Antti Honkonen Puoli vuotta sitten eli syyskuun puolivälissä vietettiin Hävikki-viikkoa. Kirjoitin siitä ja kävelypässien päähän putkahtaneista ideoista eläkeläisjärjestöjen osallistumisesta ruoka-aputalkoisiin. No, ehkä osin koronpirulaisen aiheuttaminen ”toimintahalvauksien” vuoksi ei monia terveys- […]
”Kuntavaalien siirto vastuullinen ratkaisu”
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETUn mukaan kuntavaalien siirto osoittaa vastuullisuutta epävarmassa tilanteessa ja on vaalien terveysturvallisuuden kannalta perusteltua. Vaikka ei ole takeita siitä, että kesäkuussa tartuntatilanne olisi parempi, on tuolloin suurempi osuus […]
Ikääntyneiden ja riskiryhmien koronarokotukset etenevät – ”Homma sujui varsin mallikkaasti”
Koronarokotukset etenevät Suomessa suunnitellusti rokotusjärjestyksen mukaan, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tällä hetkellä ikääntyneiden ja riskiryhmien koronarokotukset etenevät rinnakkain. Helsinkiläisen Toivo Koiviston, 76, koronarokotusvuoro oli keskiviikkona 3.3. ”Homma sujui […]
EETU ry: Eläkeläisköyhyys on edelleen todellinen ongelma
Vaikka eläkeläisten keskimääräinen toimeentulo on parantunut viime vuosina, on suuren eläkeläisjoukon pienituloisuus ja suoranainen eläkeläisköyhyys yhteiskunnassamme edelleen laaja epäkohta. Tämän epäkohdan poistamiseksi on tehtävä aktiivisesti työtä, toteaa Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU […]