Pekka Isaksson Otsikon luvut kertoi vaaka tammikuun kolmannen päivän aamulla. Ne ovat sen hetkinen painoni ja samalla korkein lukema, jonka painostani on mitattu koskaan. Luulenpa, että paino ei ole salaakaan […]
Kävelypässit
Mannekiinihommia
Hannu Hurme Monikansallista pässitoimintaa toteutettiin tiistaina ja keskiviikkona Varalan Urheiluopistossa Tampereella. Jyrkistä rinteistään tunnetun Pyyynikin lenkkipolutkin vetivät puoleensa, mutta tapaamisen päätarkoitus oli toimia kuvausmannekiineina ja tavata uusia Ikinä-tasapainotestattavia. Käsky/toive […]
Laiskimuksen tunnustuksia
Pekka Isaksson Sienikauden käännyttyä lopuilleen huomasin arkiliikuntani vähentyneen, vaikka sää oli tänä syksynä otollinen patikoimiseen. Olen ajoittain liukunut kaltevalla pinnalla niinkin alas, että erilaisten liikuntasuositusten vähimmäistavoitteet eivät ole täyttyneet. Puolitehoinen […]
Hyviä ja huonoja uutisia
Pekka Isaksson Muutama päivä sitten silmä noukki Ylen nettisivulta pari uutista, jotka kertovat kahdesta kansalliskielestämme, suomesta ja ruotista. Niistä toinen liittyy myös Kävelypässien puuhiin. Tilastokeskuksen mukaan poikien elinajanodote piteni viime […]