Pentti Ruutikainen Sain jokin aika sitten uuden verokortin, jonka mukaan 2018 veroprosenttini ei nousekaan ja käteen pitäisi jäädä kuukaudessa jopa kahdeksan euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Tosin viime vuonna sain […]
Kävelypässit
Tieto on vahva, mutta liha heikko
Pekka Isaksson Lisäsin tänään kovin yksipuoliseen liikuntavalikoimaani vesijumpan Lempäälän Ehtookodossa. En ole aikaisemmin osallistunut vesijumppaan. Yksikseni kyllä olen harrastanut vesijuoksua. Sekin on mukavasti rentouttanut lihaksia Kävelypässien kävelytempauksiin valmistautuessani ja niiden […]
Karpaattien Nero, Ajatusten Mississippi ja jotakin sinne päin
Pekka Isaksson Muistanette Romanian presidentistä Nikolae Ceausescusta keksityt luonnehdinnat Karpaattien Nero ja Ajatusten Tonava. Niitä alettiin käyttää, kun pidetty johtaja kieroutui yksinvaltiaaksi. Mitä syvemmälle omaan kuplaansa Ceausescu ja hänen johtamansa […]
”Kulkuri vanha taas nuortuu, mieli on onnellinen”
Aarno Jalonen Miksikö kävelen? Olin päättänyt jo ennen eläkkeelle jäämistäni, että liikuntaa on lisättävä. Silloin olin rankasti ylipainoinen, joten hölkkääminen, josta olin aina pitänyt, ei enää onnistunut. Viimeisinä työvuosina olin […]