Hyvää vuoden alkua ja tervetuloa Eläkeläiset ry:n 60-vuotisjuhlavuoden toimintaan ja tapahtumiin! Eläkeläiset ry on perustettu vuonna 1959 ja olemme Suomen ensimmäinen valtakunnallinen eläkeläisjärjestö. Varsinainen syntymäpäivä on 4.12., mutta ohjelmaa ja […]
Jerin joululahja emännälle
Aili Pollari Pitkä pimeä syksy on takanapäin. Joulupukin käytyä kierroksensa ja uuden vuoden räiskeen vielä kestettyämme saammakin alkaa odottamaan kevättä. Tulipa varsinainen hirviö tuosta edellisestä lauseesta. Todellista talveakin on täällä […]
Raunioilla
Leena Toivanen Kävin tässä muutama viikko taaksepäin lapsuudenkotini raunioilla. Paljon ei mökistä ollut jäljellä,vain muutama nurkkakivi,uunin jäännökset ja pätkä savupiippua.Saunasta ja navetasta ei sitäkään vähää.Metsä oli peittänyt kätköönsä kaiken. Monenlaiset […]
Kela: Suurin osa kansaneläkeindeksiin sidotuista etuuksista pysyy määrältään samoina vuonna 2019
Eduskunta on päättänyt, että kansaneläkeindeksi pysyy vuonna 2019 vuoden 2018 tasolla. Kelan maksamien, kansaneläkkeeseen sidottujen etuuksien euromäärät säilyvät siis samoina kuin tänä vuonna, Kela tiedottaa. Eduskunta on kuitenkin tehnyt muutamia […]