyessään aseellisesta palvelusta. Sieltä hän kirjoitti osallistuvaan havainnointiin perustuvan tutkimusraportin (Fengelsessamfunnet), joka oli minunkin sukupolveni sosiologian perusopintojen tenttikirjana.
Esitelmässään Strassburgissa Galtung pohti termiä suvaitsevaisuus (tolerance). Hän piti sanan valintaa ongelmallisena. Hänen mielestään se välittää (varsinkin englanninkielisenä) kätkettynä sivumerkityksenä viestin, jonka mukaan ”siedän sinua, sinun ajatuksiasi”. Sellaisena siihen sisältyy eräänlainen ylhäältä katsova sivumerkitys, vaikka käsitteen käyttäjä ei niin ajattele. Sen vuoksi hän piti parempana puhua monikulttuurisuudesta, sen suosimisesta ja tukemisesta ja sen elämää rikastuttavasta merkityksestä.
