ANU MÄKI
Kirjoittaja on Turussa asuva eläkeläinen, joka on tehnyt työuransa kansalaisjärjestöissä.
Viime toukokuun ensimmäisellä viikolla löysin kirjaston nettisivuilta tiedotteen lukulähetti-toiminnasta. Pienen perehdytyksen jälkeen pirisytinkin jo tiistaina 30.5. ensimmäisen kerran Mäntykodin vanhusten asumispalveluyksikön ovisummeria ja ilmoitin olevani lukulähetti ja tulevani lukemaan asukkaille. Tervetuloa, avaan sinulle oven, minulle vastattiin. Tätä kirjoittaessani käyntejä Mäntykodissa on takana 24.
”Lukulähetti-toiminnassa on syvimmiltään kyse ihmisen kohtaamisesta kirjallisuuden tukemana”, sanoo Olli Hirvonen, ikääntyneiden kulttuurikoordinaattori Turun vapaa-aikatoimesta.
”Ihmiset kokevat yksinäisyyttä myös laitoksissa. Lukulähetti-toiminta voi tuoda laitoksessa asuvan yksinäisen vanhuksen arkeen jatkuvuuden tuomaa turvaa, merkityksellisyyttä ja virkistystä”, jatkaa Olli.
Turussa vuonna 2016 käynnistetty lukulähetti-toiminta otti mallia Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen toteuttamasta Lahjoita lukuhetki -kokeilusta.
Satunnaisten lukuhetkien sijaan toiminta on Turussa säännöllistä: säännöllisyys tuottaa enemmän myönteisiä vaikutuksia sellaisten vanhusten arkeen, joiden elämänpiiri on kapeutuva ja jotka eivät enää itsenäisesti osaa hakeutua kirjallisuuden tai toisten ihmisten pariin.
Toiminnan ytimessä ovat vapaaehtoiset lukijat, lukulähetit. Vapaa-aikatoimi etsii vapaaehtoiset, perehdyttää heidät tehtävään ja etsii sopivan käyntikohteen yhdessä vapaaehtoisen kanssa.
Lukulähetti määrittelee itse, kuinka usein ja kauan hän lukee (1–4 kertaa/kuukausi, ½–1 tuntia/kerta), minkä kokoiselle ryhmälle lukee, ja mitä hän lukee. Poliittisesti tai uskonnollisesti latautuneita tekstejä ei suositella luettavaksi. Oman elämäntilanteen niin vaatiessa voi lukemisesta pitää taukoa.
Kirjaston nimeämältä informaatikolta saa lukuvinkkejä ja asumisyksikköjen palvelukoordinaattoreilta apua käytäntöihin. Lukuläheteillä on myös oma Facebook-ryhmä kokemusten jakamiseen.
Vapaaehtoiseksi lukijaksi voi ryhtyä ilman erityisiä taitoja. Myötäelämisen kykyä ja kiinnostusta kirjallisuutta kohtaan lienee kuitenkin kaikilla, jotka hommaan hakeutuvat.
Kaikkiaan toiminnassa on Turussa ollut mukana noin sata vapaaehtoista, osa vuodesta 2016 lähtien. Tällä hetkellä lukulähettejä on viitisenkymmentä. Enin osa lukuläheteistä on eläkeläisiä, ja lukuhetket toteutetaan pääsääntöisesti vanhusten asumisyksiköissä, jonkin verran myös vammaispalveluissa.
Sote-sektorilta tulee jatkuvasti pyyntöjä lukuläheteistä; toimintaa arvostavat vanhukset, heidän omaisensa ja asumisyksiköiden henkilöstö.
Käyn lukemassa kerran viikossa ”omille” vanhuksilleni. Lukuhetkiin osallistuu 3–7 kuulijaa. Heillä kaikilla on huomattavaa muistin alenemaa, ja osallistumisen edellytys onkin hoitajien valmius muistuttaa lukuhetkestä ja saattaa kuulijat paikalle.
Muistipulmat vaikuttavat teksteihin, jotka olen valinnut luettavaksi. Selkeät päähenkilöt ja yhdellä lukukerralla avautuva tarina ovat osoittautuneet onnistuneimmiksi valinnoiksi.
Tervehdin osallistujia etunimellä hetken alussa ja kerron tiivistetysti millaisen tarinan pariin sukellamme. Lukemisen lomassa luon kaikkiin katsekontaktin. Kuulijoitten ikä ja muistisairaudet vaikuttavat vireyteen, se vaihtelee huomattavasti. Joskus joku nukahtaa toviksi kesken lukuhetken.
Lukijassa pysyvä katse, pieni naurahdus, hymynkare tai huokaus voivat olla merkkejä siitä, että teksti on saavuttanut kuulijan. Ne ovat minulle merkityksellisiä hetkiä.
Lukemisen päätteeksi kiitän kaikkia osallistumisesta ja muistutan tapaamisesta seuraavalla viikolla. ”Juu, tämä oli kivaa, tavataan ensi viikolla”, joku sanoo, ja sydämessäni läikähtää.
Nyt sydämessäni velloo kuitenkin murhe ja harmistus: Mäntykodin toiminta ajetaan alas koska Attendo Oy on puolen vuoden varoajalla irtisanonut Varsinais-Suomen hyvinvointialueen eli Varhan kanssa tekemänsä tiloja koskevan vuokrasuhteen.
Hauraat vanhukset ovat heittopusseja, kun heidän arkensa tuttu ympäristö ja ihmiskontaktit puretaan. Tällä tietämin voin jatkaa Mäntykodissa maaliskuulle, sitten etsiydyn lukemaan muualle.
Vastaa