Hoitoa vai hoivaa?

Mirja Arajärvi

Nappasin kirjaston uutuushyllyltä Timo Airaksisen kirjan ”Hyvinvointivaltion hylkäämät – Ikääntyneiden hoidon etiikka”.   Otsikko on aika synkkä ja niin on kirjan sisältökin, aika suurelta osin.

Kirjan tekijä on eläkkeellä oleva käytännöllisen filosofian professori, joka pohtii ikääntymiseen liittyviä kysymyksiä omien ja lähipiirinsä kokemusten kannalta sekä filosofisesta näkökulmasta. Ei ole kauhean yllättävää, että hän toteaa suomalaisen nyky-yhteiskunnan arvostavan tehokkuutta ja hyvin vähän kunnioittavan vanhuutta.

Kirjassa käsitellään perusteellisesti eroa hoidon ja hoivan välillä. Hoito tähtää jonkin tunnistetun sairauden tai vaivan paranemiseen, mutta hoiva on auttamista, joka perustuu sääliin heikkoa tai kärsivää kohtaan. Elämän loppuvaiheessa ihmisen suorituskyky alenee ja hänellä voi olla monenlaisia vaivoja.   Onko silloin mielekkäämpää keskittää voimavaroja erilaisten sairauksien pontevaan lääkitsemiseen vai lempeään perushoivaan ja auttamiseen?  Lääkärit ja lääketeollisuus näkevät asian hyvin eri tavalla kuin vanhukset itse ja heidän läheisensä.

Toivon, että eläkeläisjärjestöt miettisivät tätä asiaa.  En ole ihan vakuuttunut, että sosiaali- ja terveystoimialojen yhdistäminen on ollut hyväksi vanhuspalveluille. Ainakin Helsingissä sote-palveluita johtavat lääkärit, joille vanhusten perushoiva on vieras asia.

Kirjoittaja on Kallion-Vallilan Eläkeläiset ry:n jäsen ja Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry:n puheenjohtaja.