Tekoälyn tyhmyydestä

PEKKA ISAKSSON

Tekoäly oli yksi päättyneen vuoden tärkeimmistä puheenaiheista. Sitä on sekä hypetetty että manattu. Vaikka en käytä aktiivisesti tekoälyä, minulle on kertynyt sen verran kokemuksia, että voin kertoa niistä muutaman rivin.

Tekoäly tuli elämääni pyytämättä. Tietysti tietokoneen kautta, jonka sähköposti- ja tekstiohjelmaan pompahti yllyttäen Copilot-ikoni. Se ryhtyi puuttumaan sähköpostikeskusteluihin niitä järjestämällä ja tarjosi apuaan tekstin kirjoittamiseen. Ensin olin ymmälläni. Sitten ymmärsin, että Microsoft oli tunkenut minulta kysymättä koneelle oman tekoälyavustajansa, joka on siis nimetty Copilotiksi.

Kun en tuntenut olevani sen tarpeessa ja sen olemassaolo muutenkin häiritsi minua, yritin karkottaa sen takaisin virtuaaliavaruuteen. Se ei onnistunut ankarasta ponnistelusta huolimatta, mutta lopulta sain sen pysymään nahoissaan. Se ei tarjonnut aktiivisesti apuaan. Nyt se olla möllöttää tekstiohjelmassa seuraten kirjoittamistani rivi riviltä, mutta ei aiheuta suurempaa haittaa.

Parissa asiassa olen tukeutunut tekoälyn apuun. Käännätin syksyllä sillä kaksi pientä tekstinpätkää englanniksi ja ruotsiksi, kun en ehtinyt kääntämään niitä itse. Pienillä korjauksilla tekstit toimvat minusta hyvin, mikäli oikein ymmärsin.

Kun olen lopettanut maksullisen kuvankäsittelyohjelman käytön, olen tukeutunut koneelle valmiiksi asennettuun kuvaohjelmaan. Siinä olen käyttänyt tekoälyapuria kuvien taustojen poistamisessa ja kuvien väri- ja valoisuusominaisuuksien säätämisessä paremmiksi. Kuvia en ole yrittänyt vielä muokata laajemmin mutta varmaan sekin onnistuisi.

Muuten minulla ei ole hyvää sanottavaa tekoälystä. Googlen hakuohjelman Ai-vastauksiin en osaa luottaa. Ymmärrän hyvin, miksi vastausten yhteydessä käytetään Ai-lyhennettä, joka tulee engalanninkielisestä termistä Artificial intelligent. Sen suomenkielinen lyhennysvastine olisi tekoälystä Tä. Kansan suussa se kääntyisi heti Täh-sanaksi.

Varsinaiseksi harminaiheeksi tekoäly osoittautui Jouko Jokisalon ja minun pari vuotta sitten julkaiseman Orjuuden arvet -kirjan kääntämisessä englanniksi. Kustantaja käytti kääntämisessä tekoälysovellusta. Se ei ollut tehtävänsä asialla. Käännöksen tarkisti englantia äidinkielenään hallitseva kääntäjä. Hän joutui tekemään ankarasti töitä saadakseen käännöksestä sujuvan. Tekoälyn käännös oli liian sanatarkkaa ollakseen sujuvaa. Kännöksessä oli myös virheitä, joiden alkuperä ei ollut meidän suomenkielisessä tekstissämme.

Paljon korjattavaa jäi kustannustoimittajallekin. Käännökseen oli edelleen jäänyt sekaisin englannin ja amerikanenglannin sanoja ja kaikenlaista muuta epätarkkuutta. Nyt alkuvuodesta kirja kai julkaistaan englanniksi, kun tekoäly ei onnistunut sabotoimaan sitä kokonaan.

En yhtään ihmettele, että kaunokirjallisuuden kääntäjien ja käännöskielen tutkijoiden artikkeleissa tekoälyn nykysovellukset on tuomittu käyttökelvottomiksi. Ne ovat jähkeitä, eivät tunnista tunteita eivätkä ironiaa ja sarkasmia. Nehän eivät pysty kääntämään edes pitempien tekstien yksinkertaista asiakieltä. Monet tutkijat ovat varoittaneet, että tekoäly tyhmistään käyttäjiään siksi, että se yksinkertaistaa kieltä.

Tekoäly ei tunnista edes murteita.

Suottaapi olla tai sitten suotttaapi olla olematta. Mutta sole poika mithän. Puhutaan me niitä näitä ja kävellään, hyvät ihmiset!

Kuva ylhäällä: Gerd Altmann/Pixabay