Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa Runopysäkki-blogia.
Runot:
In memoriam Työnkulma
Työnkulman muistolle
Työnkulma on tuhottu
rauniona koko rakennus.
Ethän sinä kaunis ollut
kuoreltasi kovin korea.
Michael sulle muodon laati
arkkitehti arvoltansa.
Monet toivoivat tuhoas
halusivat hajotusta,
pois maiseman pilaajan
Ruplaksikin rupattivat,
grynderit vaativat vasiten
tahtoivat talon tuhota
pystyttää uuden pytingin
kalliin kauniin Ruuturouvan.
Mutta meille monille
työn raskaana raatajille
paikka oli muistojen mukainen
toinen koti toisinansa
työn ja toiminnan parissa
huvipuolen hurinoissa.
Talkooväki taloa rakensi
osaltaan seiniä kohotti.
Kortensa kokoon kantoi
myöskin maalta moni miesi
akkaväki apunansa
puukuormia kuletti
ynnä muita tarvikkeita.
Kohta talo kohosi
nousi lietepohjaltansa
Koivulan talon tilalle
matkakodin maa-alalle.
Vuuet vieri, kuut kuluivat
talo toimi tavallansa
huvihuoneena monelle
viikonloppuin vilskehessä
tanssiloissa taajan väen
parketilla pyöriessä
teatterin toiminnoissa.
Muistoja lie monilla
mennehien miettehiä
hyviä jos pahoja.
Oispa talo entisöity
korjattu ja kohennettu
annettu uusi elämä
toimitaloks monelle
eläkeläisille ennen muita!
”Mutta hiiteen historia,
kuolkoon täältä kaikki vanha,
uutta uljasta tilalle
modernia maan tavalla.
Raha pannaan poikimahan
sikiämään siitä vainen”,
tuumivat ne tunnottomat
rahamassin mahtimiehet.
Niin on mennyt moni talo
muistorikas pihapiiri
ennen Työnkulman tuhoa
talon tämän hävitystä.
Tuhoa tuovat sodatkin
paljon pahaa maailmassa.
Tuomionsa ansaitsevat
tuhontuojat kaikenlaiset
pahan pauloissa elävät.
Rakentuisi rauhanmieli,
uusi uljas yhteiskunta
toivon kaikenkin uhalla,
vaikk’ on varsin nimitetty
sanottu suorilla sanoilla
kaiken vanhan vaalijaksi
esteheksi edistyksen.
Maija Kontinen, Kuopio
*
Menneen muistoja
Uutisia Ukrainasta
kuunnellessa, katsellessa
muistuu mieleen oman isän
sukupolven kokemukset.
Sodan suuren sytyttyä
Euroopassa syksyn myötä
tuli kutsu harjoitukseen
isänmaata suojelemaan
naapurilta uhkaavalta.
Uskottihin yleisesti
naapurin vain uhkailevan
saadaksensa haluamansa
alueen omaan hallintaansa.
Harjoiteltiin linnoitettaen
uhatuilla alueilla
pahimpaankin varautuen
silti vielä toiveikkaina.
Koitti sitten kauhun aamu
herääminen hyökkäykseen
pommituksiin kaupunkeihin
todistain sodan alkaneen.
Alkoi sodan todellisuus
kuolo niitti uhrejaan
kotona ja rintamalla
maamme siirtyi sotatilaan.
Taistelijat rintamalla
äärimmäisin ponnistuksen
koko kansan tukemana
torjui yli sata päivää
vihollisen hyökkäykset.
Rauhan tulo silti otti
suuren osan isänmaata
karkoittaen karjalaiset
pakolaisina kodeistaan.
Rauhan vihdoin koitettua
alkoi paluu rauhan aikaan
haavoittuneiden hoitaminen
opetellen uuteen aikaan.
Kalervo Virta, Laukaa
*
Mikä on ihmisen työ
Ihmisen usko parempaan maailmaan,
ihmiseen itseensä.
On ikuinen unelma, toive tavoite.
Kuuntelee kuu, rinnoista huokaus purkautuu.
On pettymys, pettymys ihmiseen.
Aina unelmat murskautuvat
ihmisen julman luonteen polkemina.
Katsokaa päivää käsissänne
joissa elämä kuolee.
Te ette usko, vaikka majat palavat
hiiltä savuavat rauniot,
mereksi paisuvat kyyneleet.
.Mustia kuoleman kukat.
Ulvovat kuoleman hukat.
Puhumme puhumme, tukossa tiemme.
Turhaan toiveet pilville viemme,
Jos rinnoissa ihmisten ikuinen yö.
Voisiko olla se ihmisen työ,
vihan kalpa laskea , ettei se murskaksi lyö,
toiveita unelmaan ikuiseen,
että ihminen itsensä uudeksi loisi,
sydämet syttyisi rakastamaan.
Jotta rauniot kukkaan puhjeta voisi.
Näin oikein oisiko ihmisen työ?
Eero Räisänen, Pudasjärvi
Palautteet:
Maija Kontisen In memoriam Työnkulma, Työnkulman muistolle -runo kertoo valitettavan tuttua tarinaa. Muun muassa kirjailija Sirpa Kähkönen on puhunut siitä, miten tuskallista on, kun kaikki hänen sukunsa talot Kuopiossa on hävitetty. Pitkässä kronikassaan Kontinen tuo saman ilmiön esiin. Meillä Suomessa on, ikävä kyllä, hävitetty paljon rakennuksia ja samalla historian kerroksia.
Kontisen runo muistuttaa, että paikoilla ja rakennuksilla on arvonsa, vaikka ne eivät edustaisikaan wau-arkkitehtuuria.
In memoriam Työnkulma, Työnkulman muistolle on kirjoitettu rennolla kalevalaisella tyylillä, pyrkimystä puhtaaseen mittaan tuskin on tavoiteltukaan. Toimii näin.
Viimeisessä säkeistössä Maija Kontinen ottaa askeleen yksityisestä yleiseen päin. Rakennusten purkuvimmasta luodaan silta toisenlaiseen tuhoamiseen.
*
Myös Kalervo Virran Menneen muistoja -runossa hyödynnetään kalevalaisen mitan tunnelmaa. Runo jatkaa siitä, mihin Kontisen runo päättyy. Virrankin runo on kertova, kronikkamainen.
Sota tuo mieleen sodan. Ukrainan tragedia saa runon puhujan muistelemaan talvisotaa. Sota on aina kamala, sota on ruma, sota on hirveä. Virta kuvaa runossaan lähihistoriamme karmivan tuttuja tapahtumia. Menneen muistoja osoittaa myös, ettei rauha tarkoita sitä, että elämä jatkuisi entisellään.
Karjalan evakon tyttärenä asia on minulle hyvin omakohtainen. Näin ollen Kalervo Virran runon säkeet sinetöivät jo tietämäni ja havahduttavat taas muistamaan.
*
Eero Räisäsen Mikä on ihmisen työ -runossa on varsin synkkä tunnelma, mutta toivon säikeitäkin löytyy. Retoriset kysymykset avaavat runoon näkymiä, joissa on myös valoa. Runo kysyy, voisiko ihmisen työnä olla vihasta luopuminen ja rakkaudelle tilan antaminen.
Runossa on hurjia kielikuvia: ”Mustia kuoleman kukat. /Ulvovat kuoleman hukat”. Vihan kalpa -metaforassa on arkaaista voimaa.
Raunioiden puhkeaminen kukkaan on vaikuttava kuva, siinä vastakohtapari kuolema – elämä yhdistyy.
Mikä on ihmisen työ on viisas runo.
*
Kuin huomaamatta kaikki Runopysäkki-blogin runot liittyvät toisiinsa. Sota tai ihmisen aiheuttama tuho on läsnä jokaisessa. Olemmehan me ihmiset saman puun oksia, ja suuret teemat koskettavat meitä kaikkia.
NIINA HAKALAHTI
Joulun runobonus
Runopysäkillä ei ollut yhtään joulurunoa. Niinpä Ritva Tuiskun runo saa täällä blogin puolella kunnian edustaa perinteitä. Tuiskun riimitetty runo on kuin vanhan ajan joulukuusi kaikkine asiaankuuluvine koristeineen.
Runossa mainitaan myös pikkujoulu, ei siis ”oikea joulu”. Viime vuonna vietimme perhepiirissä joulua aaton sijaan 25. päivä eli niin sanotusti eurooppalaiseen tapaan. Se oli hyvä ratkaisu, otamme uusiksi tänäkin vuonna. Kiireet hävisivät kummallisesti. Ja muuten, eräällä porukalla ihmettelimme, miksi Suomessa aina juhlitaan aattona: jouluaatto, vappuaatto, juhannusaatto, uudenvuodenaatto…
Mutta nyt, Ritva Tuiskun runon myötä kohti joulua:
Joulun aika armas tää,
meidän mieliin aina jää.
Lahjat monet pian saamme,
joululaulut laulakaamme.
Joulukiireet tänään jätä,
vietä pikkujoulua nyt tätä.
Lahjat pienet toisillemme jaamme,
Joulupuu on rakennettu -laulua laulakaamme.
Rauhaisaa joulun aikaa kaikille!
Ritva Tuisku, Hanko
Runoja Runopysäkille voi lähettää osoitteeseen:
niina.hakalahti@sci.fi
Runoja julkaistaan Eläkeläinen-lehdessä ja tässä Runopysäkki-blogissa.
Vastaa