NIINA HAKALAHTI
Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa Runopysäkki-blogia.
Eläkeläinen-lehden Runopysäkki-palsta jatkuu entiseen tapaan. Tämä blogi on tullut sen lisäksi.
Kun paperisen Eläkeläinen-lehden palsta on luettu, voi klikkautua Runopysäkki-blogiin. Tavallaan yhden huoneen sijaan käytettävissä onkin nyt kaksi.
Tällä kertaa täällä blogissa ovat luettavissa Heimo Seppäsen, Seppo Koskiman ja Eila Kolhasen runot palautteineen. Te lukijatkin voitte kommentoida runoja (kommenttikenttä löytyy Runopysäkin alalaidasta) , eikä toki kiellettyä ole viitata paperipalstallakaan julkaistuihin runoihin. Käyn taatusti aina välillä kurkkaamassa nettirunopysäkkiä, mutta moderaattorina tai verkkokeskustelun juontajana en toimi.
Uudenmuotoisen pysäkin ansiosta entistä useampi runo julkaistaan ja myös entistä useampi pitkä runo julkaistaan. Niin Heimo Seppäsen kuin Seppo Koskimankin runot ovat jääneet pöytälaatikkoon juuri pituutensa vuoksi. Nyt kumpikin saa paikkansa täällä runopysäkkinetissä.
Runoja saa lähettää minulle entiseen tapaan:
niina.hakalahti@sci.fi
Niina Hakalahti
Kukkolankatu 16
33400 Tampere
Rohkaisen kaikkia lähettämään runonsa sähköisesti tai ainakin koneella kirjoitettuna. Käsin kirjoitettuja runoja on usein vaikea tulkita, ja näin ollen virheitäkin saattaa syntyä. Kynnyskysymystä tästä en kuitenkaan tee ja suostun yhä myös puhtaaksikirjoittajan rooliin.
Toiset tarjoavat runojaan runopysäkille kerran, toiset kerta toisensa jälkeen. Joillakin on runsaasti runoja ja niistä harmillisen pienen otoksen on voinut julkaista. Nyt uuden systeemin myötä tämäkin tilanne helpottuu.
Runot
Mummo kaupasta saapasteli,
kera painavan ostoskassin,
lätäkön laidalla kompasteli
hameen helmansa kasteli.
Jäätävän jäinen liukas keli,
mustana ilkkui ja pilkkasi.
Nyt on kellossa ääni toinen,
kevät kun tuli,
jäätiköt suli.
Mummo korkkareilla keinahteli.
Eila Kolhanen, Nokia
NH: Eila Kolhasen runo on kivalla tavalla naivistinen. Keli pilkkaa ja ilkkuu – personointi on hyvä kuvakielen keino. Nelisäkeistössä runossa on hieno tunnelman muutos: talvella kömpelösti saapastelevasta mummosta kuoriutuukin kevään korvalla jotakin ihan muuta. Korkkareilla keinahtelun eroottinen sävy yllättää lukijan mukavasti.
Kirja kuuluu kaikille
Kirja
kirjoitettu sana
sanataidetta
sanojen taikavoimaa.
Sanasta lause;
lauseesta kappale,
kappaleesta sivu,
sivusta arkki.
Arkista kirja, missä
sanat puhuvat,
kertovat tarinaansa.
Itkevät/nauravat
laulavat/rakastavat.
Puhuvat tunteista,
musiikista/kuvista
värien maailmoista.
Oppii tuntemaan,
näkemään asioita, joita
ei tiennyt olevan olemassakaan.
Kirja
sanojen taikavoimaa
antaa elämälle kasvot, merkityksen.
Kahdet kyyneleet;
itkun/naurun.
Kaksi katsetta;
näkevä/ei näkevä.
Kaksi korvaa;
kuuleva, ei kuuleva.
Yhden sydämen,
tiedolla kasvatetun,
sydämellä omaksutun
sydämen sivistyksen.
Kirja
ystävä/antaja.
Hyvä ystävä.
Ei petä/hylkää
vie minut jos haluan
kaukaisiin maihin yli merten ja vuorten.
Näyttää outoja asioita,
tutustuttaa vieraisiin ihmisiin.
Kirja
kiehtova tie tuhansiin elämyksiin.
Kirja
sanojen taikavoima
kuuluu kaikille.
Seppo Koskima, Tampere
NH: Seppo Koskiman Kirja kuuluu kaikille on oodi kirjalle. Runo käyttää toistoa tehokeinonaan, lisäksi siinä voi tunnistaa onnimannimaista rakennetta. Vinoviivan runsasta käyttöä jäin miettimään, ehkä se ei ole tarpeen? Myös kolme lähekkäistä ”sydän”-sanaa on aika runsas esiintymä.
Kirja kuuluu kaikille on kaikkiaan komea Jevtusenko-vaikutteinen julistus lukemisen merkityksellisyydestä.
Minna
Astelenpa puistossasi
ihailen uhkeata olemustasi
käyn juurelle marmorisi
– astupa alas paadeltasi
ja lähde kanssani kävelylle
– Olenpa tässä istunutkin
lanteheni leveäksi
jopa jaloittelemaankin joudan.
Olen tuntenut tuimat tuiskut
kylmät paukkupakkaset
hikoillut oon helteessäkin
– Minne mennään? kysyi Minna
hyväksyen siten seurakseen
– Katsellaanpa Kuopiota
kotoista kaupunkiasi.
Lieneepä kyläsi muuttunut
istuessasi kylmällä kivellä.
Mennään ensin torille
onko maisema muuttunut?
– Kylläpä on muuttunut,
tori on tosin tallella.
Mutta outoa on ympäristö
outoja ajopelit.
– Mennäänpä torin alle
se on kaivettu, koverrettu,
ehdotin tälle tytölle.
– Eihän me nyt manalaan mennä
tuonne tummaan tuonelaan.
– Kurkista nyt kuitenkin,
sielläkin näet aikaa uutta.
– No onpa kaivettu Kuopiota,
tarvitseeko tämmöistä tehdä?
Onko muutosta muuallakin?
– Muutosta on muuallakin,
mennäänpä Teatteritalolle
käydään Korkeakoululla.
– Lienee Puijo paikoillaan?
– Koverrettu vain vähäsen,
vesivarastoja värkätty.
Mutta ilmoille siellä noustu on
kiivettypä kamaralta,
katsotaanpa korkealta
koko kotikylääsi.
– Mutta missä mulla kotini on,
kaunoinen kamarini?
– Museossa on muinoinen koti,
siellä käydään katsomassa.
– Mullako muistot museossa?
Tutut ovat tuvan kalut.
– Vielä käydään kirjastossa,
sielläpä tuttuja tavannet.
– Enpä tapaa tuttujani,
katselenpa kirjojani.
– Mitä pidit kiertelystä
kaupungissa Kuopion?
– Vieraaksi on kyläni käynyt,
vennoksi sen väki.
– Muuttunut se on minullekin
vieriessä vuosien.
Minna-tyttö, melko mukava
kiva kanssas kuljeskella
Kiitos seurasta ja halataan
kenties joskus tavataan.
Heimo Seppänen, Kuopio
NH: Heimo Seppäsen Minna-runoa olisi tuskin koskaan voinut pituutensa vuoksi julkaista paperilehdessä. Mutta täällä Minnakin pääsee ääneen!
Rakenteeltaan pötkömäisen, dialogille rakentuvan runon idea on mukava: lähdetään kävelylle Minna Canthin kanssa. Runossahan juuri niin voi tehdä, koska ajan, paikan tai muun fyysisen lainalaisuuden vaatimusta ei ole. Parkkihallin ja manalan rinnastaminen on mainio veto. Kalevalahenkinen runo on kaikkiaan rento ja persoonallinen sekä tekee Minnalle arkisella tavalla kunniaa, onhan nyt Minnan 175-vuotisjuhlavuosikin.
Runoja voi lähettää osoitteella:
niina.hakalahti@sci.fi
Niina Hakalahti
Kukkolankatu 16
33400 Tampere
Lukijat voivat kommentoida blogissa julkaistuja runoja ja käydä keskustelua kirjoittamisesta ja runoudesta, eikä toki kiellettyä ole viitata paperisen Eläkeläinen-lehden Runopysäkillä julkaistuihin runoihin.