Mitä yhteistä voi olla kuorolaululla ja monipuolisessa käytössä olevalla kasviöljyllä? Helokki on keltainen pensaskukka, josta saadaan hoitavaa öljyä, mutta Helokki on myös helsinkiläinen eläkeläisnaisten kuoro, jonka tunnuslauseena on ”Helokit on […]
Eläkeläinen
Leena Toivanen Kuulun Kuopio-Kallavesi eläkeläisiin. Käyn Leena Niskasen vetämässä vireys ja muistelukerhossa.Häneltä sain tämän mummolablogin osoitteen ja hänen innostamanaan ajattelin minäkin tähän jotain kirjoitella: Eläkeläinen Budjettiriihessä laineet lyö siinä […]
Laiskimuksen tunnustuksia
Pekka Isaksson Sienikauden käännyttyä lopuilleen huomasin arkiliikuntani vähentyneen, vaikka sää oli tänä syksynä otollinen patikoimiseen. Olen ajoittain liukunut kaltevalla pinnalla niinkin alas, että erilaisten liikuntasuositusten vähimmäistavoitteet eivät ole täyttyneet. Puolitehoinen […]
Sanoitus- ja sävellyskilpailun tulos – tuomaristo on tehnyt ratkaisunsa
Elämänlanka sukupolvien ketjussa -sanoitus- ja sävellyskilpailun tuomaristo on tehnyt ratkaisunsa. Kilpailutyöt veivät aikamatkalle suomalaiseen musiikkiin – totesi Sauli Malinen, toinen kilpailutuomareista. Musiikkivalikoima oli todella monipuolinen: siinä olivat edustettuina kansanlaulut, työväenlaulut; […]