Kävelypässien blogi: Liikuntaa, kirjallisuutta ja poliittista historiaa

Jorma Pikkarainen, Antti Honkonen, Pentti Ruutikainen ja Esko Grekelä kirjoittavat Tampereen Nootti-museossa vierailun synnyttämistä ajatuksista.

JORMA PIKKARAINEN

Aioin ensin kirjoittaa otsikkoon neljä sanaa, mutta totesin neljän sanan olevan liikaa, eikä itse asiassa se ensimmäiseksi ajattelemani – eläkeläisyyttä – ollut tarpeenkaan, sillä tässä kerron eläkeläisäijien Kävelypässit-ryhmän Tampereen reissusta runsas viikko sitten. Pässiryhmän pääblogisti Pekka I. on jo aiemmin kirjoittanut kävelystämme ja Elokolo-tapaamisestamme kirjailija Anneli Kannon kanssa, joten ei siitä tämän enempää. Otsikon liikunta ja kirjallisuus teemat olivat suurin piirtein tässä.

Elokolosta suunnistimme melko lähellä olevaan Nootti-museoon, joka aiemmin oli Lenin-museo. Museo on käsittääkseni kokenut jo ainakin kaksi muodon ja sisällön muutosta. Muutokset ovat olleet erinomaisia. Museo kertoo Suomen ja itäisen naapurimme suhteiden historiasta, joka sinänsä on meille Kävelypässeille politiikassa lähes koko elämänsä enemmän tai vähemmän mukana olleille vähintäänkin melko tuttua. Museon nimi Nootti ei aivan avaudu minulle, sillä tunnetuin nootti itänaapurilta tuli Suomeen syksyllä 1961 ja kuitenkin museossa kerrotaan maidemme välisistä suhteista yli sadan vuoden ajalta. Miksi siis Nootti? No, onhan nimi iskevän lyhyt ja mieleen jäävä eli kaipa se toimii.

V.I. Leniniäkään ei ole unohdettu. Mukana on edelleen mahtava patsas kyseisestä henkilöstä. Eikä unohtaa pidäkään. Suostuihan Lenin bolsevikkipuolueineen myöntämään Suomelle itsenäisyyden, aivan kuten oli luvannutkin. Muut Venäjän 1900-luvun alun puolueet eivät olleet luvanneet maallemme itsenäisyyttä. Eivät etenkään tsaarimieliset, joiden armeijassa toimi muun muassa tuleva Suomen marsalkka Mannerheim. Voi tietenkin olla, että Venäjä oli heikkouden tilassa ja siksi itsenäisyys oli pakko antaa. Kuitenkaan ei voida kieltää, että lupaus piti.

Monet oikeistomieliset ovat edelleen sitä mieltä, että jos Suomen punaiset olisivat voittaneet maamme sisällissodan, niin Suomi olisi tullut liitetyksi tulevaan Neuvostoliittoon. Tällainen kehitys olisi toki voinut olla mahdollinen, mutta ainakaan minä en ole kuullut enkä lukenut, että olisi löydetty dokumentteja, jotka todistaisivat liittymisen olleen punaisten tavoite. Stalinin tavoite vuonna 1939 oli eri asia. Varmaan joidenkin suomalaisten kommunistien ajatuksissa saattoi olla 1920- ja 1930-luvulla tavoitteena Suomen liittyminen Neuvostoliittoon, mutta määrä oli marginaalinen. Sotien jälkeen tällainen ajatus oli vieras myös kommunisteille.

Suomen pitkäaikaisin presidenttimme Urho Kaleva Kekkonen oli totta kai hyvin esillä museossa. Ja tietenkin myös ns. suomettumisen aika. On selvää, että Kekkosen presidenttikausi oli liian pitkä. Se mahdollisti Kekkosen vallan kasvun, joka ei ollut hyvästä, varsinkaan loppuvaiheessa. Kuitenkin Kekkosen idänpolitiikka mahdollisti myös suhteiden kehittämisen lännen suuntaan, etenkin kauppapolitiikassa. Kekkosen sisäpolitiikassa oli myös sellaista sanoisinko radikalismia, joka omalla tavallaan vei Suomea hyvällä tavalla eteenpäin.

Näitä mietteitä tuli Nootissa mieleen. Muuten: museokaupasta ostin Kekkospinssin, josta kuva tekstissä.

ANTTI HONKONEN
Idänsuhteiden museo Nootti?
Vekkulien ikäukkelien eli Kävelypässien helmikuinen ”Pirkanmaan valtaus” sisälsi myös kolme päivää ennen Tampereelle tuloamme avatun Idänsuhteiden museon Nootti. Vaikka Kävelypässi-ryhmä oli tusinan ”pässielinvuotensa” aikana vieraillut (eli kävellytkin Helsingistä) Tampereelle, eimme ole ehtineet poikkeamaan kuuluisalla työväentalolla eli jo historiaan jääneellä/siirtyneellä Lenin-museolla, jossa itsekukin oli aiemman elämänsä tullut käyneeksi, jotkut useastikin.

Vierailukohde väittää, että ”Nootti on elämyksellinen ja ainutlaatuinen museo, joka tuntee Idän”. Väitteen totuudellisuutta itsekunkin toivon/mme käyvän testaamassa.
Nootti-sanalle on Kielitoimiston sanakirjassa (2007) ykkösselite: hallituksen kirjallinen tiedonanto toisen valtion hallitukselle. (esim. jyrkkäsanainen vastalausenootti, kuten v. 1961 itänaapurin kanssa koettu noottikriisi)

Omakohtaisia ”hyviä/huonoja nootteja”
Isäni väittämänä sain alkuni pimeän sotasyyskuun lopun 1944 valopilkkuna, kun Neuvostoliiton ja Suomen välinen aseidenkalistelu saatiin lopetetuksi. Synnyin toivottavasti viimeisen maailmansodan aikana, kasvaen rauhan ja toivon aikakauteen. (Tämän tekstin kirjoitin 24.2.2023 eli naapuri-Venäjän neljän vuoden takaisesta hyökkäyksestä eteläisempään naapuriinsa Ukrainaan muistopäivänä, jota ei voi unohtaa…)

1. 1956: Neuvostoliitto (NL) palautti Porkkalan ”vuokra-alueen” Suomelle. Teimme Heinolasta tarkoin ajoitetun junareissun Helsinkiin: miltei viimeisenä junavaunujen ikkunoiden pimennyspäivänä junalla Kirkkonummen ohi ja muutama päivä myöhemmin takaisin, kun ikkunoita ei enää tarvinnut peittää eli maisemia pimittää. Toivo rauhasta ja toive kansojen ystävyydestä kasvoi kohisten.

2. 1968: Olin ollut jo 16-vuotiaana (1961) kartonkitehtaalla vuorotöissä, jossa erikoisuutena oli koivuflutingista tehty materiaali, joka oli normaalien pahvilaatikoiden sisälle aallotettuna aiempia materiaaleja vahvempi eli parempi materiaali. Sen ansiosta hommat luistivat niin, että me duunarit saatoimme ”parantaa maailmaa” pomoherrojen hermostumasta.

Kun NL miehitti Tšekkoslovakian v. 1968, olin jo 23-vuotias. Silloin silmäni aukesivat itänaapurimme todelliselle ”ystävyydelle”. Ilahduin sentään siitä, että maamme merkittävistä poliittisista voimista vain SKDL ja SKP tuomitsi jyrkästi miehityksen! Hain myös SKP:n jäsenyyttä.

3. 1969: Elokuun viimeisenä perjantaiyönä kieltäydyin laskemasta talon ja muun maamme tavan mukaisesti paperimassaa Kymijokeen, kuten yövuoron pomoni määräsi. Aamukuudelta päättyi tehdasurani ja olin vapaa mies. Päätin lähteä oppivelvollisuuden suorittamiseen työväenliikkeen lähimpään kansanopistoon. Se oli Sirola-opisto Hämeenlinnassa.

Eihän oppilaaksi päässytkään, kun hakuaika oli päättynyt toukokuussa. No, satuin muutaman peruutuksen vuoksi olemaan jo Vanajanlinnan komialla ulko-ovella odottamassa, jospa joku peruisi tulonsa vuosikurssille. Ja niin kävi.

Kolme oppilastoveria kutsuivat minut pihalta kakkoskerroksen kämppään ja osoittivat sänkyäni, jolle pudotin vähävarusteisen reppuni. Jatkoin polvistuen sängylle ja kääntäen seinällä olevan maalauksen ylösalaisin todeten samalla maalauksen hahmolle ”jospa oisit vääntänyt omaa päätäsi, muistosi ei olisi karu”.

Karu-sanan jatkeeksi kämppäkaverikolmikko huusi kuin harjoitelleena kuorona: ”Revisionisti!”. En ollut aiemmin edes kuullut tituleerausta, mutta niin minusta tuli revisionisti (silloisen marxilaisuuden uudistamista ajava tapaus, eikä SKP:n Lahden piirissä jäsenyyttäni koskaan hyväksytty). Sen nootin synnyttäneessä maalauksessa oli pääosassa Josef Stalinin pää.

Maamme porvaripropagandassa Sirola-opisto oli vuosikymmeniä peloteltu itäagenttina ja ”kestonootin” aihe. Mutta minulle se oli ainoa kansankorkeakouluni, vaikka sielläkään en voinut oppivelvollisuutta suorittaa. Vuosikurssitodistuksen sain KUUNTELIJAOPPILAANA. Kiitettävän tutkielman aiheena oli: Kyberneettinen metodologia.

4. 1979: Kansainvälisenä lastenvuotena 1979 onnistuin Pioneerien Raketti-lehden silloisena päätoimittajana saamaan Neuvosto-Karjala-lehden toimituksen innostumaan ”kipinästä lapsille” eli karjalankielisen lastenlehden perustamistarpeesta ja synnyttämisestä. Talkoiluni em. aikuisille tarkoitetun N-K-lehden ”päätoimittaja Helsingistä”-kolumnistina päättyi äkisti, kun tein laskelman, että Brezhnev-nimisen henkilön nimi oli 100 kertaa 4-sivuisessa lehdessä ja ehdotin usein toistuvissa kohteissa *-merkin käyttöä, jotta tilaa tulisi kansalaisten äänelle, kuten oli (aiemmin ollut) tarkoitus.

5. 1986: Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 40 vuotta sitten muutti monin tavoin maailmaa. Se oli yksi merkittävä epäonnistuminen NL:n vääjäämättömässä siirtymisessa historianhyllylle puolessa vuosikymmenessä. Valitettavasti entinen NL-kasvatti eli Venäjän nykypresidentti V Putin ei ole itänaapurin vallanvaalijana edustanut rauhan ja yhteistyön linjaa, vaan on kuin kahleissa läntisen DT-kumppaninsa kanssa.
Yllytän omakohtaisiin Nootti-museon itäkokemuksiin + kommelluksiin Tampereelta!

PENTTI RUUTIKAINEN

Vierailu Nootti-museossa jatkoi sopivasti Anneli Kannon meille kertomaa historiaa Tampereen vuoden 1918 taisteluista. Idän suhteiden käsittely museossa päättyy Suomen Nato-jäsenyyteen. Ehkäpä on liian aikaista vielä käsitellä arkaa diplomaattista aihetta museossa.

ESKO GREKELÄ

Nootti-museossa käynnin jälkeen tuli mieleen monta noottia maailman menosta. Annan kuitenkin nootin Suomen hallitukselle. Suomi on korostanut sääntöpohjaisen mailmanjärjestyksen tärkeyttä. Suomen porvarihallitus on kuitenkin päättänyt venyttää sitä omalta osaltaan toistuvasti. On luovuttu maamiinasopimuksesta, säädetty rajaturvallisuuslaki, kiristetty maahanmuuttoa. Nootti hallitukselle ihmisoikeuksien polkemisesta.

Kävelypässit on eläkeläismiesten ryhmä, joka levittää liikunnan ilosanomaa. Tällä blogisivullaan Kävelypässit kirjoittavat ajankohtaisista kuulumisistaan.