Eläkeläiset ry on huolestunut hallitusneuvotteluista kuuluneista tiedoista, joiden mukaan eläkejärjestelmään haetaan kahden miljardin euron säästöjä, mahdollisesti osin leikkaamalla kansaneläkettä pientä työeläkettä saavilta. Eläkeläiset ry:n mielestä tulisi toimia päinvastoin, eli lisätä […]
Hopearannassa juhlittiin kesää
Kauniissa järvimaisemassa, Ruotsalainen-järven rannalla sijaitsee Heinolan Eläkeläisten kesäpaikka Hopearanta. Hopearanta tarjosi hienot puitteet Etelä-Hämeen aluejärjestön liikunnallisille kesäpäiville tämän viikon keskiviikkona. Paikalle tuli satakunta eläkeläistä Etelä-Hämeen alueelta. Kesäpäivät alkoivat kävelyä harrastavan […]
Kävelypässeillä Suvinpäivän syrjähyppy Heinolaan
Antti Honkonen Kohti Eläkeläiset ry:n retkeilypäiviä e etenevä kävelypässistö teki Suvinpäivänä odotetun ja hyvin suunnitellun syrjähypyn Helsinki-Kalajoki -reitiltä Heinolan Eläkeläisten kiehtovalle kesäpaikalle eli Hopearantaan. Itselleni – entisenä ja siten iänikuisena […]
Kävely sujuu ja kartalla ollaan
Pekka Isaksson Edellisessä blogikirjoituksessa kerrottiin, että kävelypässit siirtyvät Tampereelle päästyään digiloikkaan. Sillä tarkoitettiin, että Kevyin askelin kohti Kalajokea -kävely muuttuu virtuaalikävelyksi. Siinä kävelypässit kävelevät kotikonnuillaan, tulokset lasketaan yhteen ja jaetaan […]