Pekka Isaksson Kävelypässien tavoitteena on oman kunnon kohentamisen lisäksi kertoa liikunnan iloista ja hyödyistä myös muille ikääntyville ja, mikä tärkeintä, saada muutkin harrastamaan liikuntaa. Joskus on mukava kertoa onnistumisista. Etelä-Espoon […]
Kävelypässit
Parempaa kohti menemme, vuodessa 1946 olemme
Pekka Isaksson Jälleen on kulunut viikko pässien Sata vuotta Suomea – sata päivää Sotkamoon -kampanjasta. Ennen kuin katsomme yhdessä, minne olemme virtuaalireitillä päässeet, leikkikäämme toinen leikki. Siinäkin luvuilla on tärkeä […]
Lusissa jo, vaikka pässihistoriaan jäi 400 metrin tahra
Pekka Isaksson Kävelypässien pahimpiin kiusanhenkiin kuuluu kylmä vinkka, etenkin se pohjanpuoleinen. Jos se pääsee yllättämään hiemankin väärin pukeutuneen ja itsensä onnettomasti hikeen kävelleen pässin, niin jopa vihloo ilkeästi. Niin kävi […]
Serafiinoilta mukava haasteviesti Lahteen ehtineille pässeille
Pekka Isaksson Kahden viikon aikana pässijoukko on saapunut Lahteen. Sunnuntaina ohitimme Hennalan vanhan varuskunnan ja pahamaineisen Hennalan vankileirin. Sinne siirrettiin sisällissodan loppuvaiheessa, toukokuun 1918 alussa, noin 12 000 Lahdessa antautunutta punakaartilaista […]