Pekka Isaksson Olen kertonut näissä blogikirjoituksissa, että lääkäreistäkin monet, jollei enemmistö, pitivät tupakointia vaarattomana 1950-luvulle saakka. Lääkäreitä oli maailmalla tupakkayhtiöiden mainoksissa muutamien tunnettujen tupakkamerkkien mannekiineina, saattoipa olla myös Suomessa. Päivänä […]
Kirjoittamisesta
Topi Berg Jack London opasti muita kirjoittajia jotenkin tähän tapaan: Kirjoita joka päivä tuhat sanaa, niin pysyt kirjoitusvireessä. Tuo on ihan varmasti totta. Asian voi nähdä myös toisin päin: Jos […]
Kuntorannan toimitusjohtaja vaihtuu vappuna
Kuntoranta Oy:n uutena toimitusjohtajana aloittaa toukokuun alusta KTM Jarmo Ikäheimonen. Ikäheimonen tuntee Kuntorannan pitkältä ajalta. Hän toimi yhtiön osaomistajana ja toimitusjohtajana vuosina 2012–2014 ja on osallistunut vuodesta 2012 alkaen yhtäjaksoisesti […]
Kävellen kesään
Pekka Isaksson Vielä pari viikkoa sitten naapuri kertoi, että juoksulenkki Birgitan polulla päättyi puolimetriseen lumikinokseen. Kun eilen kävelimme Erja ja minä Lempäälän mainion ulkoilureitin yhden etapin Hakkarista Siisjärvelle, puolittui retki […]