Kävelypässien blogi: Sukevan aamu

PEKKA ISAKSSON

Aurinko on noussut jo hyvän matkaa taivaanrannan yläpuolelle ennen kuin lähden kävelemään. Olen herännyt yhtä aikaa auringon kanssa, mutta nouseminen on kestänyt minulta pitempään.

Sukevalla aurinko nousee näinä päivinä noin neljän aikaan, joten ei meitä kumpaakaan voi pitää unikekoina. Kun käännyn pihasta Raudanniementielle, minut saattelevat matkaan kalalokkien tervehdykset.

Lokkien huuto tuo minulle yleensä mieleen Kankaan Väinön laulamassa Satamamiesten marssia vuoden 1972 satamalakon aikana. Minä seurasin Kansan Tahdon toimittajaplanttuna lakkotapahtumia Perämeren pohjukan satamissa, Ajoksessa ja Röyttässä. Lokit kirkuvat Satamamiesten marssissa nälkäisiä huutojaan. Sukevan lokit taitavat äänistä päätellen elellä leveämmin.

Se muisteluista. Nyt on edessä ensin Raudanniementie ja siltä käännyn seurakuntakeskuksen kautta Sukevanjärven Rantaraitille. Aamu on raikas, juuri sopiva kävelylenkille. Alussa flanellipaita liivien alla tuntuu heppoiselta, mutta pian lämpenen.

Kylän keskusta on autio ja hiljainen. Hieman alle seitsemän kilometrin lenkillä en kohtaa yhtään jalankulkijaa ja autojakin vain kaksi: varmaan aamuvarhaisia töihin menijöitä. Valtatieltä kyllä kuuluu liikenteen ääniä, mutta mikä pakko minun olisi sinne mennä.

Lintujakin on vielä liikkeellä niukasti, muista eläimistä puhumattakaan. Kylän kohdalla juoksee maantienojan takaa eteeni fasaaniuros. Se kipittää puolensataa metriä edelläni. Varmistuttuaan, että outo kulkija on harmiton, se pyörähtää pensaikkoon ja sen takaiselle niitylle. Sieltä se kajauttaa kimeän reviirihuutonsa.

Jo aikaisemmin olen nähnyt ukkofasaanin Raudanniemen tienvarressa ja palatessani vielä kolmannen, koosta päätellen nuoren yksilön. Kun palaan, kuulen rannasta vihellyksen, jota en tunnista. Lankomiehelle se on tuttu: alueelle pesii meriharakkapariskunta, tiedättehän sen hauskasti punaoranssi- ja pitkänokkaisen kahlaajan. Yleensä se pesii merenrannikolla ja ulkoluodoilla. LuontoPortin mukaan se on muuttumassa kaupunkilinnuksi, mutta tämä pariskunta on maallemuuttajia.

Puhallessani pihalla lenkin jälkeen lähtee vastapäisestä metsänreunasta lentoon yksinäinen kurki. Vakain siiveniskuin se kiihdyttää muutaman kymmenen metrin päässä pohjoiseen, lajitovereidensa seuraan olletikin. Töyhtöhyyppä on lennellyt rantaniittyjen yllä, mutta minä en sitä ehtinyt näkemään.

Jos on eläinkuntaa harvassa, on kasvikuntakin vielä vaatimaton, mitä väreihin tulee. Pihoissa näkyy joitakin narsisseja ja aivan yksittäisiä tulppaaneja suojaisissa paikoissa. Yhtä harvassa ovat luonnonkukat, vain muutamia voikukan alkuja tienvierustoilla. Vasta paluumatkalla silmä tavoittaa rentukankeltaisen häivähdyksen Tenetinjoen sillankorvassa.

Lähtiessä arvelin ehtiväni takaisin ennen povattua sadetta. Jos en olisi ahnehtinut Järvenperän tienristeyksestä vielä Sukevanmäentien risteykseen, olisin ehtinyt. Sade alkaa pisaroida muutama sata metriä liian aikaisin. Se yltyy sen verran, että hartiat kastuvat. Askel pitenee niin, että paita kastuu enemmän sisältäpäin.

Ei haittaa, sanoisi pikkuinen Aina. Ei haittaa minuakaan, kevyt kesäsade. Kävelkää tekin, hyvät ihmiset, ja katselkaa kesän ensi merkkejä.