Pekka Isaksson Alkukesän huippuhetkiä kävelypässin elämässä oli tietysti nelipäiväinen kävely Tampereelta Hämeenlinnaan mukavassa pässiseurassa. Sen jälkeen en ole kävellyt yhtä tiiviisti, sillä aikani ovat vieneet monenmoiset muut puuhat. Niistä mieluisimpia […]
Kävelypässit
Testejä kuumassa
Hannu Hurme Missäpä muualla Kävelypässit kesän tähän asti lämpimimpänä lauantaina olisivat kuin yhdessä lempiharrastuksessaan, kertomassa miksi kannattaa liikkua, varsinkin kävellen. Tietenkin olimme myös tekemässä halukkaille ikäihmisille Ikinä-tasapainotestejä. Kivenlahden toimekkaalta Hannele […]
Raju loppurutistus saatteli pässit kotimatkalle
Pekka Isaksson Kävelypässien neljäs ja viimeinen retkipäivä päättyi hurjaan rutistukseen. Erityisesti neljästä viimeisestä kilometristä tulee pysyvä osa pässien muistitietoa. Niistä kerrotaan vielä monta kertaa sekä omalle pässiväelle että kaikille muille, […]
Kelpo kävelyä kauniissa kulttuurimaisemassa
Pekka Isaksson Tänään kävelimme Toijalan rautatieasemalta Iittalan rautatieasemalle. Reitti kulki valtatie 303:a eli Hämeen- ja Hämeenlinnantietä, Tarttilanraittia, Kuurilankatua ja Iittalantietä pitkin. Maisema oli jälleen parasta hämäläistä lajia: Aarnon mukaan kauneimpia […]