Topi Berg
– Täällä sinä vain maiskuttelet, kun toiset painaa töitä, karjaisi pomo ruokalan ovelta.
Minä mitään maiskutellut. Pureksin vain ruokaani huolellisesti. Olin näet jostakin terveyslehdestä lukenut, että jokaista ruokapalaa pitää purra vähintään tuhat kertaa, jotta vatsa pysyy kunnossa. Tuhat kuulostaa paljolta, mutta kumpi on tärkeämpää: Kapitalistin voitto vaiko työntekijä terveys? Pomon karjaisu sekoitti syömiseni täysin. Oliko kyseessä puraisu numero 582 vaiko 583? Jouduin hotkimaan loppuruoan. Vatsani oireili kauan aikaa mutta tottui vähitellen kiivaampaan syömisvauhtiin. Nyt nielen kummemmin miettimättä jokaisen ruokapalan. Saapas nähdä, mitä tästä kaikesta vielä seuraa. Pahinta pitää pelätä koko ajan. Päivystyksen hätänumero on seinällä tallessa.
Viime keväänä paljastui talven aikana viritetty ansa. Ansan olivat virittäneet koiranomistajat ja koirat yhdessä. Lumi suli asuntomme edessä olevalta nurmikolta. Ja mitäs muuta lumen paljastui kuin jumalaton määrä koiranpaskoja. Minulla on parikin kaveria, jotka ovat yrittäneet laskea koiranpaskojen lukumäärää. Toinen laski niitä sormien avulla. Yksi, kaksi kolme jne. aina niin kauan kuin sormia riittää. Kaikki sujuikin hyvin siihen asti, kunnes sormia alkoi paleltaa. Hän puhalteli niitä, mutta unohti samassa. mikä sormi oli laskentavuorossa ja montako läjää tulikaan lasketuksi. Onneksi kaverini ymmärsi lopettaa laskennan siihen paikkaan ja lähteä kotiin, mutta mikä tärkeintä: hän säilytti mielenterveytensä.
Päinvastoin kävi sille kaverilleni, joka laski läjiä tukkimiehen kirjanpidolla. Tiedättehän sen: ensin neljä viivaa kynällä vierekkäin pystyyn ja lopuksi yksi viiva kaikkien yli poikittain eli viisi kappaletta. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes lyijy katkesi läjässä 1 716 tai 1 717. Se oli kaverilleni liikaa. No, muutama kuukausi terapiassa sai hänet lähes ennalleen. Juuri tämän viimeisen kaverini esimerkin opettamana minä en lähde laskemaan koiranpaskojen lukumäärää nurmikoilta. Mielenterveys on kallis aarre.
Olen viime aikoina voinut oikein hyvin, mutta pari viikkoa sitten huomasin, etten saakaan niin vain unen päästä kiinni. Olen tähän asti ollut erittäin pikauninen, mutta nyt valvottaa ja huokailuttaa. En halua napsia unipillereitä. Ei kai auta muu kuin ruveta laskemaan lampaita. Luulen, että jos laskee lampaita vaikka tuhanteen asti, on laskemistyöstä niin väsynyt, että nukahtaa väkisinkin.
Lampaitten laskenta on varmasti hyvä konsti, mutta mitä jos kesken laskennan tulee tarve lähteä vessaan. Muistaako keskellä suurta hätää, kuinka mones lammas oli vuorossa? Eihän lampaita voi tukkimiehen kirjanpidollakaan laskea. Lähden tästä kohta sänkyyn, mutta nyt jo alitajunnassa painaa huoli siitä, tuleeko se uni vai ei? Poikiikohan tämäkin asia pahimmillaan käyntiä terapiassa?