Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa Runopysäkki-blogia.
Runot:
Yhdessä – erillään onnellisina
Olipa kerran ukko ja akka.
Yhteinen heillä torppa ja takka.
Torpassa tupa
ja kaksi kamaria
omansa kummallakin.
Ukko tuprutti tupakkaa.
Akka poltti valoja
ja rapisteli lehtiä.
Kumpikin hoiti paheensa
omassa kamarissaan.
Yhteistä oli tupa ja takka.
Takassa tuli valaisee ja lämmittää.
Tuvassa yhdessä touhutaan,
syödään, rakastellaan,
nukutaan päikkäreitäkin.
Näin sopu säilyy ikuisesti:
yhdessä, mutta erillään.
Ilot yhdessä – paheet erillään.
Anja Säkkinen, Sotkamo
* * *
Kalastaja
Vanha kalastaja
aamuun syksyiseen herää.
Katse ulos
aamuinen usvan runsaus
meren selällä,
rannalla on.
Vene laiturin vieressä
odottaen soutajaa.
Hiljallensa kalastaja
aamukahvin kiehumaan saa,
sitten eukkonsa
hellästi herättää.
Yhdessä elämäntoverit
kahvinsa nauttii
– hiljaa puhumatta
montakaan sanaa,
syksyinen synkeys
mielenkin apeaksi saa.
Lähti kalastaja
veneensä luo,
ja usvaan kaislikon reunalle
soutonsa pysähtyy.
Nostelee verkkaan
verkkojaan
– ja muistelee
miten kesällä
poika oli lomallaan
luona vanhempain.
Yhdessä he silloin
kalasteli, jutteli
sousivat joskus niemen taa
– ihan muuten vaan.
Nyt vanha kalastaja
yksin veneessä istuu,
ja verkkojaan nostelee
sormet kohmeessa.
Muutama ahven
sotkeutunut ansaan on.
Kesävieraat, lomailijat
rannat nykyään täyttää
kalliilla nailonverkoillaan,
uistimillaan
vedet tyhjäksi kaloista vie.
Lähellä rantaa
katsoo soutaja
mökkiään punaista.
Savupiipusta savu ei nouse,
– miksi?
Tuntuu kuin aina ennen
se noussut ois,
ja tietäen, et keitto hellalla
kypsynyt on
odottaen kalastajaa.
Harmaa kissa
istuu laiturilla
pää kallellaan,
malttamattomana
kalan haju jo nenää ärsyttäen.
Rahahtaa vene rantahiekkaan
ja kalastaja
ahvenensa veneeseen jättäen
ylös kiiruhtaa.
Outo tunne sydäntä jyskyttäen.
Jää rannalle kissa ihmetellen
ei silitystä, ei yhtään sanaa
osaksensa saanut se.
Polkua kivien reunustamaa
vanhus mökille kiiruhtaa,
portaiden edessä
askel hidastuu.
Käsi oven avaa
– vastaan tulvahtaa kylmyys.
Tuolilta vaipuneena ystävänsä
vanhus löytää,
käsistä kylmenneistä
kudin irronnut on,
lankakerä vierähtänyt
alle piirongin.
Polvistuen vanha kalastaja
käsiin uurteisiin tarttuu,
päänsä painuu
– tuntuu kuin
kyynelillä
ei loppua ois.
Kaija Toivonen, Salo
* * *
Syksyn tyvi
Kylmä ei halua vielä
majoittua meille.
Vanha kuu hupenee
kuin vähiin viilletty leipä.
Puun tyvi tarjoaa
siivettömille suojaa.
Unessa hevonen putosi selästäni.
Maksan univelkani viimeisen
erän ensi yönä.
Putoilevat lehdet yrittävät
tuulen avulla tarttua
uudelleen puihin.
Taivas tumppaa sumupilvensä
puolikuun laitaan.
Etsin taivaalta
ihmisenmentävää repeämää.
Lapsi pohti hetken ja totesi:
”Vaari, lasketaanpa tuon
kuusen neulaset.”
Yritän kehittää
itsestään haravoituvat lehdet.
Alituinen aaltoilu sekoittaa
meren kehnon pään.
Lehdettömiin laulupuihin
enää hajapaikkoja tarjolla.
Raimo Pasanen, Espoo
Palautteet:
Anja Säkkisen Yhdessä – erillään onnellisina tuo tyyliltään mieleeni Einari Vuorelan Vävy-runon. Pelkistys ja tahallinen naiivius ovat läsnä sekä Säkkisen että Vuorelan runossa.
”Paheiden hoitaminen” on hauska termi, joka avaa lukijalle uuden näkökulman.
Säkkisen naseva runo käy hyvin elämänohjeeksi ja voittanee viisaudessa monet parisuhdeoppaat.
Loppuslogan kiteyttää ytimen: ”Ilot yhdessä – paheet erillään.”
* * *
Kaija Toivosen Kalastaja-runo on täynnä haikeutta ja menetystä. Tarinamainen runo kertoilee kalastajan elämästä mollisointuisesti.
Käänteinen sanajärjestys sekä jotkin sanavalinnat vievät lukijan vanhemman lyriikan maailmaan: herätään aamuun syksyiseen, soutonsa pysähtyy, sousivat jne. Enimmäkseen tämä toimii hyvin, viidennessä säkeistössä ilmaisu muuttuu ehkä turhan koukeroiseksi: ”Tuntuu kuin aina ennen/se noussut ois,/ja tietäen, et keitto hellalla/kypsynyt on/ odottaen kalastajaa.”
Vanha kalastaja kokee suuren menetyksen; hän aavistaa pahaa ja löytääkin puolisonsa kuolleena.
Jäin miettimään, voisiko runon alkupuolella olla jokin kalastajan elämän hyviä puolia kuvaava väläys – toki viittaus pojan visiittiin on juuri sellainen. Mietin tätä seikkaa nimenomaan runon dynamiikan kannalta. Nyt runossa kuvataan syksyn apeutta ja ikäviä ryöstökalastelevia lomailijoita. Mutta jos alkupuolella olisi pikkuisen enemmän duuria, lopun molli saattaisi olla vielä vahvempi.
Kalastaja-runossa on hyvää yksityiskohtaisuutta ja tarinan kuljetusta. Runon pohjalta voisikin varmasti kehittää myös novellin.
* * *
Raimo Pasasen Syksyn tyvi on vaikuttava runo muun muassa siksi, että Pasanen lohkoo kielikuvia varsin nerudamaisesti: ”Vanha kuu hupenee kuin vähiin viilletty leipä” tai ”Taivas tumppaa sumupilvensä puolikuun laitaan.”
Pidän kovasti Pasasen luontevasta assosioinnista: asiasta siirtyillään näennäisen irtonaisesti toiseen, mutta silti kaikki liittyy kaikkeen.
”Unessa hevonen putosi selästäni” on yksittäisenä säkeenä hieno ja kuvaa hyvin unen logiikkaa. Univelan maksaminen erissä jää myös mieleen. Hurja kuva on sekin, että lehdet yrittävät tarttua puihin uudelleen.
Voisiko muuten pohtiminen ja toteaminen olla preesensissä? Pohtii, toteaa. Ja ehkä toteamista ei tarvita lainkaan?
En muista lukeneeni tällä tavoin osuvaa syksyn kuvausta pitkiin aikoihin: ”lehdettömiin laulupuihin enää hajapaikkoja tarjolla.”
Raimo Pasasen runokieli on vaivatonta, pakotonta: taivaalta voi hyvin etsiä ihmisenmentävää repeämää.
* * *
Kirjoitin Runopysäkillä Eläkeläinen-lehdessä numero 5 eri kustantajista, joiden kokoelmista löytyy myös runoutta. Nämä mainitsin:
Lisäksi kannattaa muistaa esimerkiksi vielä nämä:
NIINA HAKALAHTI
Runoja Runopysäkille voi lähettää osoitteeseen:
niina.hakalahti@sci.fi
Runoja julkaistaan Eläkeläinen-lehdessä ja tässä Runopysäkki-blogissa.
Korjattu 19.9. Palautteet-osaan Raimo Pasasen nimi.