Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa Runopysäkki-blogia.
Runot:
Peilin tuomio
Yön pimeään marginaaliin raapustaa
haikeus merkintöjään.
Tuulenpuuska herää, ja vetää ilmaa keuhkoihinsa.
Taon huurteista kolkutinta palelevaan alasimeen.
Peili väärentää kuvaani.
Sen tuomio on korkein oikeusaste.
Taivasköydet kannattelevat maata
ohuen ilman sylissä.
Tuuli nostaa pilvien kuljetusmaksuja.
Pian polut jäätyvät kaataviksi.
Myöhään illalla muistan hämähäkin jääneen
autooni vangiksi.
Kopparnäsin myöhäiset kanttarellit
kasvavat entisellä vuokramaalla.
Koivujen kätkössä ruostuu venäjänkielistä peltiä.
Tyhjä paperi häikäisee silmiä.
Myöhäissyksyssä tuoksuu talvimausteille.
Raimo Pasanen, Espoo
* * *
Mandela
Mandela, tuo lempeä mies,
vuosisadan vanki.
Vuosikymmenet teljettynä
kivimuurin sisään.
Meren eristämä,
kiväärinpiippujen ympäröimä.
Henki vahva ja vapaa,
valovuoden sortajiansa edellä.
Mandela, tuo lempeä mies.
Kuinka hän voi antaa anteeksi,
kansansa sortajille,
kahlehtijoille kiduttajille?
Valkoisille, joiden kirkoissa
oli jumala varattu vain valkoisille.
Ja pastori oli pelkuri, valkoinen rasisti.
Mandela, tuo lempeä mies.
Miten hän kykeni antamaan anteeksi?
Kuinka hän kuoletti vihan,
unohti kärsimänsä vääryyden?
Voiko murhaajille antaa anteeksi?
Näin teki Mandela, tuo suuri mies.
Eikä hän ollut Jeesus.
Tekonsa olivat samanarvoiset.
Eero Räisänen, Pudasjärvi
* * *
Allakka
Allakka seinällä aikaa mittaa on tammikuun pakkaset
orava lintulautaa kyttää, tuonko jo siemenet.
Aurinko nousee verkaisesti, hämärä hiljaa väistyy
kauan ei meille aurinko armas jaksa vielä paistaa.
Allakan sivua käännetään, helmikuuksi jo vaihtuu,
Matikka tuiskut tuo tullessaan, kylläpä soppa jo maistuu.
Maaliskuu räystäät tippumaan saa, aurinko korkeelta paistaa.
Hanki jo kantaa, siellä on lapsilla aamusta iltaan hauskaa.
Huhtikuussa jo pälvillä kukkaset nostaa päätään.
Oravat, metsän eläimet muut, ilosta hyppiä taitaa.
Toukukuussa jo lapsoset riemulla kirmaa järveen,
”Eihän vesi ole kylmää?”
Viimein alkaa kesäloma, kun kesäkuuhun päästään.
Juhannuksen tienoilla jo aholta mansikat suuhun löytää.
Niin on mennyt jo puoli vuotta, kesä on heleimmillään.
Kiireellä heinät latoon viedään, karjat on laitumillaan.
Elokuu jo syksyyn kääntyy, kouluun tulee hoppu.
Viljat joutuu, marjat kypsyy, sienimetsäkin kutsuu.
Luonto kukkii, ruska loistaa syyskuun tuulet lehtiä puistaa.
Lokakuun loskaa pimeää, monen mielen alas saa.
kynttilän kun sytyttää, pirttiin tuo se tunnelmaa.
Usein vasta marraskuussa ensilumen nähdä saa.
Silloin kyllä monen mieli, siitä paljon korjaantuu.
Puhdas on nyt maisema – lumi valkea.
Sitten käännytäänkin jouluun, juhlaan suureen,
Luonto juhlapuvussaan, pakkanenkin paukahtaa
Tontut nurkilla kurkkii, lapset viimesivut tavaa.
loppuu koulu – loppuu vuosi.
Allakka on tyhjä nyt, takakansi paljas,
tiedä ei se tulevaa, uusi täytyy ripustaa,
paikkaan vanhan allakan, kellastuneen hylätyn.
Helena Koponen, Varkaus
Palautteet:
Raimo Pasasen Peilin tuomio -runo vie lukijan mukanaan havaintojen virtaan. Asiat tapahtuvat, niitä havainnoidaan, ne todetaan, mutta johtopäätöksiä ja tulkintoja ei juuri tehdä. Pasanen löytää omaperäisiä kielikuvia havaintoja ilmaisemaan: haikeus raapustaa merkintöjään yön pimeään marginaaliin tai tuuli nostaa pilvien kuljetusmaksuja. Luonto onkin hyvin aktiivinen toimija Pasasen runossa.
Liikuttava yksityiskohta on zoomaus auton vangiksi jääneeseen hämähäkkiin.
Raimo Pasasella tuntuu olevan omintakeiset silmälasit, joilla maailma näyttäytyy aivan tietynlaisena. Tulee vahvasti mieleen Eeva-Liisa Manner ja hänen kuuluisat sanansa: ”Maailma on minun aistieni runoelma.”
Runous on tavallaan aina merkintöjen tekemistä marginaaliin.
* * *
Eero Räisäsen Mandela-runo tekee kunniaa edesmenneelle vapaustaistelijalle, Nelson Mandelalle. Toisto luo rungon, jonka varassa runo etenee ja kasvaa.
Räisänen viljelee runossaan viisaasti kysymyksiä. Retorinen kysymys on tärkeä keino, jossa toisinaan saattaa olla mukana hitunen vastaustakin.
Merkkimiehille ja -naisille kirjoitetut runot ovat melkein oma alalajityyppinsä lyriikassa. Itse olen aina pitänyt esimerkiksi Jevtusenkon Nâzım Hikmetistä kirjoittamasta runosta. Hikmetin sydän Pentti Saaritsan suomennoksena tekee edelleen vaikutuksen.
Mandelaa on vaikea verrata kehenkään, mutta Eero Räisänen ottaa vertailukohdaksi Jeesuksen. Mittaluokka tulee selväksi!
Desmond Tutun kuoleman myötä Mandelaakin on taas muisteltu paljon. Näin Räisäsen parikymmentä vuotta sitten kirjoittama runo on ajankohtainen.
* * *
Helena Koposen Allakka-runo kertoo ajankulun hahmottamisesta. Aika on mysteeri, mutta ymmärrämme sitä tavallamme vuodenkierron kautta.
Koponen poimii kuukausista ”tunnisteita”. Saatesähköpostissaan hän mainitsee, että runo kuvaa aikaa, kun vuodenaikojen erot olivat selvät, eikä lapsilla ollut vielä älylaitteita.
”Tunnisteet” ovat hyvin tuttuja (tontut kurkkimassa ikkunoista jne.) mutta tämä lienee ollut kirjoittajan tarkoituskin, siis nostaa esiin asioita, joihin reagoimme suorastaan automaattiohjauksella.
”Allakka on tyhjä nyt, takakansi paljas, / tiedä ei se tulevaa, uusi täytyy ripustaa, / paikkaan vanhan allakan, kellastuneen hylätyn.”
Menköön vaikka pateettisuuden puolelle, sanon silti, että tuohon hetkeen sisältyy aina jotakin maagista. Vanha kalenteri hyvästellään ja uusi otetaan käyttöön mieli toiveita täynnä.
NIINA HAKALAHTI
Runoja Runopysäkille voi lähettää osoitteeseen:
niina.hakalahti@sci.fi
Runoja julkaistaan Eläkeläinen-lehdessä ja tässä Runopysäkki-blogissa.