Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa
Runopysäkki-blogia.
On kiehtovaa ajatella, kuinka muisti tihenee runossa. Runo voi nostaa menneestä esiin yksityiskohtia ja aistimuksia, jotka saavat melkein jo unohtuneen elämään. Kuolleet heräävät henkiin ja puretut rakennukset muodostavat taas kokonaisia kortteleita, pyykit kuivuvat vintillä ja joku viilettää potkukelkalla mäkeä alas, kaartaa vauhdilla ajan ja muistojen läpi.
Runo voi kuljettaa sekä kirjoittajaa että lukijaa lapsuudesta aina näihin päiviin saakka. Tuolla matkalla voi ammentaa todella tapahtuneesta, mutta myös kuvitella. Runon lukija puolestaan voi upota runon maailmaan ja siinä samalla muistella omaa elämäänsä.
Minulle tärkeä muistin kirjailija ja runoilija on Bo Carpelan. Sekä hänen proosassaan että runoissaan on paljon liikettä nykyhetkestä lapsuuteen ja takaisin. Runokokoelmassa Piha (suom. Tuomas Anhava, Otava, 1984) Carpelan kirjoittaa yksityiskohtaisesti lapsuuden tunnelmista. ”Ruskea liina roikkui pitkälle pöydän reunan yli. / Minä istuin sen alla näkymättömissä kaalin ja lämmön hajussa.” Vähän myöhemmin samassa runossa katse ulottuu merelle asti. ”Jossain monen talon takana keinui meri kuin öljyläikkä, / sitä näkyi väläyksittäin jos kurkotti vintin ikkunasta.”
Uudemmista runoilijoista esimerkiksi Jouni Teittinen kirjoittaa aistivoimaisesti lapsuudesta runokokoelmassaan Sydäntasku (Poesia, 2019). ”Lapsuutesi ei ole sinun mutta vielä jotain siitä / kiertää sinussa kuin ukkonen syreenimajaa, // mehukuppeja ja nuoltuja lautasia, salaista juhlaa”.
Eläkeläinen-lehden numerossa 1 on runoja mm. kirjoittamisesta ja muistoista. Täällä blogin puolella viipyillään niin ikään muistamisen tematiikassa. Blogissa on kaksi runoa. Jukka Luukkosen runo Kesällä kello kuusi ja Annikki Lahtisen runo Istuu vanhus tuolissaan.
RUNOT:
Kesällä kello kuusi
Kesällä kello kuusi
Ylös joka iikka äiti huusi
Kuka se vielä nukkuu
Kun käkikin ulkona kukkuu
Lattiat laastava ikkunat pestävä
Siisteys oltava katseen kestävä
Vielä pitäisi ruokaakin laittaa
Kyllä se puhtaassa pirtissä maittaa
Iltakahvia ei juoda saata
Että saa kunnolla yönsä maata
Aamulla puuro kahvi avaa suusi
Kesällä kello kuusi
Kello kuusi kesällä
Linnuilla jo kiire on pesällä
Matoa toukkaa monenlaista jyvää
Poikaset saa ruokaa hyvää
Kun vaan jaksaa pesällä syödä
Kohta alkavat siivet jo lyödä
Ensin kokeilu sitten lento
Siiven isku on vielä hento
Paljon on tikanpojan syötävä matoa
Että voi nokallaan hakata latoa
Ole varovainen emo huusi
Kesällä kello kuusi
Kesällä kuusi oli kello
Vatsassa vaan jokin vello
Uni ei ollut tullut
Lampaat juoksi kuin hullut
Laskea ei voinut niitä
Yksi yö ei siihen riitä
Nousen ylös raotan verhoja
Joko näkyisi lennossa perhoja
Kahvin kun saan eiköhän se siitä
Tätä yötä en muistoihini liitä
Haukotus avaa suusi
Kesällä kello kuusi
Kesällä kello kuusi
Vielä ei ole valmiina muusi
Kahvia leipää juustoa mehua
Meillä voi aamiaista kehua
Samoin ei ole asian laita
Jos ruokkiva käsi on saita
Jossain voi vaan kuravettä juoda
Siellä ei janoiselle muuta suoda
Pidä lujaa kiinni varo tuulta
Kukaan ei silloin heitä huulta
Katastrofi voi katkoa luusi
Kesällä kello kuusi
Kesällä kuusi on kello
Avaan radion siellä soi sello
Iso orkesteri jossain soittaa
Korva kuulee elämä voittaa
Päällä on vielä peitto
Kohta edessä kahvin keitto
Lämmin on lattia astua jalka
Katse kirkas ei häiritse malka
Lehti rapisee sokeri sulaa
Aamulla ei mistään pulaa
Ikkunasta näet heilimöivän pellon
Kuulet kesällä kuudesti lyövän kellon
Kesällä kello kuusi aamulla
Olo on kuin haamulla
Aamuposti lattialle kolahti
Pillerit elimistön kiertoon solahti
Kuka hitto kaikki taudit meille loi
Onneksi lääketiede auttaa voi
Ensin näytti että se kaatu
Nyt ollaan kuitenkin Sote saatu
Uudet ihmiset johtaa koittaa
Uskotaan että oikeus voittaa
Kaikilla on tahto rauhaan pesällä
Kello kuusi kesällä
Jukka Luukkonen, Helsinki
* * *
Istuu vanhus tuolissaan,
kerraten muistoja mielessään.
Hän näkee itsensä kotona leikeissään,
siskot ja veljet vierellään.
Ja koulun alkukin jännittää,
kuinkahan siellä pärjäänkään!
Ja nuoruus, tuo ihana tuulispää,
se pyörteissään meitä lennättää!
On kiire nähdä, kokea elämää,
kun aikuisuus edessä häämöttää!
Sieltä lavalta löytyi se kiharapää,
ihan vieläkin sydämessä sykähtää.
Sitä rakkautta, riemua ihanaa,
joka johti häävalssiin huumaavaan!
Ja lapset syntyivät vuorollaan,
täydentäen onnemme tulollaan.
Kuinka usein silloin mietinkään,
voiko elämältä toivoa enempää.
Vaan pian on tultu keski-ikään,
mihin ihmeeseen vuodet lennähtikään?
Ovat lapset lentäneet pesästään,
ja hoitavat, huoltavat perheitään.
Kuinka alkoikin taasen väsyttää,
täytyypä hiukkasen hengähtää.
Näin istuu mummo muistoissaan,
katsoo syliinsä ristittyjä käsiään,
joutui toinen viereltä lähtemään,
nyt on vain surua, kaipausta, ikävää.
Ja lapset on töissään, kiireissään
toki mummo sen hyvin ymmärtää,
silti kyynel poskelle vierähtää,
pian uneen on vaipunut harmaapää.
Annikki Lahtinen
PALAUTTEET:
Jukka Luukkosen runossa on kesä ja kello on kuusi. Ajankohta on aina sama, vaikka Luukkonen kuljettaakin lukijaa ajan läpi. Säkeistöt alkavat ”Kesällä kello kuusi” tai hieman varioiden ”Kello kuusi kesällä” tai vaikkapa ”Kesällä kuusi oli kello”. Säkeistöt ilmaisevat ajankohdan hieman muunnellen ja myös säkeistöjen lopussa kello on kuusi. Toisto luo runoon jännitteisen ja yhtenäisen rakenteen. Se on myös kiinnostava rytmillinen elementti, varsinkin kun sanoissa kesä ja kello ja kuusi on alkusointuisuutta. Koska toisto muuntelee itseään, se ei käy tylsäksi, vaan näyttäytyy aina hieman erilaisena.
Runon alussa lapsuuden perhe ja kodin arki piirtyvät esiin. Myös luonto on läsnä, kun ”käkikin ulkona kukkuu”. Toisessa säkeistössä luonnon läsnäolo vahvistuu ja se onkin kasvavien linnunpoikien säkeistö. Säkeistössä on lempeä ja hyväntuulinen tunnelma, mutta lopussa myös tietoisuus vaaroista: ”Ole varovainen emo huusi”. Linnunpoikien kasvu rinnastuu mielessäni ihmislasten kasvuun.
Runon loppupuolella tietoisuus vaarasta kasvaa myös runon jo aikuisuuteen siirtyneen kokijan ajatuksissa. Vaikka itsellä on asiat hyvin, jossakin ”voi vaan kuravettä juoda”. Vaaran tuntua lisää myös kehotus ”Pidä lujaa kiinni varo tuulta” tai ajatus siitä, että ”Katastrofi voi katkoa luusi”. Toiseksi viimeisessä säkeistössä musiikki ja heilimöivä pelto luovat kuitenkin rauhallista ja turvallista tunnelmaa. Turvallisuus rikkuu jännitteisesti vielä kerran viimeisessä säkeistössä. Aamun lehti ja sote tuovat mukaan yhteiskunnallisia ulottuvuuksia ja pillerit ja taudit näyttävät ihmisen haurauden. Runo ei kuitenkaan pääty toivottomiin tunnelmiin, sillä ”Kaikilla on tahto rauhaan pesällä”. Runon lopetus vie ajatukset takaisin toiseen säkeistöön, linnunpoikasiin ja sitä kautta lapsuuteen. Syntyy hyvä kehärakenne.
Toiston lisäksi runossa on kiinnostavaa välimerkittömyyttä. Rytmin ja sisällön yhteispelistä kertoo myös se, että runossa, jossa kello on kuusi, on kuusi säkeistöä.
* * *
Myös Annikki Lahtisen runossa muistellaan. Runon ensimmäisessä säkeistössä vanhus ja lapsi piirtyvät esiin rinnakkain. Lahtinen tavoittaa herkästi lapsuuden tärkeitä asioita: kodin, leikit, sisarukset ja jännittävän koulun aloittamisen. Toisessa säkeistössä runon rytmi kiihtyy, kun nuoruus tuo siihen vauhtia. Nuoruus onkin runossa kuvaavasti ”ihana tuulispää”. Nuoruuden pyörteet kuljettavat tanssin pyörteisiin ja lopulta ”häävalssiin huumaavaan”. Runo kulkee ajassa eteenpäin vaivattomasti ja runon rytmi tukee ajatusta ajan kiitämisestä. Arki on täyttä ja onnellista, lapset syntyvät eikä elämältä oikeastaan voi toivoa enempää.
Runon loppua kohti elämän rytmi rauhoittuu, lapsetkin ovat jo aikuistuneet ja on aika hengähtää. Runoon tulee hyvä kehärakenne, kun viimeisessä säkeistössä Lahtinen palaa alun kuvaan, jossa vanhus istuu tuolissaan ja muistelee. Haikeat sävyt syvenevät, kun muistelija toteaa ”joutui toinen viereltä lähtemään, /nyt on vain surua, kaipausta, ikävää”. Kauniisti Lahtinen näyttää läheisten ihmisten merkityksellisyyden sekä sen, kuinka muistot ketjuuntuvat ja kokonainen elämä virtaa muistamisen hetken läpi. Loppusoinnun käyttö on soljuvaa ja hyvin luontevaa.
KRISTIINA WALLIN
Runoja Runopysäkille voi lähettää osoitteeseen: kristiina.wallin@tpnet.fi
Runoja julkaistaan Eläkeläinen-lehdessä ja tässä Runopysäkki-blogissa.