Runot
Joulu
Puuroa ja puoliruokaa!
Esiin tuokaa;
kunnon kinkku,
pottuvuokaa,
joululimppu.
Eihän tässä muuton tiedä jouluyöstä.
Silloin syöminenkin käypi työstä.
Entä sitten jouluaamu!
Joku haamu kirkolle jo halaa.
Salaa kaapilla se kävi.
Kananjalkaa näykkiävi.
Penkkiin istuu,
virsi kaikuu.
Papin sana Jumalasta kiitää ohi.
Mielessä vain siintää joululohi.
Saarnan loppuun
enkelit soi taivaan….
Kotiin hoppu
luokse sikavainaan.
Mitäs sitä puoliruokaa
– jouluna.
Puuroa ja porkkanaa
on nälkäkouluna
koko vuoden syöty.
Nyt on kaikki sikaa paitsi myöty,
jotta saatais kunnon joulu.
Pirkko Nuutinen, Vantaa
Märkä katu
Punaiset saappaani
ei vettä pelkää.
Pohjassa reikä,
tirskuu varpaat.
Ulos houkutellut
märkäkatu.
Syksyn sade
piiskaten kastelee.
En ole yksin
kastemato vieressä
matelee.
Sitäkin on houkutellut
märkäkatu.
Ajattelen kastemadon
matkaa.
Menen sänkyyn ja
käperryn punaiseen peittoon.
Salli Kajosmäki, Keuruu
Metsäinen rinne, rotkoon ulottuva syöksy
mosaiikit putosivat silmiltäni,
tuli nielussa, mieleni tulessa.
sokerikuorrutetut lauseet, kirkuva apeus.
kompassiani on säädelty, agitaattorini hajonnut,
jokainen koordinaatti on vain mustaa valkoisella.
kouraoksat, nuokkuva aho, alistunut kehäkukkanen.
ihoni on pantattu,
sydämeeni tatuoitu reikiä.
hiekka sormia toisistaan erottaa;
turhanpäiväisyyden, oleellisuudesta.
kaukokatseinen näköalattomuus,
identiteettini mitätöity.
aatteen kekäleet levittäytyvät sänkipeltoon.
sormeni on aivoni, mieleni ei kallistele päätään.
mennyttä kangasta, kangastuksen kuitua,
ohimon jomotus,
katkettu jatkettu elämä.
Marja Hoefs, Hyvinkää
Palautteet
Pirkko Nuutisen Joulu-runo ivailee lempeästi kulinaristiselle joulunvietolle. Aika monella meistä todellisuus ei varmaankaan ole kaukana runon kuvaamista näkymistä. Mässäilyyn myös kannustetaan voimallisesti. Kun joulun alla käy kaupassa, törmää ensiksi suklaarasiavuoriin, sitten kylmäaltaan kinkkumereen ja einesosaston laatikkoarmeijaan…
Nuutisen runossa on hyvä rytmi, ja tunnelmaltaan se muistuttaa juomalauluja. Voisinkin omavaltaisesti nimetä sen syömälauluksi.
Runossa on persoonallisia ilmauksia, kuten ”kananjalkaa näykkiävi”, ”luokse sikavainaan” ja ” mielessä vain siintää joululohi”. On oivallista, että joulusta (kuten muistakin vakiintuneista juhlista tahi instituutiosta) kirjoitetaan moneen sävyyn. Pirkko Nuutisen ilkikurinen, mutta hyväntahtoinen ironia tekee oikein hyvää idyllikuvausten lomassa!
Salli Kajosmäen Märkä katu havahduttaa nykytalvien lumettomuuteen. Ilmastonmuutoksen myötä talvisista vesisateista on tullut arkipäivää. Märkäkatu yhteen kirjoitettuna muuttuu aivan uudeksi käsitteeksi.
Kajosmäen runossa puhuja suhtautuu kurjaan ilmaan reippaasti. Viimeisessä säkeistössä tunnelma kuitenkin muuttuu, nyrjähtää – hyvällä tavalla. Itseään tsempannut ulkoilija antaa ikään kuin luvan väsähtämiseen. Hän ajattelee kastematoa, sen vaivalloista matkaa, kääriytyy punaiseen peittoon ja asettuu lepäämään.
Märkä katu on sekä konkreettinen kuvaus että mielentilaa kuvaava runo.
Marja Hoefsin Metsäinen rinne, rotkoon ulottuva syöksy on voimakas ja intensiivinen runo, jossa on suorastaan sanamagiaa.
Hoefs käyttää rohkeasti ja monipuolisesti kieltä ja sekoittaa eri sanastoja keskenään. Substantiiveja määrittävät sanat on valittu persoonallisesti: ”sokerikuorrutetut lauseet”, ”kirkuva apeus”, ”alistunut kehäkukkanen” jne. ”Kouraoksa” on hieno yksittäinen metafora.
Runossa on väkevyyttä: siinä välähtelee maisema, mutta samalla myös (kaiken vaikeankin keskellä) elämän vimma, halu tavoittaa jotakin, ymmärtää, tulla näkyväksi. Runossa kuvataan kenties jonkinlainen pettymykseen tai vääryyteen havahtumisen hetki, mutta myös taistelu pois näistä tunteista.
Oikeastaan runossa on kaksi maisemaa: aistien kautta välittyvä maisema ja sielunmaisema.
Muista myös Sanakuvat osoitteessa: www.m-ars.net.
NIINA HAKALAHTI
niina.hakalahti@sci.fi
Vastaa