Ajatuksia puutarhakeinussa
Kesä tuo mukanaan paitsi kauniin ja kukoistavan luonnon, myös erilaisia muistoja. Helposti muistamme esimerkiksi sateisen kesän tai kylmän kesän. Milloin sellainen on ollut viimeksi? Minulla ei ihan heti tule mieleen, mutta muistan isäni joskus kertoneen oman isänsä muisteluna, että ”kesäkuussakin oli vielä rekikeli”. No, ihan hetkeen sellaista ei ole ollut, onneksi.
Vanhemman väen muistoissa kesä 1939 on jäänyt mieleen kauniina ja helteisenä, koska sellaisia eivät yleensä kesät olleet siihen aikaan. Tänään tilanne on aivan toinen ja odotettavissa on aina vaan helteisempiä säätiloja. Mutta me ihmiskuntana olemme sopeutuvaisia ja kekseliäitä. Juuri äskettäin luin jostain, että asuntojen lämpötilaa voi helteellä säädellä jonkin verran ulos asennettavilla verhoilla (markiiseilla). Mitkään verhot eivät juuri auta sisäpuolella, koska ne kuumenevat nekin ja paras ratkaisu olisi esimerkiksi markiisit ikkunan ulkopuolella. Eli jos kuumuus pääsee ikkunoihin ja niiden väliin, peli on menetetty siltä osin.
Mutta koska kesäaika on täällä vain hetken, yritetään selviytyä helteestä ja katsellaaan luonnon kauneutta. Juuri nyt ikkunan takana kukkivat syreenit täydessä kukassaan ja tuoksu on huumaava. Juhannusruusut ovat vielä nupulla, mutta myös niiden tuoksi lumoaa. Nyt en muistele, miten kovalla työllä ja vaivalla kukat, pensaat ja puut olen tälle tontille aikoinaan istuttanut. Ja edelleen jotain siirtelen ja jaan, mutta erittäin pienessä mittakaavassa. Aika aikaansa kutakin.
Olen istuttanut myös tammia idättämällä niitä pienistä terhoista, joka ei ole ihan helppo juttu ainakaan omasta mielestäni. Suurimmat ovat nyt noin 10 metrisiä ja pienimmät (viime vuonna istuttamani) noin puoli metriä. Sanotaan, että tammi kasvaa 300 vuotta, elää toisen 300 vuotta ja kuolee 300 vuotta. En ole ajatellutkaan, että minun elinaikanani näkisin istuttamani tammet isoina, mutta olen niiden vihreyteen ja erityisyyteen tyytyväinen jo nyt ja tykkään seurata niiden kasvua vuodesta toiseen.
”Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämäsi onnellinen, aloita puutarhanhoito”. – Kiinalainen sananlasku


Vastaa