Pekka Isaksson Kävelypässeillä oli viihdyttävä ja valistava tehtävä Hyvä Ikä -messuilla keskiviikkona ja torstaina. Kuudella meistä oli mahdollisuus toimia vertaisohjaajina Ikäinstituutin tasapainoradalla. Samalla vähän viisastuimmekin radalla ja messujen tietoiskuista ja […]
Kävelypässit
Mennään mekin metsään
Pekka Isaksson Kerrankin olin liikkeellä hyvissä ajoin, kun syyskuun alussa annoin blogikirjoitukselle otsikon ”Jopa menin metsään”. Tuolloin en vielä tiennyt Yleisradion, Suomen Ladun ja useiden muiden järjestöjen Mennään metsään -kampanjasta, […]
Pässit luonneosissa Youtubin jumppavideossa
Pekka Isaksson Youtubessa on ollut pari päivää nähtävänä Kävelypässien lämmittelyjumppa videona. Kuten edellisessä blogissa kerroin, kävivät pässit elokuun lopussa Heurekan kivipuistossa ja läheisellä viheriöllä kuvauksissa. Ohjaajana, sekä liikkeiden että videon […]
Jopa menin metsään
Pekka Isaksson Kuuma kesä vei miltei jalat alta. Ei aivan kaatanut, mutta eipä haluttanut lähteä kovin pitkille lenkeille, kun lämpötila kipusi viikkokausiksi jo aamuisin lähelle 30 astetta. Muutakin kesäpuuhaa oli […]