Aili Pollari
Lähes kahdeksan vuotta vanha, kameraton mummumallinen puhelimeni hälytti vaativasti.
Innokas miesääni tiedusteli, minkälaiseen laitteeseen puhun. Karun totuuden kuultuaan hän huokaisi kuuluvasti ja ilmoitti ilouutisensa. Hänellä oli ilo ilmoittaa, että hän auttaisi minua valitsemaan uudenaikaisen älylaitteen, joka tekisi melkein kaiken tarvittavan puolestani yhdellä sormen hipaisulla. Sain henkäistyä väliin kysymyksen, voiko sillä soittaa tavallisen puhelun. Kysymystäni seurasi hämmästynyt hiljaisuus, sanoin kiireesti ”Kiitos ei”.
Puhelu herätti mieleeni joukon kysymyksiä.
Jos hankin älypuhelimen, olenko sitten älytön?
Kun taskulaskin valtasi markkinat, päässälaskutaito rapautui nopeasti.
Pelien yleistyessä nuoriso lopetti lukemisen ja lukutaito romahti
Samoin on käynyt oikeinkirjoituksen, tavuilla ei enää ole mitään väliä. Sen seurauksena suomenkieli on muuttunut ja muuttuu pian käsittämättömäksi sotkuksi.
Kun keskustelut käydään näppäimin ja sormin, katoaako seuraavaksi puhetaito?
Jos äly on taskussa tai kassinpohjalla, tuleeko meistä älyttömiä? Onko pääni tyhjä ja ajattelutaito siirtyy historian hämärään?
Ei kiitos! Älyni pidän omassa päässäni, en laukussani.
