Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa Runopysäkki-blogia.
Runot:
Takatalvi
Aamulla kun heräilen ja peiton päältä viskaan,
parvekkeelle kiiruhdan, niin saankin lunta niskaan!
Eilen vielä kesäkukat täytti pihatienoon.
Nyt on tanner täyttynyt lumipeittoon hienoon!
Luonnolla ei varmaan liene uutta almanakkaa,
kun kesken kevään saavillisen lunta alas nakkaa.
Uuden talven piti tulla vasta marraskuussa,
nyt tulollaan on kesä ja lintuin pesät puussa!
Voimavarat tarkkaan laske kun lähdet aamulenkille,
istua et lepäämään voi lumiselle penkille.
Suomen kevät ja takatalvi, nehän on jo tuttua,
helpostihan niistä syntyy ankeata juttua.
Joka vuosi kuitenkin kaunis kesä koittaa,
aurinko ja lämpö kylmän talven muistot voittaa.
Tuula Ekman, Uimaharju
* * *
Ajattele
Ajattele mitä ajattelet
otin läheisyyttä
sinä etäisyyttä
Tiedät enemmän
kuin tiedät
tietämättömyyden
annoit viedä
Tiedän enemmän
kuin tiedän
tietämättömyyden
en antanut viedä
Katsoin alhaalta ylös
ylhäältä alas
uusi ulottuvuus
antoi intoa ajatella
ymmärtää todelliset
henkisyyteni rajat
Katsoit vain alhaalta ylös
jäi katsomatta ylhäältä alas
tietämättömyyden annoit viedä
Ehkä käymme jälleen
yhdessä ikuisuustiellä
tiedämme että tiedämme
rakkautemme kestää
ikuisesti siellä
Pentti Syvänen, Jyväskylä
* * *
Melankolinaa
On aamu lokakuun, herää rouva Virtanen mökillänsä Pielisen.
Tuskin silmiänsä raottaa, ei mieti päivää nousevaa.
Hän vetää peiton korvilleen ja vaipuu tuttuun tunteeseen.
Ois toivonut hän toisenlaista aamua. Toisenlaista, saahan sitä toivoa!
Ei mies taaskaan jäänyt hänen vierelleen,
vaan painui iänikuisille verkoilleen.
Kuulee kuinka vene veteen loiskahtaa
ja airot veneen kylkiin kolahtaa.
Hän on täynnä syksyä ja melankolinaa!
”Syksy jo saa harmaa on maa,
koivuista lehtiset pois putoaa…..”
Nousee rouva Virtanen, keittää kahvikupposen,
villahuopa käärönään istuu siinä yksinään.
Miks´ syksy saa mutt´ minä en? Miettii rouva Virtanen.
Aamu vihdoin valkeaa paljastaen valjun maan.
On syksyn värit kadonneet,
usva peittää tummat veet.
”Lintusten tie etelään vie,
siellähän kesäkin ikuinen lie……”
Mitä minä täällä teen,
onko paikkaa minne meen.
Tään oonko itse valinnut,
tänne itsein kahlinnut?
Kurjen ääni törähtää, pois varpunenkin pyrähtää.
Ei tätä rouva kuule, nää. Hän vain tuntee syvää ikävää.
Itkun pienen tirauttaa, plöröt kahviin lirauttaa.
Voimaa tarvii ihminen, tää auttaa aina hetkisen.
Kuluu tunti, kuluu kaks´, ei vain muutu kummemmaks`
olo rouva Virtasen, kostuu pinta pieluksen,
Alakulo seuranaan tuijottaa hän ikkunaan.
Ei näy miestä palaavaa, ei kuulu melankolinaa.
Kari Koponen, Ylöjärvi
Palautteet:
Tuula Ekmanin Takatalvi sopii hyvin myös joulukuuhun, ovathan yllättävät sääilmiöt nykyään lähes jokaiseen vuodenaikaan kuuluvia. Nopeat vaihdokset säätiloissa ovat tulleet tutuiksi ja jokavuotinen tragikoominen otsikko on: ”Talvi yllätti autoilijat.”
Riimittely sujuu jouhevasti:
”Luonnolla ei varmaan liene uutta almanakkaa,/
kun kesken kevään saavillisen lunta alas nakkaa.”
Runoudessa on viehättävää monipuolisuus. Voi kirjoittaa riimillisiä luontohavaintoja, minimalistisia haikuja, kertovaa proosarunoa, aforistisia kiteytyksiä tai monia muita tyylejä. Tuula Ekmanin vauhdikas ja luontevasti loppusointuinen runo edustaa yhtä kukkaa runouden puutarhassa.
Ekmanin runossa on kysymys ”onko lasi puoliksi täysi vai tyhjä” -ajatuksesta. Ja tässä tapauksessa lasi on puoliksi täynnä: ”Joka vuosi kuitenkin kaunis kesä koittaa,/aurinko ja lämpö kylmän talven muistot voittaa.”
* * *
Pentti Syväsen Ajattele-runossa rivien väleissä on paljon painavuutta. Lukija saa sanotusta ja sanomatta jätetystä käsityksen, että rakkaussuhde on päättynyt, ja osapuolilla on eri näkemys suhteen historiasta ja sen päättymisen syistä. Runo hyödyntää paradoksien voimaa:
” Tiedät enemmän/
kuin tiedät/
tietämättömyyden/
annoit viedä”.
Runoon muodostuu hyviä säkeenylityksiä, muun muassa tietämättömyyden-sanan voi lukea kuuluvaksi joko edelliseen tai seuraavaan säkeeseen, mikä vaikuttaa merkitykseen.
Muistutuksena, että säkeenylityshän tarkoittaa sitä, että lause jatkuu säkeen rajan yli. Lause jakautuu siis ainakin kahteen tai useampaan säkeeseen. Säkeenylityksellä saadaan aikaan monimerkityksisyyttä. Tämän vuoksi pieniä ja isoja alkukirjaimia kannattaa myös harkita runossa. Jos jokainen säe alkaa isolla kirjaimella, rytmistä tulee helposti töksähtävää ja säkeenylitys estyy. Syväsen runossa kyseistä ongelmaa ei ole.
Runon minä kohtaa vaikeassa prosessissa itsensä. Toisto on runossa tärkeässä osassa sekä rakenteen että sisällön kannalta.
Viimeisessä säkeistössä kuuluu runon minän toive.
* * *
Kari Koposen Melankolinaa-runo leikittelee sanojen kaksoismerkityksillä ja verbaliikalla, josta melankolinaa on mainio esimerkki. Runossa on laulumaisuutta, mieleeni välähtelivät jotkin Junnu Vainion sanoitukset. Laulu-fiilis syntyy muun muassa käänteisistä sanajärjestyksistä.
Koponen sanoittaa rouva Virtasen ikävää taitavasti. Runo on myös äänteellisesti hieno, tästä esimerkkinä säkeet: ”Aamu vihdoin valkeaa paljastaen valjun maan” tai ”usva peittää tummat veet.” Kun nuo lukee ääneen, huomaa vokaalien kauneuden.
Yksinäisyys parisuhteessa on raastavaa, siitähän Koposen runo kertoo.
Syyskuun Runopysäkki-blogissa julkaistiin Kaija Toivosen Kalastaja-runo. Se on täysin erilainen kuin Kari Koposen runo, mutta yhdistäviä nimittäjiä pitkähköissä runoissa ovat ikävä ja syksy sekä käänteisen sanajärjestyksen hyödyntäminen.
Kyllä tulisi hieno biisi Koposen runosta. Suomalaiset menestyskappaleet ovat usein surumielisiä ja haikeita, eli melankolinaa sopisi joukkoon…
* * *
Tähän loppuun vielä sitaatti yhdysvaltalaiskirjailija Natalie Goldbergilta: ”Ei ole olemassa yhtä pysyvää totuutta, jonka voisi vangita runoon ja joka tyydyttäisi ikuisesti. Ei kannata samaistaa itseään liian voimakkaasti teksteihinsä. On hyvä pysyä liikkeessä mustavalkoisten sanojen takana. Sanat eivät ole sinä. Ne olivat hieno hetki, joka kulki lävitsesi. Hetki, jolloin olit tarpeeksi havahtunut kirjoittamaan ja valtaamaan jotain.”
Olen joskus kohdannut kirjoittajan, joka empii kirjoittaa liian synkkää runoa. On tärkeää muistaa, että saa ja voi kirjoittaa erilaisia ja erisävyisiä runoja. Parasta kirjoittamisessa on vapaus ja mahdollisuus valita aina uudelleen.
Niina Hakalahti
Runoja Runopysäkille voi lähettää osoitteeseen:
niina.hakalahti@sci.fi
Runoja julkaistaan Eläkeläinen-lehdessä ja tässä Runopysäkki-blogissa.