Kesällä 2013 Ylösten sukuseura kokoontui Hankasalmella. Oli aika palata juurilleen. Sain käsiini Hankasalmen Sanomien tekemän mummuni haastattelun pohjalta kirjoituksen tyytyväisestä äitienpäivän viettäjästä 7.5.1970 Hankasalmen Hankamäen Mäntylässä. Hän oli kiitollinen Jumalalle […]
Rehellinen ja lohdullinen kertomus pässien hirmuisesta Vuokatin-retkestä
Kuten Antti-pässi jo ennakolta kertoi, nousivat kävelypässit viime sunnuntaina, 17.7. pyörille Kajaanin Raatihuoneentorilla ja polkaisivat Vuokattiin. No siinähän kävi niin kuin arvata saattoi, pyörällä päästiin pyörälle päästään, ainakin tämän kirjoittaja […]
Kesälukemista blogeissa
”Sateiset säät ovat suosineet kävelyn ja veneen kunnostamisen sijasta kolmatta harrastustani, lukemista. Olen viihdyttänyt ja valistanut itseäni todellisen klassikon parissa. Se on Heikki Wariksen Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolella vuodelta […]
Wariksen saappailla Pitkältäsillalta pohjoiseen
Sateiset säät ovat suosineet kävelyn ja veneen kunnostamisen sijasta kolmatta harrastustani, lukemista. Olen viihdyttänyt ja valistanut itseäni todellisen klassikon parissa. Se on Heikki Wariksen Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolella vuodelta […]