Isomummua etsimässä historian hämäristä ja muuta lukemisen arvoista

Marjo Katriina Saarinen. Kuva: Heli Sorjonen / Teos

Isomummua etsimässä historian hämäristä

Marjo Katriina Saarisen kiehtova uutuusromaani Poispyyhityt rivit kuvaa moninkertaista poispyyhkiytymistä, muistin häilyväisyyttä ja juurettomuutta. Tarina kuljettaa lukijaa Latvian ja Suomen välillä päähenkilön suvun vaiettujen tarinoiden, katoavan muistin ja historian arvoitusten äärelle.

Kirjailijakertoja matkustaa Latviaan kirjoittamaan ja etsimään edes jotain vihjeitä isomummunsa elämästä ja omista juuristaan. Yritykset kariutuvat: sanat ovat kadoksissa kaikilla kielillä eikä isomummusta löydy juurikaan jälkiä. Muistisairas isä Suomessa kadottaa pala palalta oman ja sukunsa yhteisen menneisyyden muistin hämäriin.

Erityisen kiinnostavaksi tarinan tekee se, että Saarinen kuvaa faktaa ja fiktiota sekoitellen oman latvialaisen sukutaustansa vaiheita nykyisellä elämänsä heijastuspinnalla.

Isomummun elämänvaiheista on Saarisen suvussa vaiettu. Stigmaa on korostanut moninkertainen poispyyhkiytyminen. ”Lapsuudessani mummu kuiskutteli siskonsa kanssa etenkin kiihtyessään venäjää tai saksaa. Luulin pitkään, että kaikki maailman mummut puhuvat näitä kieliä silloin, kun haluavat salata asioita.”

Taidokkaasti kirjoitettu, moneen suuntaan rönsyilevä, surutta kronologiaa rikkova jälkimoderni, rinnakkaisten kertomusten labyrintti pitää lukijan valppaana. Saarinen rakastaa metaforia ja on taitava loihtimaan hienoja kielikuvia.

Poispyyhityt rivit on myös eräänlainen metakirja – kiinnostava kirja kirjoittamisesta ja luomisen tuskasta.

Ja onhan tämä myös rakkausromaani, tarina rakkauden mahdottomuudesta. Kolmen taiteilijan, älyllinen ja eroottinen ihmissuhdevyyhti kuorrutettuna taiteenfilosofialla ja kirjallisuuspohdinnalla.

Kautta kirja lukija pääsee kertaamaan Latvian ja ylipäätään Baltian historiaa ja maailmanhistoriaakin. Baltian maiden väkivaltaiset murrokset, muuttoliikkeet ja niihin liittyvät identiteettikysymykset nousevat esille. Tämä tuo kirjaan järeää taustaa ja yhä enemmän kysymyksiä isomummuun liittyen.

Saarinen kirjoitti kirjaansa Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan puhjetessa ja jatkuessa samaan aikaan kun maailma hänen mukaansa kulki kohti kolmatta maailmansotaa.

”Isomummuni sota ei päättynyt koskaan – koko hänen elämänsä oli sotaa viimeisiä Suomessa vietettyjä vuosikymmeniä lukuun ottamatta. Kymmenet miljoonat kuolivat viimeisimmässä taistelussa ja sota testamenttasi tuleville sukupolville atomipommin”, Saarinen kirjoittaa riipaisevasti.
StT

Koskettavaa rimpuilua elämänlangalla

Elämänlangalla on hyvin henkilökohtainen, rohkea ja tavattoman kiinnostava, yhteiskunnallisesti ja kulttuuripoliittisesti väkevä teos yksityisestä yleiseen. Taiten kirjoitettu kirja koostuu päiväkirjamerkinnöistä kesäkuusta 2024 seuraavaan kesään. Sivuilla risteilevät ilot ja surut, optimismi ja syvä hätä siitä, millaisessa maailmassa elämme.

Vanheneminen vituttaa! Sen, hurtilla huumorilla, itseironialla ja satiirilla tekstejään kuorruttava Kanto tekee selväksi. Hitto, kuinka vanha olen, kuolen kohta. Olemus on kankea, ruma ja rupsahtanut, digimaailma täynnä vastuksia. Välillä on oikein psyykattava itseään, jotta muistaisi olevansa lukijoiden rakastama, arvostettu kirjailija, jolla on yhä työhalua ja ideoita. Tyhjyydessä roikkuva elämänlanka, siinä täsmällinen kuva päivilleni. Aamusuruista kärsivä Kanto tilittää David Albaharia siteeraten.

Mutta aamusurut tulevat ja menevät ja valoisempia päiviä täyttävät intohimoinen vimma kirjoittaa, ainakin ajoittain hyvä arki, ystävät ja erityisesti taide.
Muistoissaan hän palaa lapsuuden turvattomuuteen ja ankeaan moralismiin, myös moniin aikuiselämänsä solmukohtiin.

Kirjan karmaiseva alaotsikko on Kolmen sodan päiväkirja. Sodat tuskastuttavat ja turhauttavat, pommittavat psyykeä toivottomuudella, ahdistavat alati.
Kirjailija on paljaana, avoimena vailla minkäänlaista koketeeraamista, rehellisesti omana itsenään. Mutta, nämä eivät ole muistelmat herra paratkoon! Autofiktiota kirja ei ole vaan autofaktiota kuuluu kantomainen määrittely.

Erittäin kiinnostavaa on taiteilijan työn kuvaaminen ja ylipäätään ajatukset taiteesta, sen merkityksestä, arvostuksesta ja vaikeudesta tiivistyen toteamukseen: Kirjallisuus on peili.

Maailman tapahtumia Kanto kommentoi pisteliäästi.

Elon Muskin ja Trumpin toimet ovat kuin Margaret Atwoodin dystopiasta ja Trumpin ja Putinin kaveeraaminen tuo mielleyhtymän Hitlerin ja Stalinin sopimuksesta. Uutisissa kerrotaan lähes päivittäin Gazassa nälkään kuolevista lapsista, joten emme voi puolustautua tietämättömyydellä.

Osansa saa myös rikkaitten sylikoiraksi suostunut Orpon hallitus, joka on leikannut kulttuurista ja opiskelusta surutta.

Läheisistään ja suvustaan hän kirjoittaa traagisia, mutta myös herkullisia kuvauksia. Kiinnostava on myös ajatus epigenetiikasta. Siitä, kuinka esivanhempiemme kokemukset voivat solutasolla siirtyä jälkipolville.

Ja kirjoittaa Kanto rakkaudestakin. Ihanasta höyrähdyksestä. heilasta, tarkemmin määriteltynä kevätheilasta, osapuolesta. Vähän siitä kirjoittaminen tuntuisi hävettävän, mutta lukija myötäelää, vähän hymyillenkin.

Yksi kirjan itseoikeutetuista päähenkilöistä on Timo Orvokki, rakas kissa ja muusa, jonka hautajaisiin – liioittelematta ihana kirja päättyy.
StT

Maailmaa laitetaan uusiksi

Sosiologian uskottiin 1960-luvulla pystyvän avaamaan yhteiskunnallisen kehityksen lait kaiken kansan nähtäväksi. Pekka Sulkunen (s.1948) kuvaa kirjassaan Sosiologinen modernisaatio – Valinnanvapaus ja demokratia yhteiskunnallisen muutoksen 1960-luvulta tähän päivään.

Kirjansa jälkisanoissa hän toteaa, että Trumpin ja Putinin ansiosta maailmaa laitetaan uusiksi valheilla, väkivallalla, kiristyksellä ja lahjonnalla niin taloudessa, politiikassa, kansainvälisessä oikeudessa kuin sodassa ja rauhassa.

Sosiologialle ei anneta puheenvuoroa päätöksenteossa. Ovathan diktaattorit vainonneet sosiologiaa, koska heidän tapansa hallita ei siedä neuvotteluja puolueettoman tiedon kanssa.

Sulkusen mukaan on historian ironiaa, että modernin sosiologian synnyinmaa Yhdysvallat on murskaamassa markkinakapitalismia populistien voimin. Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän suhteita eivät enää määritä ideologiat vaan suuryritysten erityisintressit. Juuri tämä tekee maailmasta aivan toisenlaisen kuin 60 vuotta sitten.

Jos tahdot ymmärtää tätä muutosta, lue tämä teos!
JD

Ylläty kaupunkien kasveista

Kasvit ovat osa arkeamme huonekasveina ja keittiötarpeina, mutta myös huonekaluissa, kankaissa, kosmetiikassa, lääkkeissä ja paperissa. Suurin osa käyttämästämme energiasta on kasviperäistä. Kasvit myös jarruttavat ilmastonmuutosta hiilensidontakyvyllään.

Kuitenkin meitä vaivaa kasvisokeus, tunnemme yhä vähemmän kasveja, vaikka maapallon puolesta miljoonasta kasvilajista jopa 25 000 soveltuu rohdoskäyttöön. Suomen luonnossakin rehottaa parisataa rohdoskasvia.

Helsinkiläinen Milja Laine patistelee meitä perehtymään jokapäiväisiin kumppaneihimme viehättävässä teoksessaan Pieni kaupunkikasvio.

Jos maltamme pysähtyä, kadunraosta voi löytyä odottamatonta, kenties yllättävääkin kauneutta. Kantakaupungista voi tavata jopa 200 kasvilajia. Kirjan lopussa on Milja Laineen itsensä piirtämät 51 kasvin kauniit kuvat esittelyineen.

Enää kolmisen prosenttia maapallon luonnosta elää luonnontilassa. Villi luonto on valitettavasti lähes mennyttä aikaa. Tutustukaamme siis uusiin kasvinaapureihimme, vaikka kiinalaisen sanonnan periaatteella: jos haluat nähdä muutoksen, kulje joka päivä sama polku.
JD

Suosittelemme myös näitä

Kaunokirjallisuus

Florence Knapp: Nimet (The Names). Suom. Irmeli Ruuska. WSOY 2026 Knapp pureutuu vaikuttavassa esikoisromaanissaan kotikasvatuksen tabuihin rivakasti ja kiinnostavasti. Małgorzata Lebda: Ahnaat. Suom. Tapani Kärkkäinen. Särötär 2026 Lebbda kuvaa koskettavasti ja lyyrisen kauniisti isoäidin hiipumista. Hänen   väistämätöntä matkaansa kuoleman varjojen ja valojen maahan. Édouard Louis: Monique pakenee. Suomentanut Lotta Toivanen. (Tammi 2025). Kaikkia Édouard Louis’n kirjoja, freskoja hänen omasta elämästään, äidistään ja isästään. Hänen matkastaan köyhyydestä kunniaan ja kuuluisuuteen suosittelemme lämpimästi.  Elina Hirvonen: Kauneuksien lokikirja, WSOY 2026 Tuskin maltamme odottaa tätä! Sillä Hirvonen toteaa väkevästi: ”Kauneus on syy elää, kun nykyhetki on pelosta pimeä.”

Tietokirjat:

Severi Hämäri: 12 filosofia – Muinaisten filosofien suuria oivalluksia, Aviador 2026. Hannu Sokala: Maailman 50 vaarallisinta valhetta, Nemo 2026. Teemu Luukka: Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu, Otava 2025. Ville Lähde, Tere Vadén & Bios-tutkimusyksikkö: 12 käsitettä maailmasta – Käsikirja etenevän ympäristökriisin aikakaudelle, Niin & Näin 2026.