Eläkeläiset ry:n yhdistysten käyttämään verkkosivupohjaan on kuluvalla viikolla tehty muutamia uudistuksia. Tässä alla annamme niistä tietoa yhdistysten kotisivujen päivittäjille. Merkittävin muutos koskee tapahtumakalenterin ylläpitoa. Siitä on pyritty tekemään entistä helpompaa […]
”Kiitos puhuttelevasta näyttelystä” – Ikääntymisen monet kasvot esillä Hämeenlinnassa
Helmikuussa Hämeenlinnan Eläkeläiset ry:llä oli, tavanomaisten pelitupien, boccian ja kevätkokouksen lisäksi, poikkeuksellisen paljon muutakin toimintaa. Helmikuun 10. päivänä avattiin kirjastolla kymmenisen päivää esillä ollut, Eläkeläiset ry:n tuottama näyttely ”Ikääntymisen monet […]
Liikunnan haastekampanja käynnistyy lauantaina!
Eläkeläiset ry:n yhdistykset on jälleen haastettu mukaan Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry:n liikuntakampanjaan. Haastekampanja kestää kaksi kuukautta: 1.3.–30.4. Kampanjassa kerätään ja merkitään päivittäisiä liikuntasuorituksia. Suorituksiksi kelpaavat kaikki sykettä nostattavat, kuntoa kohottavat […]
Moottorisahan ja saksien samankaltaisuudesta
Pekka Isaksson Suomessa on taivasteltu Yhdysvaltojen DOGE-ryhmän rajuja otteita liittovaltion toiminnan alasajamiseksi. Sitä johtaa presidentti Donald Trumpin vaalikampanjan suurlahjoittaja Elon Musk. Eipä paljon kannattaisi taivastella: täällä on menossa samanlainen prosessi, […]