Hallitusohjelman tavoitteeksi on asetettu oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. Tahtotilan toteuttamiseksi viilataan lakeja ja kirjoitetaan valtakunnallisia strategioita, joiden toivotaan ja uskotaan ohjaavan viranomaisten työtä ja tekemisiä.
Hyvää ikääntymistä ja parempia palveluita pyritään turvaamaan tekeillä olevan Kansallisen ikäohjelman 2030 avulla. Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita pyritään uudistamaan. Yhteistyöllä palvelut olisivat nykyistä yhdenvertaisempia, koska ikääntyvän väestön terveys- ja hyvinvointierot ovat kasvussa. Alkutekstejä lukiessa voisi jo ilahtua, että ohjelmassa on tunnistettu suomalaisen ikäväestön moninaisuus ja siitä tuleva palveluiden monipuolistumisen tarve, mutta näin ei kuitenkaan ole.
Vaikka kansallinen ikäohjelma puhuu yhdenvertaisuudesta, tuottaa se itse eriarvoisuutta. Suomalaista ikäväestöä käsitellään siinä homogeenisenä, yhtenäisenä, kiinnittämättä huomiota kieli- ja kulttuurivähemmistöjen tilanteisiin ja tarpeisiin. Näkymättömyys poliittisessa ohjausasiakirjassa ei edistä sosiaali- ja terveyspalveluiden – eikä vaikkapa liikuntapalveluiden – kenttätyön toimintakulttuurin muutosta, jotta tarvittavat palvelut olisivat myös normikansalaisista poikkeavien iäkkäiden saavutettavissa. Maahanmuuttoa ikäohjelmassa kyllä käsitellään, mutta yksinomaan ratkaisuna vanhuspalveluiden pahenevaan työvoimapulaan. Tuontityövoiman mukana tulevia haasteita ei mainita.
Suomessa on säädetty yhdenvertaisuuslaki, joka velvoittaa viranomaisia toimimaan niin, että palveluita on paremmin saatavilla. Lakia ollaan juuri uudistamassa, sillä tilannearvion mukaan ”Yhdenvertaisuuden edistämistehtävä on tavoitteena hyvä, mutta toimeenpano näyttää tutkimusaineison valossa olevan vielä kesken”. Järjestömme kokemuksella on helppo yhtyä taustaselvityksen tutkimusryhmän päätelmiin. Ulkomaalaistaustaiset ihmiset ovat ikääntyneiden palveluiden alikäyttäjiä. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on vähemmistökysymyksissä merkittävää osaamisen puutetta.
Yhdenvertaisuuslain uudistamisessa nähdään tarpeelliseksi selkeyttää ja vahvistaa varhaiskasvatuksen sääntelyä sekä määritellä velvoitteita palveluiden järjestäjille ja tuottajille. Ihmetystä herättää, miksi ikäkaaren alkuosaan lisätään palveluiden tuottajille painetta, mutta vanhemmassa päässä eriarvoisuuteen ei yhtä painokkaasti puututa. Onko kysymys kenties ikäsyrjinnästä, sillä lakiuudistuksen mukaan eriarvoisuuteen puuttumatta jättäminen on katsottava syrjinnäksi?
Lakiuudistuksilla ja poliittisilla ohjelmilla tavoitellaan ihmisten hyvää. Se, keitä yhteiskuntaan mielletään kuuluvaksi, määrittää, kenen näkökulmille muutostyöt ja strategiat rakennetaan. Yhteiskunnassa on ryhmiä, jotka eivät nouse barrikadeille eivätkä taistele oikeuksiensa puolesta. Vieraskieliset ikääntyvät ovat marginaalissa. Yhteiskunnan on otettava heidän asemansa nykyistä paremmin huomioon, jos mielitään saavuttaa oikeudenmukaisempi ja yhdenvertaisempi Suomi.
EVA RÖNKKÖ
Kirjoittaja on Eläkeläiset ry:n moninaisuustyön suunnittelija
Kolumni on julkaistu Eläkeläinen-lehden numerossa 3/2022